Kuvasta näkyy, kuinka aurinkoinen oli päivän yleistunnelma. Aamulla opin, että edes 9.00 ei ole tarpeeksi aikainen aika saapua konsalle, että saisi heti harjoituskopin. Siellä kai pitäisi olla ennen kahdeksaa ulko-ovella odottamassa, että talo aukeaa. Hullut ekan vuoden opiskelijat. Kai ne kohta tuosta väsähtävät. Joka tapauksessa, sain aamulla harjoiteltua jonkin verran, ja sitten oli toinen--eli viimeinen--harjoitus pianistin kanssa. Onneksi kappaleessa ei ole mitään yhteissoitollisesti haastavaa. Oma soitto vaan tökki. En vaan osaa. Perkele. Olisi pitänyt tehdä kadensseille jotain, koska nyt ne ovat kaamea jännityksentuottaja, viimeisiin ääniin osumisesta ei ole mitään takeita ja jos ei niihin osu, kuulostavat todella pahalta. Eipä enää auta. Vähän auttoi, että Tapani puoliväkisin raahasi minut harjoittelemaan konserttisaliin, missä karsintakin perjantaina on. Siellä soitto soi vähän paremmin kuin pienessä luokassa. Silti, tavoitteeni ovat tippuneet siitä, että olisin varteenotettava solistikandidaatti karsinnassa, siihen, että yritän olla nolaamatta itseäni täysin--ja nyt tuntuu, että sekin on saavuttamattomissa...
Soittosähläämisen jälkeen kävin opettamassa ja sitten kipaisin kotiin kasaamaan kiipeilykamppeita. Tällä kertaa ei Tapanilassa nähty mitään erityisen sankarillisia tai muutenkaan suuria saavutuksia. Kumpikin kenkäpari tuntui vieraalta jalassa, uudet kengät uutuuttaan ja vanhat siksi, että uusien kärkikappaleiden kanssa oli, kuin kärjissä olisi valtavat ylimääräiset möntit. Yhden aiemmin kesken jääneen reitin sain loppuun, mutta se oli vain vitonen, tosin osittain negaa, mikä siinä aikaisemmin tökki. En siis osaa kiivetäkään. Se sentään ei ole niin paha, kun sitä on vasta tullut tehtyä alle vuosi, soittoa sen sijaan on takana sen seitsemäntoista vuoden ajalta, joten sen osaamattomuus on vähän rasittavampaa.
No comments:
Post a Comment