18/04/2008

Kotiinpaluu

Laivamme saapui Suomen Turkuun aamuseitsemältä. Laivan kahvilan kahvi oli pahaa ja kallista, ulkona sää viileä ja puut lehdettömiä, ja ihmiset ympärillä rasittavan ja tympeän oloisia. Tervetuloa kotiin. Hiphei. Selvästi matka ei ollut tarpeeksi pitkä, kun ei oikein niin yhtään tullut sellaista "onpa kiva olla kotona taas" -oloa.

Reissun viimeinen junapätkä oli tuttuakin tutumpi Turku-Espoo-väli Intercityllä. Se on kyllä sanottava, että kaikkiin muihin reissun aikana nähtyihin juniin verrattuna suomalainen IC oli erittäin siisti, tuolien säädöt erinomaiset ja tavaratilaa tarpeeksi. Ruotsalainen X2000 kyllä voitti siinä, että siellä oli joka istumapaikalle oma sähköpistoke, mutta muussa hävisi, koska siellä oli huonommat penkit ja matkustusmukavuus kärsi junan kallistelusta.

Saavuin kotiin kymmenen kieppeillä, ja kulutin tuntikaupalla aikaa rinkan purkamiseen ja blogin päivittämiseen. Piti jotenkin saada matka purettua. Debrieffattua. Iltapäivällä oli pakko lähteä liikkeelle, kun oli oppilas. Opettamisen jälkeen poikkesin Laaksolahteen, paitsi näkemään porukoita, myös lainaamaan printteriä. Piti saada hahmo ja hahmolle käyntikortteja, kun huomenna on vika ToTo. Ei oikein hirveästi tuntuisi siltä. Myöhäisen illan yritin valmistautua peliin ja propata kämppää, mutta aika laiskasti ja huonolla menestyksellä. Vaan eiköhän siitä kumminkin kivaa tule.

No comments: