Viimeinen viikko

Koko viikon on ollut ilmassa sellainen hilpeä "hahaa, kohta mä lähen matkalle" -fiilis. Lähestyvästä matkasta johtuen viikko on ollut kiireinen ja tarkkaan aikataulutettu, mutta se ei haittaa, koska aina saatuaan yhden homman hoidettua tietää, että no niin, sitten ei tarvi enää pariin viikkoon ajatella tuotakaan.

Keskiviikkona käväisin näyttämässä opinnäytettäni sen ohjaajalle. Taisi olla toinen ja viimeinen tapaamiseni. Eihän ohjaaja tietenkään parissakymmenessä minuutissa ehtinyt edes lukea työtä, mutta ainakaan mitään välittömästi silmille pomppaavia outouksia tai virheitä ei löytynyt kovin montaa. Tapaamisen jälkeen kävin ostamassa kengät, koska olisihan se hyvä, jos reissussa olisi kengät, jotka ovat ehjät ja hyvät kävellä. Illaksi YS-treeneihin. Viimeiset YS-treenit kolmeen viikkoon. Hii.

Torstaina ikuisuusprojektini eteni vielä lisää: pidin virallisen ja vaaditun opinnäytetyön esittelyn. Esittelin tosin puolivalmista ja wirallisen opinnäytetyösymposiumin asemesta luokalliselle Hankepaja 1 -opinnäytetyöntekokurssilaisia, mutta esittelinpä kumminkin, nyt on sekin tehty ja ei tarvi enää sillä vaivata päätään. Helppoahan se oli höpistä näin läheisestä aiheesta, vaikken oikein etukäteen osannut mitenkään valmistautua. Esittely oli aikaisin ja lyhyt, ja sen jälkeen olikin ihmeesti tyhjää aikaa. Hankin lisää tarvittavaa sälää matkaa varten. Sekin sujui niin nopeasti, että yllättäen jäi aikaa vielä kirjoittaa Bravon debrief ennen kuin piti raahautua Itikseen ja istua loppuillaksi metroilemaan. Työpäivän kivoin osuus oli, että sain viimeiselle kierrokselle kyytiini Daren ja Mirin. Aika kuluu niin paljon nopeammin kun on seuraa ohjaamossa.

Perjantai oli kalenterissani nimetty siivouspäiväksi. Olikin mainiota, kun Miri heräsi aikaisin ja väsäsi meille aamupalaa, niin että pääsin itsekin hyvissä ajoin liikkeelle, ja ehdin siivota muutaman tunnin ennen lähtöä. Turkulaiset häipyivät kohti Solmukohtaa, minä taasen Tapanilaan. Siellä onnistuin katsomaan väärässä ajassa ollutta kelloa jotenkin mestarillisesti pieleen siten, että ihan epähuomiossa ja vahingossa olimmekin kiipeämässä tunnin pidempään kuin oli tarkoitus, minkä vuoksi minulle tuli ihan älytön kiire kohti aikataulun seuraavaa kohtaa. Olipa ainakin tehokasta: ihanasti pitkästä aikaa liidaaminen oli vain sopivan jännää, ei liian kamalaa, ja liidasinkin kuusi reittiä, joista vain yksi oli ihan palikkahelppo.

Kiipeämästä kipitin kuuntelemaan Helenin ja Kirsin opinnäytetyötä, irkkumusiikkia irkkuharpulla ja -huilulla. Ehdin juuri ja juuri ajoissa. Konsertti oli ihana, soitinyhdistelmä todella kaunis. Oli myös kiva pysähtyä edes reiluksi puoleksi tunniksi paikoilleen ja vain kuunnella, sen jälkeen nimittäin piti taas juosta, jotta ehdin ajoissa poimia selloni kotoa ja hipsiä opettamaan. Viimeinen soittotunti pariin viikkoon, whii. Loppuilta meni ahkerasti siivoten.