Aamupäivällä posti toi Sibelius-akatemian pääsykoekutsun. Katselin sitä surumielisesti. Olen tehnyt päätöksen, ja se on, että minun on turha tänä vuonna edes yrittää. Opinnäytteen palautuspäivään eli ensi maanantaihin asti olen kiinni kirjoitustyössä, ja siitä on enää reilu viikko aikaa Akatemian pruuveihin. En minä viikossa saa valmiiksi kolmea konserton ekaa osaa (kahta itse valittua ja yhtä pakollista). Toistaalta nolottaa jättää menemättä kun nyt tuli ilmoittauduttua, toisaalta on vapautunut olo.
Puoliltapäivin piti lähteä töihin, koska ajoin arkivuoroa, joka oli enemmän iltapäivä- kuin iltavuoro. Töissäolossa on minun kohdallani jotain vähän pielessä: minua ahdistaa olla töissä, kun siellä ei saa tehtyä mitään. Kahdeksan tuntia turhaa istuskelua, jonka ainoa minun kannaltani hyödyllinen aikaansaannos on jokunen euro rahaa. Tosin sain kyllä aikaan muutakin, tavallaan. Ohjaamossa istuskellessani ehdin nimittäin miettiä kaikenlaista, muun muassa ensi vuotta. Kaikennäköistä olen harkinnut ja miettinyt, mutta taidan päätyä siihen, että ensi vuoden olen vain ja ainoastaan humanistisen tiedekunnan yliopisto-opiskelija. Jos saisi sieltäkin jonkun paperin kasaan, ja jos vaikka saisi jonkun käsityksen siitä, haluanko minä oikeasti tehdä kielitiedettä ollenkaan vaiko jotain ihan muuta. Sitä seuraavaksi lukuvuodeksi voisi sitten miettiä ehkä jotain muuta.
Tietysti mikään ei estä hakemasta samalla musiikkialan töitä. Olen vaan vähän skeptinen niiden saamisen suhteen, etenkin kun olen jo tavallaan tärvännyt asiani. Minun olisi kuulunut käyttää enemmän vapaa-aikaani soittoprojekteihin ja rakentaa opiskeluaikanani ahkerasti kontakteja musiikkiopistomaailmaan. En vaan ehtinyt ja osannut, kun yritin tehdä kaikkea muuta samaan aikaan. Nyt se sitten kostautuu kontaktien puutteella ja vähäisellä työkokemuksella, mikä varmasti vaikeuttaa entisestäänkin vaikeaa työnsaantia.
No comments:
Post a Comment