Töissä oli kuin ei olisi mitään conia tai neljän päivän vapaata ollutkaan. Suurin uutuus ja ihmetys oli se, että päivä oli kovin hiljainen ja syksyinen ja tunnin lyhyempi kuin mitä ne ovat olleet viimeisen reilun kuukauden: vain 9h. Jo ysiltä puisto kiinni. Ihmeellistä.
Päädyin Kammokujalle, mikä tarkoittaa, että lastenlaitekokoelmastani puuttuu enää Vekkulan ovi, sitten on kaikki käyty. Kammo on ihan jees, sitä on jännittävä kiertää yksinään aamuin illoin. Aamulla oikeasti eksyin siihen peilisokkelo-kummitusmetsään, joka on kiistatta kohteen paras kohta. Huonona puolena etenkin näin yksin ollen siinä ovella istuskelu sitten on melkoisen tylsää, kun ei edes saa painella nappeja. Niin tylsää jopa, että illasta päätin ryhtyä tilastoimaan, kauanko aikaa ihmiset oikeastaan kuluttavat sen kujan kiertämiseen, koska sitä kysyttiin minulta pariin otteeseen, enkä osannut vastata kuin epämääräisiä. Nyt on sitten wirallinen tutkimustilasto aiheesta. Keskiarvoa en vielä ole laskenut, mutta noin silmämääräisellä arviolla se lienee reilu kolme minuuttia. Tosin aineisto on toistaiseksi kovin pieni. Jos vaikka päätyisin tuonne toiste, voisin jatkaa sitä. Eihän siitä mitään hyötyä varmastikaan kenellekään ole, mutta jotenkin vaan on kivaa tuommoinen asiain tilastointi. Ehkä se ei kuitenkaan ole täysin paha juttu, että koulu kohta alkaa.
15/08/2006
13/08/2006
Ajan spiraali
(Ropecon '06)
Aikanaan ala-asteella, kun olin dinofani, oli muuan lempikirjani nimeltään Dinotopia. Se kertoo saaresta, jossa ihmiset ja dinosaurukset elelevät yhdessä kovin epäuskottavasti mutta ah niin ihanasti. Kirjan pääantia ovat kauniit kuvat, mutta on siinä tekstiäkin. Siinä muun muassa esitellään yhteisön dinojen aikakäsitys. Kun nykyihmisten kaksi perusmallia ovat, että aika on joko suoraa etenevä viiva taikka sitten ympyriäinen asia, jossa jutut toistuvat, dinomallin mukaan aika on spiraali. Koko ajan se etenee, mutta toistuvuus on huomattavaa. Tämä oli minusta jo silloin muksuna aivan nerokas idea. Miksi selitän tätä nyt (paitsi että olen liian väsynyt ja luulen olevani luova) johtuu siitä, että tuo spiraali-ajatus hyvin kuvastaa Ropecon-visiittieni etenemistä. Ikäänkuin tapahtuu jotakin kehitystä ja aika kulkee, minä muutun ja coni muuttuu, mutta tietyt peruskuviot aina toistuvat, joskus kovinkin ärsyttävin tavoin.
Kuten joka ikisessä aiemmassakin conissani, vietin pääosan ajastani Maijan tai siis Annan seurassa, joka minut alunperin ekaan coniini raahasi. Muutoksena edellisiin vuosiin, tällä kertaa kaikki seurani ei kuitenkaan ollut hänen hämmentävillä sosiaalisilla taidoillaan mukaamme kaappaamia tuttuja (tai vieraita), vaan myöskin osa ihan "omia" tuttavuuksiani. Toisaalta taas tuli todettua, miten valtavasti minulla on moi-tuttuja, ja miten vähän mitään ns. kavereita tai ystäviä, mitä ne ikinä sitten ovatkaan (määrittelykysymyshän se tietysti onkin). On se ikävä tosiasia, että en osaa ystävystyä ihmisten kanssa, vaikka kuinka haluaisin. Aina se vaatii sen, että joku muu ihminen ottaa aloitteen ja ryhtyy ystävystymään minun kanssani. Minua kai kammottaa liikaa ajatus, että minun kuvitellaan tyrkyttävän seuraani, ja sitten tulkitsen ihmisten tekemiset pyrkimyksiksi päästä eroon minusta, ja poistun muualle. Tämän kaltaista ilmiötä conissakin koin pariin otteeseen. On tietysti hyvinkin luultavaa, että tulkitsen ihmisiä aivan väärin, mutta joka tapauksessa se saa aikaan ahdistusta.
Pe
Epäsosiaalisuusangsti sikseen, mitä oikeastaan conissa puuhailin... Perjantain alku meni ihmetellessä, missä sitä nyt oikein ollaan ja mitä täällä pitäisi tehdä. Amatsooniksi asustautuminen auttoi teinien keskuuteen sulautumista. Päädyimme tanssitreeneihin--kuten tavallista. Paikalle ilmaantui lisää tuttuja, ja vinkeän Kalli&Lassila-pelien esittelyn jälkeen (jossa hämäsi vain se, että se sai minut tuntemaan entistä enemmän, että oma osuuteni Amatsoni-pelissä oli säälittävän kehno) päädyin mystisesti Keltsuun. Tämä oli suuri muutos aiempaan: en ole ikinäkoskaan ennen conissa juonut tippaakaan alkoholia. Maagisesti vain nyt sattui niin, että vaikka ensin Maija/Anna ja sitten Erika ja Jukkakin haipuivat paikalta, jäin istumaan Tiemuksen ja toisen Annan kanssa pilkkuun asti (lähinnä muiden juottamana), minkä jälkeen vielä hengasin epämääräisesti jonkin aikaa, ennen kuin älysin hankkiutua nukkumaan. Yllättäin minulla oli hyvin kivaa, tai sitten vain olin hyvin humalassa, taikka molempia.
La
Lauantai-aamuna oli--ei yllättäin--hyvin paha olo, eikä sitä paljoakaan auttanut se, että olin työvuorossa pääoven lipunmyyjänä klo 11-15. Se nelituntinen meni kumminkin todella nopsaan verrattuna vaikkapa vastaavaan kestoon Lintsillä, ja sen jälkeen oli mieluisampaa ohjelmaa. Olen jokaisessa conissani aina ajatellut ja puhellut, että pitäisi oikeasti uskaltautua johonkin ropeen mukaan, kun olen aina halunnut perinteistä roolipelaamista kokeilla. No, se ei vieläkään toteutunut, mutta olen ainakin askeleen lähempänä: suunnittelimme hahmoja mahdollisesti ja toivottavasti tulossa olevaan kampanjaan. Se oli jännittävää, vaikka tunsinkin olevani pihalla ja hyödyttömän passiivinen. Lisäksi tein lauantaina kaikkein aikain kalleimman heräteostokseni, semmoisen kivan korsetin. Ei se tosin ihan täysin harkitsematonta ollut, vaan olin jo aiemmin kaavaillut jonkinmoisen tuommoisen hankkimista muuan larppia varten.
Kuten joka conissa, olivat lauantain tärkein ohjelmanumero illan tanssiaiset, joissa oli tänä vuonna uutta se, että minulla tavallaan ikäänkuin oli tanssipartneri. Oli se kivampaa kuin monen aiemman vuoteni "kukaan ei haluu tanssia mun kaa joten menenpä tästä nurkkaan/pöydän alle angstaamaan" -meininki.
Lauantaina oli kovin hyvä aatos mennä ihmisten aikaan nukkumaan, kun sunnuntaiaamuna oli toinen työvuoro tiedossa. Tanssiaisista lähdettiinkin ihan kesken, mutta aikomus latistui kiitos sen, että suihkuvuorot heittivät täysin siitä, mitä oli ilmoitettu.
Su
Loppuin lopuksi ehdin nukkua useamman tunnin, ja siltikin ehdin ajoissa työvuorooni klo 7-11. Oli mukavan hiljainen ajankohta, mutta kovin kylmää. Lisäksi väsymys johti tavanomaiseen päättömään kovaääniseen sekavuuteen. Onneksi seuraksemme löytyi erinäisiä enemmän ja vähemmän tuttuja ihmisiä, jotka jumittelivat pöytämme edustalla.
Sunnuntaista onkin sitten vaikea keksiä mitään jännää kerrottavaa. Pervasiivista pelaamista käsittelevässä esitelmässä oli pahuksen siistejä juttuja, vaikkakin monella tapaa hämääviä. Sen lisäksi ohjelmassani oli lähinnä yleistä koomaamista. En ole ikinä jaksanut conissa loppuun saakka, ja vaikka tänä vuonna yritys oli entistä kovempi, taaskin toistuvuus toistautui. Joskus kolmen aikaan löysin itseni istumasta täysin kuolleesta seurasta takkahuoneesta, ja totesin, että jos tosissaan loppupäivän suunnitelma on lojua tässä päättäjäisiin asti ja pelata pasianssia, tää kyl lähtis niinku kotia. Tätä aatosta vahvisti nurkan takaa hiipinyt epämääräinen pahoinvointi, jonka helposti selittää conille tyypillinen unen ja syömisen satunnaisuus. Siispä suoritin täysin tarpeettoman moimoi-kierroksen ympäri conia (miksi ihmeessä random encountereita ja moi-tuttuja kiinnostaisi, olenko lähdössä?!), ja sitten raahauduin bussipysäkille.
Kotimatka oli kovin tapahtumarikas: sattumalta törmäsin bussissa muuan koulukaveriin, ja sitten sporassa joku spurgu yritti kovasti tehdä tuttavuutta. Ilmoitti pitävänsä minusta. No, on se kiva, että edes joku, kait. En kuitenkaan huolinut sen tyrkyttämää tyhjää kaljapulloa.
Huomenna takaisin tavalliseen eloon. Lintsille. Töitä. Siellä taas osaa olla, kun ei tarvi kuin vähän hymyillä ja sanoa moi ja kiitos, ja heti kaikki pitävät pirteänä ja positiivisena.
Aikanaan ala-asteella, kun olin dinofani, oli muuan lempikirjani nimeltään Dinotopia. Se kertoo saaresta, jossa ihmiset ja dinosaurukset elelevät yhdessä kovin epäuskottavasti mutta ah niin ihanasti. Kirjan pääantia ovat kauniit kuvat, mutta on siinä tekstiäkin. Siinä muun muassa esitellään yhteisön dinojen aikakäsitys. Kun nykyihmisten kaksi perusmallia ovat, että aika on joko suoraa etenevä viiva taikka sitten ympyriäinen asia, jossa jutut toistuvat, dinomallin mukaan aika on spiraali. Koko ajan se etenee, mutta toistuvuus on huomattavaa. Tämä oli minusta jo silloin muksuna aivan nerokas idea. Miksi selitän tätä nyt (paitsi että olen liian väsynyt ja luulen olevani luova) johtuu siitä, että tuo spiraali-ajatus hyvin kuvastaa Ropecon-visiittieni etenemistä. Ikäänkuin tapahtuu jotakin kehitystä ja aika kulkee, minä muutun ja coni muuttuu, mutta tietyt peruskuviot aina toistuvat, joskus kovinkin ärsyttävin tavoin.
Kuten joka ikisessä aiemmassakin conissani, vietin pääosan ajastani Maijan tai siis Annan seurassa, joka minut alunperin ekaan coniini raahasi. Muutoksena edellisiin vuosiin, tällä kertaa kaikki seurani ei kuitenkaan ollut hänen hämmentävillä sosiaalisilla taidoillaan mukaamme kaappaamia tuttuja (tai vieraita), vaan myöskin osa ihan "omia" tuttavuuksiani. Toisaalta taas tuli todettua, miten valtavasti minulla on moi-tuttuja, ja miten vähän mitään ns. kavereita tai ystäviä, mitä ne ikinä sitten ovatkaan (määrittelykysymyshän se tietysti onkin). On se ikävä tosiasia, että en osaa ystävystyä ihmisten kanssa, vaikka kuinka haluaisin. Aina se vaatii sen, että joku muu ihminen ottaa aloitteen ja ryhtyy ystävystymään minun kanssani. Minua kai kammottaa liikaa ajatus, että minun kuvitellaan tyrkyttävän seuraani, ja sitten tulkitsen ihmisten tekemiset pyrkimyksiksi päästä eroon minusta, ja poistun muualle. Tämän kaltaista ilmiötä conissakin koin pariin otteeseen. On tietysti hyvinkin luultavaa, että tulkitsen ihmisiä aivan väärin, mutta joka tapauksessa se saa aikaan ahdistusta.
Pe
Epäsosiaalisuusangsti sikseen, mitä oikeastaan conissa puuhailin... Perjantain alku meni ihmetellessä, missä sitä nyt oikein ollaan ja mitä täällä pitäisi tehdä. Amatsooniksi asustautuminen auttoi teinien keskuuteen sulautumista. Päädyimme tanssitreeneihin--kuten tavallista. Paikalle ilmaantui lisää tuttuja, ja vinkeän Kalli&Lassila-pelien esittelyn jälkeen (jossa hämäsi vain se, että se sai minut tuntemaan entistä enemmän, että oma osuuteni Amatsoni-pelissä oli säälittävän kehno) päädyin mystisesti Keltsuun. Tämä oli suuri muutos aiempaan: en ole ikinäkoskaan ennen conissa juonut tippaakaan alkoholia. Maagisesti vain nyt sattui niin, että vaikka ensin Maija/Anna ja sitten Erika ja Jukkakin haipuivat paikalta, jäin istumaan Tiemuksen ja toisen Annan kanssa pilkkuun asti (lähinnä muiden juottamana), minkä jälkeen vielä hengasin epämääräisesti jonkin aikaa, ennen kuin älysin hankkiutua nukkumaan. Yllättäin minulla oli hyvin kivaa, tai sitten vain olin hyvin humalassa, taikka molempia.
La
Lauantai-aamuna oli--ei yllättäin--hyvin paha olo, eikä sitä paljoakaan auttanut se, että olin työvuorossa pääoven lipunmyyjänä klo 11-15. Se nelituntinen meni kumminkin todella nopsaan verrattuna vaikkapa vastaavaan kestoon Lintsillä, ja sen jälkeen oli mieluisampaa ohjelmaa. Olen jokaisessa conissani aina ajatellut ja puhellut, että pitäisi oikeasti uskaltautua johonkin ropeen mukaan, kun olen aina halunnut perinteistä roolipelaamista kokeilla. No, se ei vieläkään toteutunut, mutta olen ainakin askeleen lähempänä: suunnittelimme hahmoja mahdollisesti ja toivottavasti tulossa olevaan kampanjaan. Se oli jännittävää, vaikka tunsinkin olevani pihalla ja hyödyttömän passiivinen. Lisäksi tein lauantaina kaikkein aikain kalleimman heräteostokseni, semmoisen kivan korsetin. Ei se tosin ihan täysin harkitsematonta ollut, vaan olin jo aiemmin kaavaillut jonkinmoisen tuommoisen hankkimista muuan larppia varten.
Kuten joka conissa, olivat lauantain tärkein ohjelmanumero illan tanssiaiset, joissa oli tänä vuonna uutta se, että minulla tavallaan ikäänkuin oli tanssipartneri. Oli se kivampaa kuin monen aiemman vuoteni "kukaan ei haluu tanssia mun kaa joten menenpä tästä nurkkaan/pöydän alle angstaamaan" -meininki.
Lauantaina oli kovin hyvä aatos mennä ihmisten aikaan nukkumaan, kun sunnuntaiaamuna oli toinen työvuoro tiedossa. Tanssiaisista lähdettiinkin ihan kesken, mutta aikomus latistui kiitos sen, että suihkuvuorot heittivät täysin siitä, mitä oli ilmoitettu.
Su
Loppuin lopuksi ehdin nukkua useamman tunnin, ja siltikin ehdin ajoissa työvuorooni klo 7-11. Oli mukavan hiljainen ajankohta, mutta kovin kylmää. Lisäksi väsymys johti tavanomaiseen päättömään kovaääniseen sekavuuteen. Onneksi seuraksemme löytyi erinäisiä enemmän ja vähemmän tuttuja ihmisiä, jotka jumittelivat pöytämme edustalla.
Sunnuntaista onkin sitten vaikea keksiä mitään jännää kerrottavaa. Pervasiivista pelaamista käsittelevässä esitelmässä oli pahuksen siistejä juttuja, vaikkakin monella tapaa hämääviä. Sen lisäksi ohjelmassani oli lähinnä yleistä koomaamista. En ole ikinä jaksanut conissa loppuun saakka, ja vaikka tänä vuonna yritys oli entistä kovempi, taaskin toistuvuus toistautui. Joskus kolmen aikaan löysin itseni istumasta täysin kuolleesta seurasta takkahuoneesta, ja totesin, että jos tosissaan loppupäivän suunnitelma on lojua tässä päättäjäisiin asti ja pelata pasianssia, tää kyl lähtis niinku kotia. Tätä aatosta vahvisti nurkan takaa hiipinyt epämääräinen pahoinvointi, jonka helposti selittää conille tyypillinen unen ja syömisen satunnaisuus. Siispä suoritin täysin tarpeettoman moimoi-kierroksen ympäri conia (miksi ihmeessä random encountereita ja moi-tuttuja kiinnostaisi, olenko lähdössä?!), ja sitten raahauduin bussipysäkille.
Kotimatka oli kovin tapahtumarikas: sattumalta törmäsin bussissa muuan koulukaveriin, ja sitten sporassa joku spurgu yritti kovasti tehdä tuttavuutta. Ilmoitti pitävänsä minusta. No, on se kiva, että edes joku, kait. En kuitenkaan huolinut sen tyrkyttämää tyhjää kaljapulloa.
Huomenna takaisin tavalliseen eloon. Lintsille. Töitä. Siellä taas osaa olla, kun ei tarvi kuin vähän hymyillä ja sanoa moi ja kiitos, ja heti kaikki pitävät pirteänä ja positiivisena.
11/08/2006
Post-työputki-pre-con-tiloja
Eilinen oli pöllö päivä. "En tee mitään" johti liian pitkiin Baldurisessioihin, jotka johtivat ärsytykseen. Miksi pitää sinne laittaa semmoisia ökkömönkiäisiä, mitä vaan ei millään saa tapettua? Sit vaan harmittaa. Käväisin kyllä Laaksolahdessa nopsasti, lähinnä syömässä, ja leivoin illalla mutakakkua, joka jäi kovin raa'aksi, koska olin ylivarovainen paistettuani edellisestä vastaavasta jättiläiscookien. Kaikenkaikkiaan tuntui tyhmältä. Neljä päivää ettei ole töissä. Miten sitä oikein osaa olla? Töissä väsyttää ja rasittaa ja ärsyttää, mutta kun töitä ei ole, jotenkin oudosti ahdistaa. Kaamea työnarkomaani minusta on tullut. Mitähän sitä sitten tekee, kun työt loppuu kokonaan ja pitäisi mennä kouluun taas?
Yöllä nukuin tosi huonosti, mutta unet eivät jääneet päähän. Aamupäivä on kulunut conipakkaussäädön parissa. Se räjähti käsiin. Päätin sitten ottaa kunnon matkakassin mukaan liian pienen reppuni sekä irtomuovipussien asemesta. Nyt vaan tuntuu tyhmältä, kun roudaa tuommoista isoa laukkua, kuin olisi johonkin pitemmällekin matkalle menossa, vaikka tosiasiassa menee noin kymmenen kilometrin päähän yhdeksi viikonlopuksi. Toisaalta, kun tuon lykkää johonkin narikkaan, niin ei siitä sitten ole riesaa. Ja tajuaahan sen, että tilaa vaatii, kun välttis haluaa eri vaatteet työvuoroja, hengailua sekä tanssiaisia varten. Ihme teini. Kattoo ny, käytänkö edes kaikkia. Mutta ainakin ahdistus tarkoittaa, että olen viimein sisäistänyt conin olevan tässä ja nyt.
Yöllä nukuin tosi huonosti, mutta unet eivät jääneet päähän. Aamupäivä on kulunut conipakkaussäädön parissa. Se räjähti käsiin. Päätin sitten ottaa kunnon matkakassin mukaan liian pienen reppuni sekä irtomuovipussien asemesta. Nyt vaan tuntuu tyhmältä, kun roudaa tuommoista isoa laukkua, kuin olisi johonkin pitemmällekin matkalle menossa, vaikka tosiasiassa menee noin kymmenen kilometrin päähän yhdeksi viikonlopuksi. Toisaalta, kun tuon lykkää johonkin narikkaan, niin ei siitä sitten ole riesaa. Ja tajuaahan sen, että tilaa vaatii, kun välttis haluaa eri vaatteet työvuoroja, hengailua sekä tanssiaisia varten. Ihme teini. Kattoo ny, käytänkö edes kaikkia. Mutta ainakin ahdistus tarkoittaa, että olen viimein sisäistänyt conin olevan tässä ja nyt.
10/08/2006
Vapaus!
Viimeinkin on älytön työrupeama ohi. Nyt ei enää olekaan vastaavaa tiedossa, koska eilinen oli vihoviimeinen kymmenentuntinen kesäaukiolotyöpäiväni (<-hieno yhdyssana). Ja tietysti viimeiseen asti piti olla rasittavaa: oli taas Pikajunalla. Vastahan ehdin olla siellä koko viikonlopun. Ja taas se oli sitä samaa,
"Hei, nää turvapuomit ei oo lukossa!"
"Pitäiskö näiden mennä kiinni jotenkin?"
"Kato, tää ei lukitu ollenkaan!"
"Sorry, could you help us with this? We can't get it to lock...."
"Is this supposed to get secured?" jne jne jne... Blaah.
Päivän kivoimmat olivat jotakin ulkomaalaisia, jotka ehdottivat, että hankkisin paidan, missä lukee isolla, että lukitsen ne vasta kohta. Jjoo. Todellakin haluaisin sellaisen. Lisäksi aina hupaisia ovat ne asiakkaat, jotka junan lähtiessä kuvittelevat, ettei niiden puomit ole lukossa, koska niissä on niin paljon sitä ylimääräistä, ja sitten ne viittilöivät minulle hätääntyneinä vaikka yritän näyttää peukkua ja nyökkiä että kaikki on hyvin. Ne istuvat ihan kauhusta kankeina koko ajon ajan, kunnes lopulta junan jarruttaessa, kun yrittävät hirveellä kiireellä päästä pois, havaitsevat, että ohops, olihan se lukossa, ja ovat tosi noloina. Vahingonilo on paras ilo.
Tänään ajattelin olla tekemättä juurikaan mitään. Huomenna alkaa Ropecon, enkä ole yhtään jotenkin asennoitunut. Eipä kai voi mitään.
"Hei, nää turvapuomit ei oo lukossa!"
"Pitäiskö näiden mennä kiinni jotenkin?"
"Kato, tää ei lukitu ollenkaan!"
"Sorry, could you help us with this? We can't get it to lock...."
"Is this supposed to get secured?" jne jne jne... Blaah.
Päivän kivoimmat olivat jotakin ulkomaalaisia, jotka ehdottivat, että hankkisin paidan, missä lukee isolla, että lukitsen ne vasta kohta. Jjoo. Todellakin haluaisin sellaisen. Lisäksi aina hupaisia ovat ne asiakkaat, jotka junan lähtiessä kuvittelevat, ettei niiden puomit ole lukossa, koska niissä on niin paljon sitä ylimääräistä, ja sitten ne viittilöivät minulle hätääntyneinä vaikka yritän näyttää peukkua ja nyökkiä että kaikki on hyvin. Ne istuvat ihan kauhusta kankeina koko ajon ajan, kunnes lopulta junan jarruttaessa, kun yrittävät hirveellä kiireellä päästä pois, havaitsevat, että ohops, olihan se lukossa, ja ovat tosi noloina. Vahingonilo on paras ilo.
Tänään ajattelin olla tekemättä juurikaan mitään. Huomenna alkaa Ropecon, enkä ole yhtään jotenkin asennoitunut. Eipä kai voi mitään.
09/08/2006
Ääh
Miettii ny, onko tämä kehittämäni Baldurin gåte -addiktio nyt kovin järkevä juttu. Päiväni menevät sillain, että aamulla ehtii jonkun tunnin pelata ennen töihin lähtöä, ja illalla sitten valvoo liian myöhään saman puuhan parissa. Lisäksi se on jotenkin johtanut siihen, että jopa kivat ja mukavat ja odotetut sähköpostit (esim. tieto seuraavista Toto- ja Calbourne-peleistä) saavat aikaan vain halun tunkea päänsä puskaan ja ignoorata koko todellisuus. En millään viitsisi vastata mihinkään sposteihin, tai ajatella tulevan syksyn aikatauluja (tai koulua ja opintoja! Eieiei!).
Töissä toissapäivänä Kuru ja eilen Pallokaruselli. Nyt olen sitten kiertänyt paria vaille kaikki lastenlaitteet: Vekkulan ovella en ole ikuna ollut, ja Kammokujaa vain tauottanut. Onneksi nyt on vika työpäivä vähään aikaan. Ei enää jaksais. Töissä myöskin huomaa, että on loppukesä, koska yleisesti ottaen ihmiset ovat aika väsyneitä ja hajoilevaisia.
Töissä toissapäivänä Kuru ja eilen Pallokaruselli. Nyt olen sitten kiertänyt paria vaille kaikki lastenlaitteet: Vekkulan ovella en ole ikuna ollut, ja Kammokujaa vain tauottanut. Onneksi nyt on vika työpäivä vähään aikaan. Ei enää jaksais. Töissä myöskin huomaa, että on loppukesä, koska yleisesti ottaen ihmiset ovat aika väsyneitä ja hajoilevaisia.
06/08/2006
VtBS
(=Velmu teh Bug Slayer)
Üks vapaapäivä meni ihan liian äkkiä, ja kovin suuri osa siitä Baldurin portin parissa. Näin tosin myöskin kavereita, mikä oli ihan mukavaa, vaikka luultavasti ne luulivat, etten viihtynyt, koska olin vaan niin kovin väsy.
Sitten taasen töihin, missä olin viikonlopun pikajunalla. Jeejee. Siellä kopissa on edelleen aivan järjettömän kuuma, ja ampiaisiakin edelleen tunkee sisään jostakin. Tänään julistin virallisesti sodan kaikille koppiin änkeäville ötököille, ja kahden ampiaisen lisäksi listin älyttömän määrän pikkukärpäsiä ja muuta kivaa. Sadistinen ilkimys. Hyi minua.
Vaihteeksi unipäiväkirjanoottina, yhdistetty BG- ja HaU-addiktio tuottavat yhdistelmäunia. Toissayönä näin unta, missä Jaana oli maagisesti muuttunut vanhaksi mustaksi naiseksi, ja kavereineen yritti etsiä jotakin velhoa, joka voisi ratkaista tämän muodonmuutospulman. Kovasti vähemmän yllättävä ja jännittävä oli viimeöinen uneni, jossa oli joku outo vuoristorata. Niitä unistani löytyy usein, eikä ihme, kun päivät pitkät sellaista katselee.
Üks vapaapäivä meni ihan liian äkkiä, ja kovin suuri osa siitä Baldurin portin parissa. Näin tosin myöskin kavereita, mikä oli ihan mukavaa, vaikka luultavasti ne luulivat, etten viihtynyt, koska olin vaan niin kovin väsy.
Sitten taasen töihin, missä olin viikonlopun pikajunalla. Jeejee. Siellä kopissa on edelleen aivan järjettömän kuuma, ja ampiaisiakin edelleen tunkee sisään jostakin. Tänään julistin virallisesti sodan kaikille koppiin änkeäville ötököille, ja kahden ampiaisen lisäksi listin älyttömän määrän pikkukärpäsiä ja muuta kivaa. Sadistinen ilkimys. Hyi minua.
Vaihteeksi unipäiväkirjanoottina, yhdistetty BG- ja HaU-addiktio tuottavat yhdistelmäunia. Toissayönä näin unta, missä Jaana oli maagisesti muuttunut vanhaksi mustaksi naiseksi, ja kavereineen yritti etsiä jotakin velhoa, joka voisi ratkaista tämän muodonmuutospulman. Kovasti vähemmän yllättävä ja jännittävä oli viimeöinen uneni, jossa oli joku outo vuoristorata. Niitä unistani löytyy usein, eikä ihme, kun päivät pitkät sellaista katselee.
04/08/2006
Häröilyä ja hajoilua
Töitä riittää. Vähän liikaakin, näköjään. Vaihdoin pari päivää kaverin kanssa, enkä silloin tajunnut, mitä tein, mutta sain aikaan kauheuksia: mulla on 16 päivän sisällä tasan 2 vapaapäivää ja 14 päivää töitä. Ai. Nyt työpäivistä takana 8, ja huomenna alkava 6 päivän putki pelottaa kovasti.
Toissapäivänä päätin jo ryhtyä hajoilemaan kiitos väsymyksen tai jonkun sellaisen. Ekaa kertaa itkin töissä, eivätkä syynä edes olleet ilkeät asiakkaat, vaan työkavereiden kritiikki, joka kaiken lisäksi oli aivan kilttiä ja asiallista. En vain osannut ollenkaan ottaa sitä. Onneksi Karusellin sisällä kopissa istuessaan on kohtalaisen hyvin piilossa, että siellä sitten voi nyyhkiä ja olla säälittävä ihan huomaamattomasti. Kumminkin tuon päivän karusellikaverini sekä tauottajani taitavat pitää minua tämän johdosta nyt vähän epävakaana... Ovat kai oikeassakin.
Eilen sitten esiintyi tämä väsymyksen toinen lieveilmiö jälleen, eli sellainen yleinen sekoilu ja häröily. Sitä harjoitin Rinkelin vaksina. Meitä oli laitteella neljä ja päivä oli kovin rauhallinen, kiitos ihanien, vaikkakin ihan liian lyhyiden ja hentoisten sadekuurojen. Sielläpä sitten taas lähti huonoa läppää ihan ylettömiin ja muutenkin olin tosi levoton. Kuin muuan liiankin usein nimeltä mainittu edesmennyt värikäs sekopääsusi. Saparotkin mulla oli ja kaikkea.
Ja sitten kun kotonaoloaika olisi kannattanut käyttää järkevänrauhallisesti, olen kehittänyt vaihteeksi oikean BGII-addiktion, jotenka yöt menevät iloisesti pelatessa. Edellisestä läpipeluukerrastani on kuin onkin jo niin kauan, että olen unohtanut paljonkin juttuja, joten ei tunnu vanhan kertaukselta pelkästään.
Toissapäivänä päätin jo ryhtyä hajoilemaan kiitos väsymyksen tai jonkun sellaisen. Ekaa kertaa itkin töissä, eivätkä syynä edes olleet ilkeät asiakkaat, vaan työkavereiden kritiikki, joka kaiken lisäksi oli aivan kilttiä ja asiallista. En vain osannut ollenkaan ottaa sitä. Onneksi Karusellin sisällä kopissa istuessaan on kohtalaisen hyvin piilossa, että siellä sitten voi nyyhkiä ja olla säälittävä ihan huomaamattomasti. Kumminkin tuon päivän karusellikaverini sekä tauottajani taitavat pitää minua tämän johdosta nyt vähän epävakaana... Ovat kai oikeassakin.
Eilen sitten esiintyi tämä väsymyksen toinen lieveilmiö jälleen, eli sellainen yleinen sekoilu ja häröily. Sitä harjoitin Rinkelin vaksina. Meitä oli laitteella neljä ja päivä oli kovin rauhallinen, kiitos ihanien, vaikkakin ihan liian lyhyiden ja hentoisten sadekuurojen. Sielläpä sitten taas lähti huonoa läppää ihan ylettömiin ja muutenkin olin tosi levoton. Kuin muuan liiankin usein nimeltä mainittu edesmennyt värikäs sekopääsusi. Saparotkin mulla oli ja kaikkea.
Ja sitten kun kotonaoloaika olisi kannattanut käyttää järkevänrauhallisesti, olen kehittänyt vaihteeksi oikean BGII-addiktion, jotenka yöt menevät iloisesti pelatessa. Edellisestä läpipeluukerrastani on kuin onkin jo niin kauan, että olen unohtanut paljonkin juttuja, joten ei tunnu vanhan kertaukselta pelkästään.
02/08/2006
Asumisahdistus
Töissä Hiphoppia. Ihan kiva laite, ja päivä meni yllättävän äkkiä. Eväitä oli melkein liikaakin, taisi olla eka kerta. Aina se on sama juttu makaroonilootan kanssa, se on niin semmosta mättöruokaa.
Kotona totesin saaneeni Kelalta hassun kirjeen, jossa ne toteavat, että mun opintotuelle tapahtuu kummia syyskuun alussa. Nimittäin kun ovat Hoasilta kuulleet huhua, että olen irtisanonut tämän kämpän, enkä ole Kelalle kertonut, mihin täältä menen. Kyllähän minä tosi mielelläni sen niille kertoisin, mutta kun en tiedä itsekään. Ihme systeemi tämä Hoasin "asumisoikeudensiirto". Käytännössä se siis toimi niin, että mä jätin hakemuksen sekä irtisanoin tämän asunnon elokuun lopusta eteenpäin, ja tässä nyt sitten hilpeänä odottelen, että joku kertoisi minulle, mihin mun on tarkoitus tästä kuukauden päästä häippäistä. Ei mitään hajua, aikovatko ne ilmoittaa sen huomenna vaiko ehkä kaksi päivää ennen viimeistä päivääni täällä. Ja kun vielä ystävällisesti ilmoittivat, ettei haluamaani asuntotyyppiä (yksiö, kiitos) voida taata, niin jos ne oikeasti tarjoavat jotain random solukämppää jostain puskasta, niin saa nähdä, muuttaako tämä tyttö kumminkin takaisin äitin hellään huomaan Laaksolahden lintukotoon. Äiti ainakin ilahtuisi varmasti. Sitä Hoasin ilmoitusta odotellessa... Ei yhtään ahdista tämmöinen tyhjän päällä olo tai mitään.
Kotona totesin saaneeni Kelalta hassun kirjeen, jossa ne toteavat, että mun opintotuelle tapahtuu kummia syyskuun alussa. Nimittäin kun ovat Hoasilta kuulleet huhua, että olen irtisanonut tämän kämpän, enkä ole Kelalle kertonut, mihin täältä menen. Kyllähän minä tosi mielelläni sen niille kertoisin, mutta kun en tiedä itsekään. Ihme systeemi tämä Hoasin "asumisoikeudensiirto". Käytännössä se siis toimi niin, että mä jätin hakemuksen sekä irtisanoin tämän asunnon elokuun lopusta eteenpäin, ja tässä nyt sitten hilpeänä odottelen, että joku kertoisi minulle, mihin mun on tarkoitus tästä kuukauden päästä häippäistä. Ei mitään hajua, aikovatko ne ilmoittaa sen huomenna vaiko ehkä kaksi päivää ennen viimeistä päivääni täällä. Ja kun vielä ystävällisesti ilmoittivat, ettei haluamaani asuntotyyppiä (yksiö, kiitos) voida taata, niin jos ne oikeasti tarjoavat jotain random solukämppää jostain puskasta, niin saa nähdä, muuttaako tämä tyttö kumminkin takaisin äitin hellään huomaan Laaksolahden lintukotoon. Äiti ainakin ilahtuisi varmasti. Sitä Hoasin ilmoitusta odotellessa... Ei yhtään ahdista tämmöinen tyhjän päällä olo tai mitään.
31/07/2006
Tauko
Tänään oli siis se kovasti kaivattu yksi vapaapäivä. Takana viisi työpäivää, edessä kolme, sitten taas yksi vapaa, ja kuusi päivää lisää töitä. Ack. Vaikka alunperin tarkoitukseni oli vain syödä ja nukkua, tämä ainokainen vapaapäivä meni kumminkin siihen, että yritin kovasti tehdä kaikkea, sain kaikenlaista aikaan, mutta loppujen lopuksi tuntuu, etten kuitenkaan tarpeeksi. Nukuin pitkään, kävin kaupassa ostamassa toivon mukaan sen verran juttuja, ettei sinne tarvi mennä ennen sitä seuraavaa vapaata, ja sitten törmäsin ihan vahingossa tuttuihin ja päädyin olemaan sosiaalinen sekä vierailin Laaksolahdessa. Pasilaan palattuani muun muassa siivosin vessaa ja askartelin makaroonilaatikkoa. Alkukesästä kun mietin, että jahas, tulee varmaan työ-kesän aikana testattua, kauanko ihminen voi elää eineksillä, taisi tulla nyt vastauskin kysymykseeni. Näin kauan. Nyt en enää halua niitä syödä, jollei ole ihan pakko. Lähikaupan kovin tuttu eineslaari aiheuttaa semmoisen "Äh"-reaktion kun sitä vaan katsookin. Makaroonilaatikosta tuli sitä paitsi oikein hyvääkin vielä. Päivän järkevien tekemisten lisäksi kaivoin Laaksolahdesta vanhan kunnon Baldur's Gate II:n, ja pelailin sitä pitkän tovin. Se vaan on kiva peli. Olen tosin vähän pöllö kun edelleen uusiopelailen tuommoista vanhaa, vaikka uudempia ja hianompia olisi kovasti olemassa.
30/07/2006
Hihihihihih
Toinen päivä Pienoiskarusellilla ei yllättäin ollutkaan saman kärsimyksen jatkoa, vaan ihan päinvastaista. Ilmeisesti jokin vain päässä napsahti, koska mulla oli varsin mukavaa, ja lopulta alkoi olla vähän liiankin hauskaa. Asiaa auttoi, että päivä oli paljon hiljaisempi. Vanhemmat olivat kilttejä ja ymmärtäväisiä, eikä yksikään käynyt urputtamaan kun ilmoitin, etteivät saa tulla kyytiin. Ja lapset olivat vain niiiiin ihania ja söpöjä ja hassuja ja kivoja. Ja tulivat aina uudelleen ja uudelleen ja uudelleen--parhaat muksut viihtyivät varmaan kyydissä yli puoli tuntia yhteen menoon. Ja täti oli hyvin väsynyt ja joi kahvia ja söi vähän liikaa karkkia ja sitten se hymyili ja hihitti ja vilkutteli muksuille koko kymmenen tuntia pelottavan ylipositiivisena. Iltaa kohden olo oli oikeasti ihan hysteerinen, ja viimeisellä tauolla yhdeksän maissa tuli höpistyä ihan hämäriä työkavereille. Huomenna yksi (1) vapaapäivä (!) ja sitten taas töihin...
Iltasella uskaltauduin viimein kirjoittamaan minua jo pidempään ahdistaneen sähköpostin, nimittäin peruutusilmoituksen Kyyhkyluodon valssi -larpin pelinjohdolle. En ole tätä ennen koskaan ikinä perunut yhtäkään larppiosallistumista. Ahdistusta lisäsi se, että tämäkin olisi ollut vältettävissä, jos olisin säätänyt työvuoroni toisin. Pohjimmiltaan kysymys on rahasta: jos olisin vaatinut tuonkin viikonlopun töistä vapaaksi, se olisi tarkoittanut käytännössä semmoiset 200 euroa pienempää palkkakuittia. Ei ole semmoiseen varaa. Vaihtoehtona olisi myös ollut jättää väliin seuraava HaU, mutta prioriteettini ovat selvät. Larppaan, jotta minulla olisi kivaa. Vaikka 50-luku-histel olisi voinut antaa näkemystä sen 30-luku-pelin suhteen missä pelinjohtoilen, olen takuuvarma siitä, että viihdyn paremmin "vanhana" kunnon Jaana-friikkinä Turussa omituisia yliluonnollisia mysteerejä ratkomassa kuin sulhasen tätinä saaristolaishäissä.
Iltasella uskaltauduin viimein kirjoittamaan minua jo pidempään ahdistaneen sähköpostin, nimittäin peruutusilmoituksen Kyyhkyluodon valssi -larpin pelinjohdolle. En ole tätä ennen koskaan ikinä perunut yhtäkään larppiosallistumista. Ahdistusta lisäsi se, että tämäkin olisi ollut vältettävissä, jos olisin säätänyt työvuoroni toisin. Pohjimmiltaan kysymys on rahasta: jos olisin vaatinut tuonkin viikonlopun töistä vapaaksi, se olisi tarkoittanut käytännössä semmoiset 200 euroa pienempää palkkakuittia. Ei ole semmoiseen varaa. Vaihtoehtona olisi myös ollut jättää väliin seuraava HaU, mutta prioriteettini ovat selvät. Larppaan, jotta minulla olisi kivaa. Vaikka 50-luku-histel olisi voinut antaa näkemystä sen 30-luku-pelin suhteen missä pelinjohtoilen, olen takuuvarma siitä, että viihdyn paremmin "vanhana" kunnon Jaana-friikkinä Turussa omituisia yliluonnollisia mysteerejä ratkomassa kuin sulhasen tätinä saaristolaishäissä.
29/07/2006
Sankarteot jatkuvat!
Evästaiteilu jatkuu: tein pizzaa hyvin myöhään eilen illalla, ja sitten jauhot päättivät loppua ihan kesken. Taikinasta tuli liisteriä. Ovelana länttäsin sen piirakkavuokaan, ja loppujen lopuksi se uunissa hyytyi ihan kiinteäksi, vaikkei koostumus kyllä järin pitsamainen ollutkaan.
Töissä tuli viimein lastenlaitetta, ja oikein extremenä vielä. Pienoiskarusellia nimittäin, johon ei aikuisia päästetä ollenkaan. Siinä kyllä tuntee itsensä tarhatädiksi. Lapset ovat onneksi kivoja ja söpöjä, mutta niiden vanhemmat...
Koin sellaisen kauhun hetken tänään, ettei ole vastaavaa Lintsillä aiemmin tullut vastaan. Semmoinen iso ja tukeva vanhempi mieshenkilö oli tuomassa kyytiin muksua, jonka ranneke jostakin syystä ei ollut sillä kädessä. Sanoin, että laittaisivat sen sille, mutta ilmeisesti lapsi ei halunnut, joten ehdotin, että hakevat infosta lupalapun, ettei sitä tarvi laittaa käteen. Puhuin ihan normaaliin sävyyn kuin kaikille muillekin asiakkaille, mutta jotenkin se mies tästä ihan täydellisesti hiiltyi. Muun muassa sanoi mua hulluksi ja käski mennä vankilaan. Sen verran vihainen ja pelottava se oli siinä aivan nenän edessä ärjyessään, että oikeasti pelkäsin sen lyövän ja teki mieli soittaa järkkärit apuun, mutta (onneksi) ei laitteella ollut puhelinta. Jotenkin onnistuin yllättävän jämäkän tuimaan sävyyn sille toteamaan, että kävelkää nyt hyvänen aika se 15 metriä tuohon suuntaan infoon ja ottakaa se lappu sieltä, se ei edes maksa mitään. Sen jälkeen pistin karusellin pyörimään ja menin koppiin istumaan ja yhtään liioittelematta tärisin järkytyksestä, ja halusin kovasti itkeä. Päivän käsittämättömin sankartekoni olikin se, että en kuitenkaan tehnyt niin. Jotenkin maagisesti pysyin koossa enkä tehnyt mitään noloa asiakkaiden edessä. Toivoa vaan sopii, ettei noin ahdistavia asiakkaita satu useammin kuin kerran kesässä.
Töissä tuli viimein lastenlaitetta, ja oikein extremenä vielä. Pienoiskarusellia nimittäin, johon ei aikuisia päästetä ollenkaan. Siinä kyllä tuntee itsensä tarhatädiksi. Lapset ovat onneksi kivoja ja söpöjä, mutta niiden vanhemmat...
Koin sellaisen kauhun hetken tänään, ettei ole vastaavaa Lintsillä aiemmin tullut vastaan. Semmoinen iso ja tukeva vanhempi mieshenkilö oli tuomassa kyytiin muksua, jonka ranneke jostakin syystä ei ollut sillä kädessä. Sanoin, että laittaisivat sen sille, mutta ilmeisesti lapsi ei halunnut, joten ehdotin, että hakevat infosta lupalapun, ettei sitä tarvi laittaa käteen. Puhuin ihan normaaliin sävyyn kuin kaikille muillekin asiakkaille, mutta jotenkin se mies tästä ihan täydellisesti hiiltyi. Muun muassa sanoi mua hulluksi ja käski mennä vankilaan. Sen verran vihainen ja pelottava se oli siinä aivan nenän edessä ärjyessään, että oikeasti pelkäsin sen lyövän ja teki mieli soittaa järkkärit apuun, mutta (onneksi) ei laitteella ollut puhelinta. Jotenkin onnistuin yllättävän jämäkän tuimaan sävyyn sille toteamaan, että kävelkää nyt hyvänen aika se 15 metriä tuohon suuntaan infoon ja ottakaa se lappu sieltä, se ei edes maksa mitään. Sen jälkeen pistin karusellin pyörimään ja menin koppiin istumaan ja yhtään liioittelematta tärisin järkytyksestä, ja halusin kovasti itkeä. Päivän käsittämättömin sankartekoni olikin se, että en kuitenkaan tehnyt niin. Jotenkin maagisesti pysyin koossa enkä tehnyt mitään noloa asiakkaiden edessä. Toivoa vaan sopii, ettei noin ahdistavia asiakkaita satu useammin kuin kerran kesässä.
28/07/2006
Kaupunkiluontoa
Menin eilen taas vaihteeksi kovin myöhään nukkumaan, ja sitten valot sammutettuani ja peiton alle möngittyäni totesin, että jostakin kuuluu rapinaa. Ihmeteltyäni ja vähän säikyttyänikin sitä onnistuin paikallistamaan sen lähteen, ikkunaa vasten taistelevan yöperhosen. Vooooi. Tietystikin se piti saada ulos. Tuhrasin yllättävästi aikaa taiteilemalla lampun ja vähän rikkinäisen tuuletusikkunan kanssa ennen kuin sain luontokappaleen ulos yöilmaan. Kun aamullakin piti mukamas herätä ajoissa, jäivät unet vähän lyhyiksi.
Töissä ei vieläkään tullut lastenlaitetta, vaan ekaksi penkille odottelemaan ja sitten taas Kurulle. Mikäs siinä, se on kivoin laite, missä ikuna saan olla. Tänään oli aivan erityisen hysteerinen meininki, kiitos lyhyiden yöunien ja hassujen työkavereiden. Huonoa huumoria irtosi muun muassa siitä, että vaikka Kurun vedet oli juuri vaihdettu, sieltä lähti semmoinen kalanhaju, joka täytti puoli Ratalaaksoa. Ja siinä vedessähän ei takuulla mikään kala elä, joten ei voi kuin ihmetellä, mistä tuo johtuu. Jos olis oikeasti paljon pokkaa, vois tehdä huikean jäynän ja muiluttaa sinne pari kuollutta kalaa hillumaan... Onneksi ei ole, siitä voisi seurata onkhelmia.
Töissä ei vieläkään tullut lastenlaitetta, vaan ekaksi penkille odottelemaan ja sitten taas Kurulle. Mikäs siinä, se on kivoin laite, missä ikuna saan olla. Tänään oli aivan erityisen hysteerinen meininki, kiitos lyhyiden yöunien ja hassujen työkavereiden. Huonoa huumoria irtosi muun muassa siitä, että vaikka Kurun vedet oli juuri vaihdettu, sieltä lähti semmoinen kalanhaju, joka täytti puoli Ratalaaksoa. Ja siinä vedessähän ei takuulla mikään kala elä, joten ei voi kuin ihmetellä, mistä tuo johtuu. Jos olis oikeasti paljon pokkaa, vois tehdä huikean jäynän ja muiluttaa sinne pari kuollutta kalaa hillumaan... Onneksi ei ole, siitä voisi seurata onkhelmia.
27/07/2006
Sankartekoja
Aamulla tein jotakin ihmeellistä: laitoin ihan itse ruokaa evääksi. Ensimmäinen kerta koko kesänä. Ongelmahan ei suinkaan ole ollut se, ettenkö jotaikin yksinkertaista osaisi väkertää, olen vain ollut niin kovin laiska aamuisin. Oli se mukavaa vaihtelua eineksille ja työpaikkaruokamätölle.
Töissä toimi taas se vasta kerran rikkoutunut sääntö, että jos odottaa jotakin, se ei takuulla toteudu. Luulin että tulisi lastenlaite, tulikin Pikajuna. Edellisen hajottavan junailupäiväni jäljiltä pelkäsin, että tästä tulee samanlainen, mutta sattui älytön tuuri. Kurulla oli jotakin vedenvaihtosäätöä, joten se oli kiinni puoli päivää, ja sieltä ylijääneet työntekijät kiersivät vuorotellen kavereinani junaa ajelemassa. Vaikka pidän itseäni perin epäsosiaalisena, tällä kertaa seurasta oli iloa. Kun ei ollut yksin, se kamala jono ja turvapuomeista rutisevat ihmiset eivät tuntuneet ollenkaan niin ikäviltä.
Kun Kuru sitten puoli kuuden maissa avattiin ja jäin yksin junailemaan, sain vähemmän kivoja kavereita. Semmoisia surisevia. Ampiaisia. Iiiiik. Jos on yksi ötökkä olemassa, mitä oikeasti pelkään, niin se ompi ampiainen. Olin kummiskin niin urhea, että en juossut kiljuen pakoon, vaan lätkin niitä ajopäiväkirjalla ja listin monta. Toivottavasti asiakkaat eivät huomanneet puuhiani, koska luultavasti se näytti kohtalaisen hämärältä.
Loppuhuomautuksena todettakoon vielä, että olen nyt jo useampana päivänä saanut työkavereilta hassua palautetta. Semmoista, että jaksan kuulemma aina olla tosi pirteä ja iloinen. Se on hassua sikäli, että joissain muissa porukoissa minulla on ennemminkin valittajan leima. Jotenkin sitä vain Linstillä on koko ajan se semmoinen hilpeä tätirooli päällä. Käytännössä siis larppaan kaiket päivät. Jeejee.
Töissä toimi taas se vasta kerran rikkoutunut sääntö, että jos odottaa jotakin, se ei takuulla toteudu. Luulin että tulisi lastenlaite, tulikin Pikajuna. Edellisen hajottavan junailupäiväni jäljiltä pelkäsin, että tästä tulee samanlainen, mutta sattui älytön tuuri. Kurulla oli jotakin vedenvaihtosäätöä, joten se oli kiinni puoli päivää, ja sieltä ylijääneet työntekijät kiersivät vuorotellen kavereinani junaa ajelemassa. Vaikka pidän itseäni perin epäsosiaalisena, tällä kertaa seurasta oli iloa. Kun ei ollut yksin, se kamala jono ja turvapuomeista rutisevat ihmiset eivät tuntuneet ollenkaan niin ikäviltä.
Kun Kuru sitten puoli kuuden maissa avattiin ja jäin yksin junailemaan, sain vähemmän kivoja kavereita. Semmoisia surisevia. Ampiaisia. Iiiiik. Jos on yksi ötökkä olemassa, mitä oikeasti pelkään, niin se ompi ampiainen. Olin kummiskin niin urhea, että en juossut kiljuen pakoon, vaan lätkin niitä ajopäiväkirjalla ja listin monta. Toivottavasti asiakkaat eivät huomanneet puuhiani, koska luultavasti se näytti kohtalaisen hämärältä.
Loppuhuomautuksena todettakoon vielä, että olen nyt jo useampana päivänä saanut työkavereilta hassua palautetta. Semmoista, että jaksan kuulemma aina olla tosi pirteä ja iloinen. Se on hassua sikäli, että joissain muissa porukoissa minulla on ennemminkin valittajan leima. Jotenkin sitä vain Linstillä on koko ajan se semmoinen hilpeä tätirooli päällä. Käytännössä siis larppaan kaiket päivät. Jeejee.
26/07/2006
Se pyörii!
Pyörä on vaan loistokeksintö. Ei sitä tajunnut kaivata kun sitä ei ollut, mutta nyt on niin kiva sillä viillettää hirmuvauhtia Linnanmäeltä alas kotia kohti. Eilen illalla jo sitä testailin käymällä käväisemässä Lintsillä, ajelin sinne ja siellä piipahdin Vuoristoradan ja Linnunradan kyydissä. Tänään sitten pyörin töihin ja vietin vaihteeksi kymmenentuntisen Kurulla. Siellä oli letkeää, kuten tavallista.
Iltasella olisi ollut tarjolla Lintsin palkkisbileitä, mutta mitäs minä siellä... Sen sijaan kotoa löytyi ircistä sekä tapaturmaisia irl-uutisia että hyvin hämmentävää HaU:ta. Yrittää nyt sitten tässä nukkua muka. Pitäisi varmaan vaan vetäytyä nätisti aivottoman ja tyhmän viihteen puolelle ja jatkaa fanficcia, jonka aamupäivällä kaivoin tuolta jostakin esiin.
Iltasella olisi ollut tarjolla Lintsin palkkisbileitä, mutta mitäs minä siellä... Sen sijaan kotoa löytyi ircistä sekä tapaturmaisia irl-uutisia että hyvin hämmentävää HaU:ta. Yrittää nyt sitten tässä nukkua muka. Pitäisi varmaan vaan vetäytyä nätisti aivottoman ja tyhmän viihteen puolelle ja jatkaa fanficcia, jonka aamupäivällä kaivoin tuolta jostakin esiin.
25/07/2006
Welmu vs. Zärkänniemi
Nyt on naapurihuvipuisto tarkastettu, ja aika onnettomalla menestyksellä. Mä olen vaan niin huono, että ärsyttää. Kuvio meni niin, että ajelimme sunnuntai-illasta Nokialle mummeja ilahduttamaan, ja vaikka maanantaiaamuna ei ollut yhtään huvipuisto-olo, olin välttämättä sitä mieltä, että nyt mennään, kun oli suunniteltukin. Mentiin siis, vaikka kaikki oli sitä vastaan. Jälkeenpäin tulikin todettua, että jos olisin yhtään järkevämpi ihminen, olisi menty vasta tänään tiistaina, ja kaikki olisi ehkä sujunut vähän helpommin.
Särkässä viihdyimme suurimman osan maanantaista ja kiersimme aika lailla kaikki kohteet, eläinpuistoa ja delfinaariota myöten, mutta itse laitteista kävimme viimeisen laskelmani mukaan vain viidessä, mikä on täydellisen säälittävää. Aloitimme Koskiseikkailusta, jonka erinäiset yksityiskohdat saivat tämmöisen Hurjakurutyypin vihertämään kateudesta (ko. laitteet siis ovat periaatteessa saman valmistajan melkein samaa mallia). Itse rata ei tosin ollut sen ihmeellisempi, vaan tuntui vähän kesymmältä.
Koskenlaskun jälkeen piti mennä koeajamaan Half-Pipe, mikä melkein tappoikin koko päivän. Se oli pahuksen siisti, sitä en kiellä, mutta laitteen yhdistelmä keinumista, pyörimistä ja pelottavuutta aiheutti allekirjoittaneella pahimmanlaatuista huvipuistopahoinvointia. Sittenpä ei olisikaan enää innostanut mennä oikein mihinkään laitteeseen, vaikka oli monta, mitä olisin välttämättä halunnut kokeilla. Istuttuani aikani penkillä (ja tehtyäni semmoista ikävää, mille on paljon värikkäitä kielikuvia), kuitenkin toivuin sen verran, että menimme Tukkijokeen. Se on aina kiva, eikä siitä tule paha olo. Kävimme myöskin paikallisessa kummitusjunassa, joka on minusta kivempi kuin Lintsin.
Näillä main kiertelimme sitten niitä muita kohteita, ja sitten juuri kun aioimme taasen laitteisiin, alkoi ukostaa. Tyypillistä--koko kesänä en ole Lintsillä yhteenkään ukkoskuuroon törmännyt. Sateellahan harvemmin laitteita suljetaan, mutta ukkosella kyllä. Kuuron purjehdittua ohi koin, että nyt ehkä kestäisin tehdä sen, miksi oikeastaan Särkkään tultiin: testata Tornadon, Suomen parhaaksi kehutun vuoristoradan. Ja joo, oli se upea. Käsittämätön vehje kerrassaan, muuta ei voi sanoa. Ajon aikana ajattelin, että jos tästä jää paha olo, niin ei voi mitään, sen verran hienoa oli. Jäihän siitä aika ikävät jälkitunnelmat, jottei uudelleen olisi kyllä kestänyt mennä. Siispä sen jälkeen lähdettiin poispäin, kun ukkonenkin taas alkoi jyristä. Lopputuloksena siis: Zärkänniemi voitti Welmun aika helposti. Aika onnetonta, ettei huvipuistotyöntekijä kestä huvipuistoja.
Puistoreissun jälkeen lähinnä istuimme mummien sun muiden nurkissa ja söimme liikaa. Pitkän "matkakertomuksen" päätteeksi todettakoon, että reissun saldo oli kaiken kaikkiaan positiivinen. Särkästä viis, ennen kaikkea sain pyörän! Sukulaisten nurkissa tarpeettomana olleen, vanhan, mutta ihan laadukkaan. Työmatka lyhenee entisestään. Loistavaa.
Särkässä viihdyimme suurimman osan maanantaista ja kiersimme aika lailla kaikki kohteet, eläinpuistoa ja delfinaariota myöten, mutta itse laitteista kävimme viimeisen laskelmani mukaan vain viidessä, mikä on täydellisen säälittävää. Aloitimme Koskiseikkailusta, jonka erinäiset yksityiskohdat saivat tämmöisen Hurjakurutyypin vihertämään kateudesta (ko. laitteet siis ovat periaatteessa saman valmistajan melkein samaa mallia). Itse rata ei tosin ollut sen ihmeellisempi, vaan tuntui vähän kesymmältä.
Koskenlaskun jälkeen piti mennä koeajamaan Half-Pipe, mikä melkein tappoikin koko päivän. Se oli pahuksen siisti, sitä en kiellä, mutta laitteen yhdistelmä keinumista, pyörimistä ja pelottavuutta aiheutti allekirjoittaneella pahimmanlaatuista huvipuistopahoinvointia. Sittenpä ei olisikaan enää innostanut mennä oikein mihinkään laitteeseen, vaikka oli monta, mitä olisin välttämättä halunnut kokeilla. Istuttuani aikani penkillä (ja tehtyäni semmoista ikävää, mille on paljon värikkäitä kielikuvia), kuitenkin toivuin sen verran, että menimme Tukkijokeen. Se on aina kiva, eikä siitä tule paha olo. Kävimme myöskin paikallisessa kummitusjunassa, joka on minusta kivempi kuin Lintsin.
Näillä main kiertelimme sitten niitä muita kohteita, ja sitten juuri kun aioimme taasen laitteisiin, alkoi ukostaa. Tyypillistä--koko kesänä en ole Lintsillä yhteenkään ukkoskuuroon törmännyt. Sateellahan harvemmin laitteita suljetaan, mutta ukkosella kyllä. Kuuron purjehdittua ohi koin, että nyt ehkä kestäisin tehdä sen, miksi oikeastaan Särkkään tultiin: testata Tornadon, Suomen parhaaksi kehutun vuoristoradan. Ja joo, oli se upea. Käsittämätön vehje kerrassaan, muuta ei voi sanoa. Ajon aikana ajattelin, että jos tästä jää paha olo, niin ei voi mitään, sen verran hienoa oli. Jäihän siitä aika ikävät jälkitunnelmat, jottei uudelleen olisi kyllä kestänyt mennä. Siispä sen jälkeen lähdettiin poispäin, kun ukkonenkin taas alkoi jyristä. Lopputuloksena siis: Zärkänniemi voitti Welmun aika helposti. Aika onnetonta, ettei huvipuistotyöntekijä kestä huvipuistoja.
Puistoreissun jälkeen lähinnä istuimme mummien sun muiden nurkissa ja söimme liikaa. Pitkän "matkakertomuksen" päätteeksi todettakoon, että reissun saldo oli kaiken kaikkiaan positiivinen. Särkästä viis, ennen kaikkea sain pyörän! Sukulaisten nurkissa tarpeettomana olleen, vanhan, mutta ihan laadukkaan. Työmatka lyhenee entisestään. Loistavaa.
Subscribe to:
Posts (Atom)