06/04/2008

Sushi-iltamat

Lauantaiksi olisi ollut tarjolla muun muassa YS:n salonkiorkesterin 30-vuotisbileet, mutta joskus täytyy laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Tärkeysjärjestyksessä ensin tulivat lukiokaverit. Siispä vuorossa oli AOK:n huhtikuun tapaaminen, jota itse emännöin. Aamupäivä meni siivoten ja järjestellen, ja kaupassakin piti käydä. Iltapäivästä ihmiset saapuivat ja pääsimme askartelemaan--olin nimittäin päättänyt levittää itsetehdyn sushin ilosanomaa lukiokaveripiiriin. Riisin keittäminen oli haastavaa, etenkin kun oli monta ohjetta, jotka kaikki olivat vähän erilaisia. Jäähtymisen odottelu koetteli kärsivällisyyttä. Lopputulos oli kumminkin yllättävän onnistunut, ja onnistuneesti myös kaikki ennakkoluuloiset ihmiset totesivat, että tämähän on ihan hyvää ja varsin ruokaisaakin kun tarpeeksi syö. Jee.

No comments: