Unessa tuntemattomat ihmiset vihasivat minua ilman mitään varsinaista syytä. Se ei ollut yhtään kivaa. Herättyäni päivä ei paljon sen paremmaksi muuttunut, vaikken nähnyt muita ihmisiä kuin kaupan kassan ja satunnaisia ohikulkijoita. Tämähän siis oli tällainen melodramaattinen viimeinen päivä ennen mestauslavalle astelua, eli siis huomista Cameratan solistikarsintaa.
Kunnian päivän ensimmäisestä ahdistuksesta saa Dare, joka blogissaan varoitteli, että kun Japanissa on niin kivaa, sinne pysyvästi jumiutumisen riski on aina olemassa. Hm. Seuraavan järkytyksen tuotti palkkakuitti. Se ja Kelan sivujen vilkaiseminen kertoivat, että olen aika nätisti ajatellut vuoden tuloni pieleen. Opiskelijoiden kuuluu olla köyhiä. Näyttääkin kovasti siltä, että en voi nostaa enää loppuvuonna opintotukea, ja saatan joutua palauttamaan aikaisemmin saamiani, jos en halua, että karhuavat myöhemmin. Kun olen tuhlannut rahaa kaikkeen pöljään ja tuloni lakkaavatkin kokonaan lokakuun puolivälissä vikan metropalkan jälkeen, tulevat loppuvuoden taloudelliset olot olemaan vähemmän iloiset. Eikä siinä tietenkään vielä kaikki, mutta loppu jääköön rutisematta. Argh. Käperryin hetkeksi sängylle tuijottamaan seinää ja yritin tyhjätä pääni ahdistuksista. Sepä siitä kivasta vapaapäivästä. Sen verran kun uskalsin soittaa, sekään ei nostanut mielialaa. Näin lähellä itse esitystä ei kumminkaan kannata hirveästi varsinaisesti harjoitella, siitä voisi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kaikesta huolimatta onnistuin löytämään päivään hyviäkin hetkiä. Keksin väsätä syötäväksi jotain molen tapaista omituista sörsseliä, jossa oli possua, salsaa, maapähkinävoita ja kaakaojauhetta, ja siitä tuli yllättävän hyvää. Illalla lähdin pitkästä aikaa etsimään geokätköä. Kätkö sijaitsi Iso-Huopalahden ranta-suo-pöheikössä, ja siellä rämpiminen oli lystiä. Pääsin ylittämään jorpakoita koivunrungoilla taiteillen ja muuta hauskaa, pieni ihme, etten päätynyt johonkin suolammikkoon uimaan. Kätkönkin jopa löysin. Paluumatkalle valitsin eri reitin, ja eksyin metsään. Se oli mahtavaa. Metsät ovat kivoja ja eksyminen on jostain syystä ollut minusta aina enemmän kivaa kuin ikävää, etenkin jos ei ole mikään kiire mihinkään. Melkein liiankin helposti ja nopeasti löysin takaisin kodin kieppeille. Loppuiltaa kuluttelin hyödyllisesti siivoilun merkeissä. Huominen on liian pian.
No comments:
Post a Comment