Työn touhua

Harkitsen kyllä vähän pidempään seuraavan kerran, kun tekee mieli ottaa neljäksi päiväksi peräkkäin töitä, ja vielä iltavuoroa. Eipä tässä ole juuri muuta ehtinyt koko viikolla tehdäkään kuin töitä. Soittaminen jäi paljon vähemmälle kuin oli tarkoitus. Kun iltavuoro on kahden-kolmen kieppeiltä puoleenyöhön, työmatkaan pitää varata tunti, ja aamulla ei millään meinaa päästä liikkeelle ennen kymmentä, eipä siihen paljoa ylimääräistä päiviin jää. Kaiken lisäksi tulin vielä keskiviikkona nukkuneeksi niin nätisti ohi herätykseni, että pari tuntia sen soitua vasta heräsin, enkä edes muistanut painaneeni torkkua päälle. Olen sen kumminkin tehnyt, kun kännykkä oli tyynyn vieressä sängyllä, eikä hyllyssä, mihin sen illalla laitoin. Enpä muista, milloin viimeksi näin olisi käynyt.

Töissä oli varsin tapahtumatonta koko viikon. Liukkauskin väheni, kun sää taas lämpeni ja suurin osa lumesta ja jäästä suli pois :( . Parin pidempään metrossa työskennelleen kanssa juteltuani ja toisaalta toisten tuttujen työpurnausta kuultuani olen hyvinkin alkanut tajuta, miksi jotkut niin viihtyvät metrotyössä: se on oikeasti täydellisen stressitöntä, jos hyväksyy sen tosiasian, ettei aikataulussa kuitenkaan ihan aina minuutilleen voi pysyä (ja tiedostaa, että useimmiten vika ei ole kuskissa vaan matkustajissa, tekniikassa, sääoloissa tai missä milloinkin), eikä keskity aktiivisesti kammoamaan sitä, että joku saattaa ehkä mahdollisesti jonakin kauniina päivänä hypätä alle, jos oikein älyttömän huono mäihä käy (mistä myöskin pääsee yli, kun sisäistää sen, ettei ollut itse missään määrin syyllinen tapahtuneeseen). Työasioita ei voi viedä kotiin, vaikka kuinka yrittäisi, ja koskaan ei tule oloa, että työtä olisi liikaa tai että se olisi liian vaativaa. Ei oikeasti ollenkaan hassumpi homma, ja palkkakin on ihan jees. Itse en kyllä kykene kuvittelemaan, että jaksaisin tätä hommaa vuosikymmeniä. Minä kaipaan elämääni haasteita ja hankaluuksia.