Koesoittoa ja kivenkoloja

Haydn-perjantai

Perjantaina oli koesoittokoulutksen Haydn-päivä. Soitimme arvotussa järjestyksessä vuorotellen sermin takaa Haydnin D-duurin ensimmäistä osaa, ja annoimme toisillemme palautetta. Ruokatauon jälkeen tehtiin sama uudelleen ja yritettiin korjata asioita palautteen mukaan. Soittaminen jännitti aika paljon, kun en tuntenut osaavani Haydnia kovinkaan hyvin. Onneksi muutenkin kuultiin paitsi loistavia, myös selvästi keskeneräisiä esityksiä, joten ei hävettänyt ihan niin paljon.

Ensimmäisen soittokertani palaute oli kovin tuttua: "kuulosti levottomalta ja rauhattomalta", "soitit jotenkin vihaisesti". Oikeasti hupaisaa, että on mahdollista soittaa jopa niin aurinkoinen ja hienostunut kappale kuin Haydnin konsertto "vihaisesti". Olen vaan niin hevisellisti. Toisella kierroksella keskityin etsimään rauhaa, ja ilmeisesti se löytyikin, oli kuulemma paljon levollisempaa ja harkitumpaa.

Stemmalauantai

Lauantaipäivän täytti koesoittokokulutuksen orkesteristemmaharjoitus. Kävimme opettajamme johdolla läpi leikkikoesoittoomme tulevia orkesteristemmoja. Soitimme enimmäkseen yhdessä, vain satunnaisia pätkiä vuorotellen yksin. Se oli paljon leppoisampaa kuin perjantain Haydn, mutta ihan yhtä hyödyllistä ja kehittävää. On noissa vielä tekemistä ennen parin viikon päästä olevaan harjoituskoesoittoamme.

Iltapäivästä oli AOK:n kokous fonduen äärellä, viimeinen laatuaan ennen Mirjan maastapoistumista. Fondueta tuli syötyä hurjan nopeasti melkoinen määrä. Lisäksi pohdiskeltiin taas Ranskaan matkailua. Hii.

Luolasunnuntai

Sunnuntaiksi siirryin Turkuun, mistä ajeltiin porukalla Laitilaan etsimään Hauk/Hautvuoren luolia (ja geokätköä). Löysimme paikan ongelmitta, ja vähänkö se oli hieno! Haukvuori oli läjä kalliota ja lohkareita, paljon kivaa kiveä ja aivan täynnänsä kaikennäköisiä kivenkoloja ja onkaloita, joihin ryömiä. Siispä taiteilimme märällä kivellä ja sammaleella ja änkeydyimme kaikkiin kiintoisiin luolanpoikasiin.

Ehdimme tutkailla vain osan alueesta, ja siltikin löysimme vaikka mitä jännää. Ehkä jännintä luolien etsimisessä on, että ulkoapäin suuaukon perusteella ei mitenkään voi arvioida, mitä sisäpuolella on. Paras löydöksemme ei ulkopuolelta juurikaan eronnut monesta muusta vähemmän kiintoisasta aukosta, mutta se olikin oikeasti melkoisen pitkä, jopa niin pitkä ja jyrkästi alaspäin viettävä, että päätimme jättää sen pohjan etsimisen myöhemmälle, koska kovin kylmä ja nälkä alkoi jo olla.

Ihmisten ilmoille palailtuamme ihmettelimme vielä Ihan Oikeita vuoria ja luolia Planet Earth -dokumententteja katsellen. Vau. Maailmassa on niin paljon kaikkea aivan mielettömän käsittämätöntä ja hienoa, ja niin paljon paikkoja, joissa haluaisi joskus päästä käymään. Lisäksi opimme, että sateenkaaren päässä on laama.