12/04/2008

12.4. Toulouse, osa 2

Eilisen "hurjan biletyksen" jälkeen nukuimme melkein puoleen päivään. Aamupalan syötyämme arvoimme vielä ajan kanssa, mitä tänään tehtäisiin. Lopulta päädyimme sään epävakaisuuden vuoksi pysyttelemään kaupungissa shoppaillen.

Kiertelimme oikeastaan koko päivän kauppoja. Toulousen keskusta oli täynnä ihania pieniä putiikkeja, ja kaikki kolme teimme löytöjä sekä ylitimme budjettimme moneen kertaan. Ostin kävelykengät ja farkut--molemmat tavallaan tarpeeseen, mutta maksoivat paljon rahaa.

Lounaaksi söimme paninit söpöstä pikku kahvilasta, ja ahkeran shoppailupäivän päätteeksi lepuutimme jalkojamme istuskelemalla aivan ihanan teehuoneen terassilla. Sieltä sai suuria mahtavia kakkupaloja ja teelista muistutti viinilistaa. Hädin tuskin jaksoimme kävellä takaisin kämpille iltakahdeksan kieppeillä.

No comments: