Taasen Turussa

Koko aamupäivä meni epämääräiseen liikkeellelähdön yrittämiseen. Pakkaaminen sun muu eteni niin hitaasti, että oli ihme, että ylipäänsä ehdin tavoitteena olleeseen klo 14:09 lähteneeseen Turun junaan. Ehdinpäs kumminkin. Junamatka meni nopsasti, kun viihteeksi oli paitsi kirja, myöskin uusi kännykkä, ja tanssipeliäkin tuli pelailtua, kun kerran näppikselläkin voi.

Turusta löytyi myöskin puuhaa: Miri poimi asemalta, sitten kiipimään. Kiipiminen oli taas mitä oli, samoja reittejä yritin kuin viimeksi ja nekin tuntuivat vain menevän huonommin. En vaan osaa en. Vaan ei se mitään, kiipimisen jälkeen käväistiin syömässä ja sitten päästiin testailemaan tanssipeliä kahdella matolla. Se kyllä sujui, ja oli sikavinkeetä. Ehdottomasti on bileiden kannalta loistojuttu, että mattoja on kaksi.

Jäin vielä hyppelemään kun Miri häipyi Paraisille saunomaan. Huolestuttavasti näytti, että jumitan siihen koko yöksi. Vaan kun tiesin Daren saaneen juuri uuden hienon MacBook Pron, piti mennä ihmettelemään ja häiriköimään.

Välipäivä

Joululoma jatkaa poukkoilevan puuhakasta menoaan. Vaikka eilen jumitin hyyyvin myöhään iltaan imuroimassa lisäaskelia tanssipeliin, heräsin kohtalaisen aikaisin ja yllättävän hyperaktiivisena (heti ensimmäisen kahvikupillisen jälkeen). Toisaalta, oli syytäkin, koska olin jo etukäteen päättänyt, että tänä päivänä menen ostamaan kännykän. Ekaa kertaa itte, koska aiemmat olen aina saanut lahjaksi. Ja vaikka joku nuuka järjen ääni yritti ehdotella muuta, ostin tismalleen sen mitä olin ajatellutkin, Sony-Ericssonin z610i:n, suureksi osaksi sillä perusteella, että se näyttää vaan niin siistiltä. Hih. Sitten oli tietysti kova into päästä leikkimään uudella kännyllä, joten alunperin päiväohjelmaksi suunnittelemani Tapiolassa oleilu jäi siihen välttämättömään pankkikortin hakuun jonka vuoksi siellä piti käydä. Sieltä nopsasti Laaksolahteen syömään ja ihmettelemään. On se ny sit.

Koko loppupäivää ei voinut kumminkaan vain räplätä puhelinta, kun piti siirtyä viettämään Helenin & Kimmon kihlajais/tupari/äidinsynttäri/jne -juhlantapaisia. Paikalla olivat tietenkin myös pariskunnat Olga & Jelisei (jo naimisissa olevat) sekä Mirja & Kassu. Ääh. Tuli taas hitusen syrjiö olo niiden seurassa. Tuli myös kuittailtua ankarammin kuin yleensä, heitettyä keskimääräistäkin tyhmempää läppää ja muuta. Tavallaan oli ihan helpotus kun ihmiset kohtalaisen aikaisin suuntasivat koteihinsa päin.

Itse suuntasin Pasilaan pähkäämään huomistani. Turulta näyttää. Se tarkoittaa tietenkin pakkaamista. Pakkaamisen sijaan kuitenkin iltansa saa hyvin kulutettua muun muassa etsimällä lisää tanssiaskelia ja sovittelemalla bileasustustaan. Näinpä näin, hyödyllisyys on ilomme.

24.-26.12. Nokialainen joulu

Jouluaattona hirmuisen aikaisin aamusta (=kahdeksan kieppeillä) piti lähteä liikkeelle, jotta pääsisin Mirin kyydillä Nokialle. Sieltä mummilasta löytyivätkin äiti ja veljet ja perinteinen mummilajoulu. Saunassa oli vihtoja. Jouluruoka oli juuri semmoista kuin aina, eli hyvää. Olmi ja Oje olivat hassuja, kuten tavallista. Lahjojakin oli aika paljon peräti, vaikken kyllä koe olleeni erityisen kiltti tänä vuonna. Suklaata tosin olisi saanut olla enemmän.

Lahjojen aukomisen jälkeen aattoillan viihdettä olivatkin sitten paitsi lahjoista löytyneet Elmon Powerball-ranteenvahvistin ja Joen (krhm, joltain tuntemattomalta taholta saama) Rhapsodyn cd, myös itse itselleni joululahjoma tanssimatto, jonka olin tietenkin raahannut mukaani. Ja addiktio leviää. Saatiin mummikin matolle hyppimään, mutta se ei ihan sentään innostunut, kaikki muut kyllä, enempi tai vähempi.

Joulupäivänä tietenkin nukuttiin pitkään. Serkutkin käväisivät kyläilemässä. Vaan sitten jossain vaiheessa päätin, että voisi tanssimattoilla lisää, ja sain aikaan päivän pelottavimman hetken: mystisesti läppärini näyttö näyttikin vain mustaa. Hetken ihmettelyn jälkeen mustasta hahmottui vaaleampia kohtia. Kuva oli olemassa, mutta tosi pimeä. Jos valaisi taskulampulla, pystyi näkemään melkein kunnolla. Palanut taustavalo?--ainakin paniikki ja ahdistus. Kärtin Elmoa laittamaan minulle omalle läppärilleen netin, että voin setviä asiaa tai edes rääkyä irkissä, ja samalla kokeilin sammuttaa oman koneeni. Ja sillä se alkoikin taas näyttää normaalia näyttöä. Paniikki ohi. Viritimme netin kuitenkin, muttei minun suotu roikkua siellä kovin kauaa.

Serkkujen häivyttyä saimme lojuilla hetken, kunnes lähdettiin tapaamaan lisää sukulaisia. Yllättäin päivän hauskinta seuraa tarjosi äidin serkun kolmevuotias poika. Leikittiin autoilla ja juostiin kilpaa ja muuta pöhlää. Muksut vaan ovat hassuja. Ja minulla taitaa olla hitusen villitsevä vaikutus niihin. Hihii.

Tapaninpäivällekin vielä riitti sukulointia, kun käväistiin toisen mummin luona syömässä. Sen jälkeen pakattiin auto ja suunnattiin takaisin ihmisten ilmoille. Tai no, Espooseen, ensialkuun, mutta siellä sentään on netti.

22.-23.12. Turkulainen joulu

Kun onneksi ja iloksi ehdin saada kaikki epämääräiset kouluhommat ja vastaavat Helsingissä valmiiksi, Turussa olikin sitten oikeaa joululomaa. Hyvin toiminnallista sellaista, tosin.

Perjantaina aamupäivästä onnistuin eksymään matkalla, jonka olen kävellyt ties kuinka monesti. En löytänyt Mäestä Mirille. Hyvin menee, siis. Kun vielä Mirin pihaan viimein selvittyäni liukastuin lahjaisasti, tuntui aivan täysin siltä, kuin olisi meneillään joku HaU-peli, jossa Hilkka on asentanut asuntoonsa kirouksen, joka estää ketään pääsemästä sinne.

Mirillä taittelin maitotölkkejä, koska tiskejä ei sillä hetkellä ollut. Sitten kiivettiin. Kävin muun muassa ensi kertaa puimassa nyrkkiä boulder-seinälle. Kiipeämisen jälkeen leivottiin chili-suklaamuffinsseja. Lisäksi Dare ja Miri suorittivat empiiristä tutkimusta chilien vahvuudesta, mille minä lähinnä pudistelin päätäni, koska en toistaiseksi pidä chiliä syömäkelpoisena asiana.

Koska edelliset x yötä olivat olleet vähäunisia, mentiin kohtalaisen aikaisin nukkumaan. Lauantaina piti sentään herätä ennen kahtatoista, että ehdin Mirin kanssa luistelemaan. Luistelemisen jälkeen mentiin vielä kiipeämäänkin--ja joululomainen suunnistustaidotomuuteni esittäytyi taas, kun en osannut Mäestä Kiipeilypalatsille. Ääh. Kiipiminenkin oli sikäli turhauttavaa, etten vieläkään selvinnyt ohi muuan typerän möykyn. Tiiliseinässä oleva 2. reitti sentään oli hauska, vaikken sitäkään oikein osannut.

Päivän varsinainen ohjelma oli sitten joulu-sushin puuhailu Mirillä, tietenkin glögin kanssa. Jouduin myöntämään, että lähemmäs kymmenen vuoden taakse juontavat sushi-ennakkoluuloni olivat väärässä, tekeleemme olivat hyvinkin hyvää syötävää. Sushia piti sitten sulatella tanssimattohyppimällä. Taisin onnistua levittämään addiktiota eteenpäin jonkin verran. Ihmisten hiljakseen häivyttyä pääsin sitten vielä tiskaamaankin. Jipii. Ja yöksi kehitin kriisin siitä, että ajattelen liikaa sitä, mitä muut minusta ajattelevat, mutta siitäkin selvittiin, ainakin väliaikaisesti.

Joululoman alku

Vaikka kalenteri väitti, että päivä on tyhjä, se oli melkoisen kaukana totuudesta. Ensimmäinen päivä vailla virallista aikataulutettua ohjelmaa meni kokonaisuudessaan kaikkenmoiseen järkevähköön. Aloitin päivän hankkimalla pari viimeistä joululahjaa--aika tyhmiä sellaisia, mutta voi voi. Sitten Siltavuorenpenkereelle. Oli reilu neljä tuntia aikaa saada editointihomma suurin piirtein kasaan, ja ihme kyllä onnistuinkin siinä. Yksi iso "pitää tehdä ennen joulua"-murhe pois.

Päivän ensimmäinen ei-järkevähkö puuha oli Kaisan kanssa luistelu, mikä oli kivaa. Luistelimme hyvän aikaa, kunnes kentän laidalle ilmaantuivat jouluhevikeikalle saapuneet Miri, Dare ja Tiina. Näiden kanssa käväistiin syömässä, mutta kahville en sitten enää lähtenyt, muuten aikataulutus olisi kaatunut.

Pasilaan paketoimaan joululahjat ja bussilla Laaksolahteen leikkimään joulupukkia, ja takaisin Pasilaan. Siellä sain vielä tehtyä sen toisen ison "pitää tehdä ennen joulua"-asian, eli kieliteknologian johdantokurssin harjoitustehtävät. Aikaa jäi vielä pakkaamiselle ja vähäsen tanssihyppelyllekin.

Joskus yhden kieppeillä jouluheviseurue, elikäs Turun kyytini, soitteli ja käväisi poimimassa minut. Päädyin sitten rattiin. Olipa elämäni hirvein ajomatka ikinä, ei riittänyt että tie oli ilmiselvästi hyvin liukas, oli myös niin järjetöntä hernerokkasumua että hyvä jos näki edessä menevän tien. Tuntui kuin olisi ollut jumissa painajaisessa, ihan kuin se tie ei päättyisi ikinä. Argh. Ihme ja kumma, että selvittiin hengissä perille. Ehkä joululaulujen hoilottaminen auttoi jotenkin asiaa.

Selloluokan ja PAVEn joulu

Aamupäivä oli pyhitetty soittokeikalle, tai siis Tapanin oppilaiden luokkakonsertille. Harjoittelin jonkin verran aamulla, kävin syömässä ja sitten menin kuuntelemaan muiden soittoa, koska itse olin vasta tokavika esiintyjä. Siinä istuessa oli kyllä äärettömän epämukava olo: samaan aikaan väsytti niin, että meinasin nukahtaa kesken, ja sitten kuitenkin esiintyminen jännitti, joten olin tavallaan ihan hyper ja keskittymiskyvytön--harvinaisen himmee yhdistelmä. Soitto meni sitten jotenkin. Paremminkin olisi voinut, tuli muutama isohko rähmäys, mutta kokonaisuus kai oli OK. Sain ihan mukavaa palautetta kyllä, en vain ikinä ole itse tyytyväinen omaan soittooni.

Selloluokan joulukonsertin jälkeen ajelin bussilla Espoon puskaan soittamaan YS-PAVE-kvartettia. Ohjelmassa oli Shostan 8. kvartettoa, jonka näköjään osaan melkein ulkoa, sekä joululauluja, sekä syömistä, ja söpölle vauvalle virnistelyä ja jokeltelua.

Ja sainpa vielä illasta kotosalla aikaiseksi bilekutsun. Sitten tietenkin jumitin taas hyppelemään. Hups.

AOK:n joulu (ja tanssimattoilua)

Aamusta menin konsalle harjoitusluokkaan istumaan. Matkalla kävin kaappaamassa kaupasta tanssimattopelin. Enpä sitten paljoa saanut soitettua, vaikka yritystä olikin (pelinkin vein kiltisti kaappiin odottamaan myöhempää sen sijaan, että olisin kokeillut sitä harjoitusluokassa). Väsytti ihan älyttömästi, eikä ihme, kun tuli mentyä johonkin ihan älyttömään aikaan nukkumaan. Kun kerta on tottunut siihen, että 2:00 on normaali nukkumaanmenoaika, niin sitten katsoo, että "ai, kello on vasta 2, vielä voi valvoa hetken". Tämä ei oikein ole hyvä juttu.

Oli aikas menevä päivä. Harjoitteluyritystä seurasivat Suaven treenit--ja olin taas unohtanut nuotin kotiin. Nyt olen tehnyt sen kaikkien kolmen Tötterströmin biisin kohdalla. Ekat kerrat ehkä hävettivät, mutta nyt alkoi jo huvittaa, ei vaan voi olla näin seulapää. Höö. Kvartetin jälkeen oli oma sellotunti ja oppilas, jonka tunnilla lähinnä rähmin pianolla säestystä, mikä oli lystiä, vaikka siitä taisi olla oppilaalle enemmän haittaa kuin hyötyä.

Koulusälän jälkeen suunnattiin hiljalleen mukaan keräytyneellä lukioporukalla elikäs Akateemisella OmpeluKerholla ensin kauppaan ja sitten Laaksolahteen pitämään pikkujouluntapaisia. Ruoka oli perinteisempää kuin olin alunperin kunnianhimoisesti suunnitellut--inkiväärilohi oli ainoa oikeasti erikoinen asia, sitten oli laatikkoja ja rosollia ja piparinmakuisia muffinseja. Joululahjontakin oli aika hauskaa, vaikka paketit tietysti saa avata vasta aattona, niinkuin kaikki kiltit lapset tekee. Vaan sitten piti minun tietysti myös päästä koittamaan tanssimattopelin (In the Groove & Impact Dance Pad) toimimista. Hienosti toimi, ja hip, kivaa on. Helenin sain myös innostettua, Olga kai osasi jo valmiiksi arvostaa, mutta Laura ja Mirja lähinnä virnistelivät ja pudistelivat päätään. Itse addiktoiduin siinä määrin, että vielä Pasilaan siirryttyäni, joskus puolen yön kieppeillä, levitin maton lattialle ja hyppelin lisää. Olen tainnut seota lopullisesti kun tämmöinen on minusta näin übervinkeetä.

Sellomuksujen joulu

Aamupäivällä piti harjoitella, joten luonnollisesti kulutin sen kaikkeen muuhun. Sainpa sentään vietyä hillittömän homekasvuston pois biojäteroskiksesta, käytyä kaupassa, ja postitettua paperit että voisin saada rahaa Stadian litterointihommasta--ihan älyttömästi myöhässä, mutta toisaalta, en ole kyseistä puuhaa aloittanutkaan vielä. Pitäisi ensin saada yliopiston artikkelieditoinnit kasaan.

Konsalle suuntasin vasta neljän maissa. Vuorossa oli sellomuksuryhmien vuoden kohokohta, eli mahtaisa joulukonserttispektaakkeli. Koululle saavuttuani sain aikaan pikapaniikin siitä, mitä ihmettä tästä oikein tulee, kun tuntui, että valmistelut olivat hitusen pikaisen hätäiset. Kumminkin tuli oikein hieno konsertti, ja tarjoilutkin toimivat. Ja tulipa taas todistettua, että minulla on tapana villiintyä kun minut päästää puhumaan yleisölle, vaikka kyseessä olikin vain semmoinen satu-juonto kappaleillemme. Pitäisi varmaan ryhtyä isona juontajaksi. Alkaa vaan olla jo liikaa näitä juttuja mitä haluaisin tehdä isona...

Muksukonsertin jälkeen menin viettämään leffailtaa Ninnin ja Outin kanssa. Katseltiin Metropolis-anime, joka oli ihan jännä, musiikkivalinnat olivat erityisen hassuja. Hipsin kohtalaisen aikaisin kotiin mukamas miettimään huomisia AOK:n pikkujouluja, mutta niiden sijaan jumitinkin kehittelemään uudenvuodenbileitä Turkuun.

Lojuilua

Päivässä oli kovasti samaa kuin eilisessä: tyhjää oli. Nukuin pitkään ja lähdin taas jouluostoksille, ja kiduin. Glääh. Vaihteeksi olin keskustan sijaan Sellossa, mutta väkeä oli ihan yhtä liikaa--enkä edelleenkään saanut ostettua kaikkea. Jos riittäisi asennetta sanoa kaikille, etten osta mitään, tekisin niin, mutta taitaa mennä vielä joku vuosi ennen kuin kykenen moiseen.

Shoppaamasta siirryin Laaksolahteen syömään ja lojumaan, kunnes läppäristä loppui akku ja Olmin piti lähteä junaan, jolloin sain kyydin takaisin Pasilaan, missä jumitin pelaamaaan pupupeliä, kuten oli tainnut kovin monelle muullekin käydä.

Jouluilua

Oli tyhjä päivä. Ihmetysten ihmetys. Nukuin puoleen päivään ja näin jännittävää unta. Se oli hyvin selvästi HaU-vaikutteinen, mutta kuitenkin olin siinä ihan oma itseni eikä se ollut mikään larppi. Unessa minulla oli päässä joku siru, joka piti leikata pois, ja sitten jotenkin kaikki muut suhtautuivat siihen kamalan hälläväliä-kevyesti, vaikka ymmärrettävästi itseäni kovasti ahdisti ajatus lähestyvästä aivokirurgiasta. Loppujen lopuksi vielä kävi niin, ettei leikkaussalista löytynyt tilaa ja olisi pitänyt hoitaa asia jossain sotkuisessa käytävässä, jolloin totesin että ei kiitos, ja sen pidemmälle tarina ei edennyt.

Herättyäni kokoilin rohkeutta lähteäkseni liikkeelle. Piti nimittäin suunnata joulushoppaamaan. Näin blogin vuosijuhlahengessä edelleen, taidan jättää sen tilityksen vähemmälle, koska nillitin samasta aiheesta vuosi sitten. Joulushoppailu on hirviää, etenkin tämmöisenä päivänä kun koko muu Suomikin on liikenteessä. Vaan oli se paljon viime vuotta siedettävämpää, kun sentään pystyi kuuntelemaan vihaista musiikkia ja peittämään sillä muut äänet.

Tänäänkin oli pikkujoulut, tällä kertaa YS-malliin. Sellistien Rekiretki-soittelo tarjoiluineen oli yhtä yleisömenestys kuin joka vuosi, ja joulupukilta sain karkkia, jonka vaihdoin kahviin, jee. Vaan loppuillasta onnistui minun taasen ahdistua, eikä se edes ollut laskuhumalaa. Tuli vaan taas hyvästeltyä sellojen kesken sitä virastaan poistuvaa soolosellistiä. Ääh. Sen jälkeen vietinkin sitten loppuillan halien paikalta löytynyttä jättimäistä pehmonallea, mutta ei siitä oikein ollut ahdistuksenpoistajaksi.

Jjjoo. 1 v.

Nytpä on blogillani merkkipäivä, paitsi että oikeastaan se meni jo, kun taas vaihteeksi kirjoitan niin myöhään, että vuorokausi on jo vaihtunut. Oli siis eilen. Joka tapauksessa, nyt olen vuoden verran höpissyt tänne. Kun noita posteja näin jälkeenpäin katselee, ne voisi selkeästi jakaa kolmeen kauteen. Aluksi oli joulusta pitkälle kevääseen yleisesti ottaen elämätöntä mutta ahkeraa, sain tehtyä proseminaarin ja muutenkin opiskeltua paljon. Huhtikuun lopussa sitten alkoivat Lintsityöt ja aloittivat kesäkauden, joka oli työntekoa ja hyvin lahjakasta epäsosialisoitumista, kun en osannut ja jaksanut ja viitsinyt töiden ohella pitää sitäkään vähää yhteyksiä ihmisiin kuin yleensä. Silloin kirjoitin myös aika aktiivisti fanficciä.

Ja sitten kun Lintsi meni kiinni ja koulu alkoi, siirryttiin syys-talvi-kauteen, jonka teemana oli selvästikin ihmellinen ihmissuhdeihmettely ja tyhmä teineily, joka välistä tuntui olevan yhtä hajottavaa ja aikaavievää kuin opiskelu tai työt. Koulua ei ole nyt tullut käytyä ollenkaan niin paljoa kuin viime lukuvuonna, mutta olen siltikin oppinut paljon, lähinnä itsestäni. Näkemykseni monista asioista ovat nyt hyvin erilaisia kuin silloin, kun vuosi sitten aloin tänne höpistä. Kykenen nykyjään esimerkiksi uskomaan, että ihmiset voivat suhtautua minuun positiivisesti, tai jopa pitää minusta, vaikka edelleenkin se on kovin hämmentävä ajatus. Suurin yleisen tason oivallus lienee, että tunteet ovat järjenvastaisia ja tekevät mitä sattuu, ja niihin on kovin vaikea vaikuttaa millään tavoin, vaikka kuinka haluaisi.

...sitten tylsästi vielä päivän puuhat: aamulla kieliteknologian tentti olisi ollut helppo, jos olisin saanut luettua kunnolla, mutta eiköhän se nytkin jotensakin mennyt. Sieltä pikkolosellotunnille, jossa koin, että vaihteeksi se oli opettaja enkä minä, joka oletti, että pitää heti osata kaikki, mikä oli vähän ikävää. Sen perään oppilas ja oma soittotunti. Illaksi kielitieteen laitokselle, missä oli ihan lystit pikkujoulut. Oli tanssimattopelailua, IPAreita (foneettisten aakkosten näköisiä pipareita), kielitieteellistä visailua jossa pääsin pätemään egyptologiatietämyksellä, ja sitten soittelin joululauluja ilman nuottia lennosta ja olin iloisesti yllättynyt, kun osasin vaikka kuinka paljon, kun yleensä olen niin kovin nuottikeskeinen.

