21/09/2007

Väsynt

On olemassa kolmenlaisia aamuja: niitä, jolloin herään ajoissa (hyvin harvinaista), niitä, jolloin nukun liian pitkään (melko tavallista) sekä niitä, jolloin onnistun molemmissa samaan aikaan (ehkäpä yleisintä). Tämäkin aamu edusti viimeistä kolmesta: mentyäni kahden maissa nukkumaan oli herätyskellon soittama 6.30 ihan mahdottomuus, joten pääsin sängystä ylös "vasta" seitsemän jälkeen, niin että nukuin pommiin ja kuitenkin jäin älyttömän väsyneeksi. Nukuttuani hetken suihkussa myöhästyin kahdesta bussista peräkkäin, enkä ehtinyt harjoitella yhtään mitään ennen kvartettitreenejä. Kvartettitreeneissä en sitten osannutkaan mitään. Onneksi niiden jälkeinen sellotunti kutistui minuutin mittaiseksi keskusteluksi ja uuden soittotuntiajan sopimiseksi.

Pitkä ruokatauko konsan kahvilassa meni hysteerisen väsyneissä merkeissä. On se sinänsä ihan kiva mielentila kun hihittää mille tahansa. Tämä taisikin olla päivän paras osuus. Lisäksi tulin myös viettäneeksi ihan toiveikkaan puolituntisen koulun tietokoneluokassa opinnäytetyötäni miettien. Se alkoi heti tuntua vähemmän kaukaiselta ja mahdottomalta, kun kirjoitin edes jotain ylös, vaikka vain täysin sekavia ajatuksia.

Loppupäivä meni töissä, vuorotellen yliväsyneenä ja kofeiinin yliannostus -olossa, joista kumpikaan ei ollut kivaa. Blaah.

No comments: