Viikonloppu!

La

Kulutin lauantaiaamupäivän siivoamalla ahkerasti. Niin pitkän aikaa on tullut oltua kotona ihan vain yksikseen, että ihmisten vierailusta sai hyvän tekosyyn. Siivoiltuani raahasin itseni ja selloni Selloon, missä piiiitkästä aikaa menin vanhan kotini eli Musiikkiopisto Juvenalian tiloihin. Harjoittelimme selloryhmällä kappaletta opiston 30-vuotisjuhliin. Oli kovin haikeaa ja toisaalta hyvin mukavaa, näin ihmisiä pitkästä aikaa, muun muassa vanhan sello-openi, joka aikanaan opetti minua kauemmin kuin kukaan muu sen jälkeen.

Sellosta kipaisin kotiin, söin pikaisesti ja valmistauduin suuntaamaan seinälle, kun Olmi mokoma ilmoittikin, että eipä mennäkään. Pah. Ihan mukava sikäli, että vain hetkistä myöhemmin Miri ja Susanna kyselivät, että missäs menen. Kun sanoin että kotona, niin tulivat sitten saman tien lepäilemään Habitare-kerroksensa jälkeen. Väittäisin että kaappasivat Turkuun, mutta oikeastaan taisin mennä vapaaehtoisesti.

Turussa hypittiin pitkästä aikaa kahdella tanssimatolla (kun raahasin omani mukaan), ja käväistiin viimein hakemassa Posankan kieppeiltä geokätkö, tyypilliseen tyyliimme pimeällä ilman taskulamppua tai kovin tarkkaa sijaintitietoa. Miri sen kumminkin löysi. Sen sijaan Tiemuksen pihapiirin siilejä emme löytäneet. Juotuamme vielä leppoisasti iltakahvit Tiemuksella ajelimme Mirille, ja kello olikin jo vaikka mitä.

Su

Sunnuntai oli melkoisen puuhakas. Avasimme Mirin kanssa aamun tanssimattoilemalla lisää, ja sen perään pelasimme Upwordsia, Scrabblen tapaista peliä, jossa sanoja voi rakentaa myös päällekkäin. Idea oli loistava, mutta vähäsen hienosäätöä siitä tuntui puuttuvan, ei ihan yltänyt alkuperäisen sanapelin tasolle kuitenkaan.

Saatuamme pelin viimein päätökseen siirryimme kiipeilyn pariin. Olipa taas vaihteeksi omituisen tuntuista kiivetä Palatsilla--kun olen nyt jonkin aikaa käynyt Tapanilassa pari kertaa viikossa, siitä on selvästi muodostunut kotiseinäni. Alun kömpelöyden ja turhan rutinan jälkeen sain kumminkin kiivettyä paljon juttuja, joissa aiemmin en ole onnistunut. Päivän suurimman voitontunteen tarjosi joskus Möykyksi nimeämäni reitti, jonka kanssa olen ties kuinka kauan tapellut. Ihmiset ovat järjestään minulle väittäneet, ettei se ole vaikea, ja olen aina ollut eri mieltä. Noh, tänään taisin vakuuttua. Ei se enää ollut vaikea. Jee!

Kiipeämisen järkeen syötiin--Pirkan pakastesipulirenkaat olivat kivoja. Jälkiruoaksi testailin netistä bongaamaani rommirusinapullaa, koska se oli niin hassu idea että pitihän sitä kokeilla. Aika hassu siitä tuli. Sitten alkoikin jo olla niin myöhä, että piti hypätä viimeiseen junaan ja sen myötä takaisin Espooseen.

Viikonlopun henkilökohtaisena suurena oivalluksena olkoon se, että ei pitäisi sortua ja vajota epäsosiaalisuuskausiin. Viimeiset pari viikkoa ovat epäilyttävästi alkaneet tuntua kesältä vuosi sitten: samaan aikaan kuvittelen, että plääh, ei minun mitään ihmisiä tarvitse koskaan nähdä, en minä niitä mihinkään tarvitse eivätkä ne minua, mutta sitten toisaalta alan kummasti kokea oloni ahdistuneeksi ilman mitään selkeää selitystä.