Pari päivää

Kaksi viimeistä arki-iltaa metron vakiovuoroja. Kaksi yötä liian lyhyillä unilla ja kaksi hyvin samantyylistä päivää, jotka menivät palloillen koomaväsymyksen ja kofeiinin yliannostuksen välillä. Puh.

Tiistain aamupäivän täyttivät harjoittelu, soittotunti ja kvartettitreenit. Keskiviikkona en päässyt liikkeelle tarpeeksi ajoissa, joten harjoitelu jäi lyhyeen, ja kävin soittamassa säestysharjoituksissa vähän mitä sattuu. Kumminkin todettiin Weberin Adagio ja Rondo tällä soitolla käsitellyksi. Enpä olisi viitsinytkään sitä enempää soittaa, ei oikein innostanut kyseinen kappale, vaikka se nopea onkin. Lisäksi tuli istuskeltua kahvilla Mirjan ja Helenin kanssa, mikä oli parasta päivässä.

Töissä molemmat päivät olivat enimmäkseen tapahtumattomia, ja ajoon keskittyminen niin huteraa, että pieni ihme, ettei vieläkään tullut yhtään ajovirhettä tehtyä. Ajaminen alkaa olla jo niin rutiinia, että sitä melkein tekisi vaikka unissaan silmät kiinni--mutta ei ihan, joten hereillä pysymiseen täytyy keskittyä. Tiistaihin kuitenkin sisältyi tähänastisen metrourani paras yhteydenotto valvomosta: "Kolmosvuoro! Älä lähde vielä, sulla on siellä hanuristi!" Selityksenä siis, meillä on pienenä ongelmana alkanut viime viikkoina olla junissa katusoittajia, jotka soittelevat asemien välillä ja sitten kerjäävät rahaa matkustajilta. Olipa kuitenkin niin hassusti sanottu, että hihittelin sille itsekseni hyvän tovin.

Molempiin päiviin sisältyi lisäksi ihan liikaa turhaa ajantappoa. Tämän ajantapon ja ajansyöjän nimi on Facebook. Joku kurja huijasi minut rekisteröitymään sinne, että voidaan pelata Scrabblea. Ajattelin, että OK, pelaan siis ja en todellakaan ryhdy hamstraamaan ystävälistaani kaikkia mahdollisia tuttuja, koska minua ärsyttää nämä tällaiset kaverilistausjutut. Mutta hah, toisinpas kävi, kun sieltä alkoikin löytyä larppituttujen lisäksi hämmentävissä määrin uudempia ja vanhempia muusikko- ja koulukavereita. Ääh.