Pöh.

Sattuneesta syystä onnistuin vaihteeksi oikeasti heräämään ajoissa. Muutenkin päivä oli kohtalaisen aikaansaava, vaikka keskittymisessä olisi ollut parantamisen varaa (ihan kuin siinä joskus ei olisi). Sain kirjoitettua joululaulunuotteja koneella, kyllä tuli siistiä jälkeä. Editointipuuha ei edennyt ihan niin paljoa kuin olisi pitänyt. Joululaulujen soittelu oppilaan kanssa sujui ihan ihmeen hyvin.

Vaan sitten sain Ninnin raahattua kiipimäseuraksi ja se ei sujunut hyvin. Pitäisi tajuta olla menemättä sinne torstai-iltana, samat osaavat ihmiset näkyivät siellä olevan kuin viimeksi, joten tunarointihäpeä oli ihan yhtä suurta myös. Kengätkin tuntuivat lipsuvan miten sattuu ja käsivoimia ei ollut sitäkään vähää kuin yleensä. Nihkeetä tämmönen.

Illan tehtävänä olisi opiskella huomiseen kieliteknologian tenttiin ja tehdä samaisen kurssin harjoitustehtäviä. Eipä oikein etene. Ei voi laittaa konetta kiinni ja keskittyä lukemaan kun kaikki materiaali on sähköisessä muodossa.

No höh.

Edellisen illan ahdistus ei ollut kadonnut aamuksi, ehkä pikemminkin päinvastoin. Ei juurikaan ollut krapulaa kuin semmoinen angstia tyhjästä (tm) -tunnelma. Olin ajatellut harjoitella ennen säestystreenejä, mutta olin konsalla niin myöhään, ettei sieltä löytynyt luokkia. Törmäsin Heleniin, joka kertoi menneensä kihloihin, ja ahdistuin lisää. Säestysharjoituksiin ei löytynyt säestäjää. Ne alkoivat sitten aika reippaasti myöhässä, ja tuli kiire, että kaikki ehtisivät soittaa. Koska itse olen soitellut Janácekia vaikka kuinka, jättäydyin suosiolla viimeiseksi enkä ehtinyt juuri mitään. Se vähä tosin meni yllättävän hyvin. Angstisessa mielentilassani onnistuin taas melkein itkemään Elgarin konsertolle ja Rachmaninovin sonaatin hitaalle osalle. Välissä oli pakko hipsiä käytävään irkkaamaan kun ahdisti.

Konsalta suuntasin Kamppiin, missä pitkästä aikaa tapasin Annan/Maijan, jota en ollutkaan nähnyt sitten Ropeconin. Kivaa. Ja taas yksi ihminen, jolle pääsin angstaamaan tyhjästä. Ja sain joululahjan, ääh. Joulu on hiipinyt niin täysin nurkan takaa että hirvittää. En kumminkaan ehtinyt hengata hirveän pitkään, koska halusin vielä ehtiä Siltavuorenpenkereelle. Siellä sain jopa yhden artikkelin tarkistuksen jotensakin valmiiksi.

Olin sporassa matkalla kohti kotia, suunnitelmissa epämääräistä ahdistusta ja Galacticaa, kun Dare soitti ja ilmeistyi moikkaamaan. Olinkin toivonut bongaavani tuon kun se sattui olemaan Helsingissä. Tämä oli yllättävä kiva asia, joten tietenkin järkytyin täysin. En siltikään onnistunut olemaan täysin järkyttynyt kovin kauaa vaikka kuinka yritin.

Vaan höh. Mistähän sitä nyt sitten angstaisi... Ehkä perjantainen editointi-deadline ja kieliteknologian tentti ja -harjoitustehtävien deadline voisivat olla aika hyvä aihe.

...äyh

Tuli sitten valvottua kolmeen Galactican parissa, kun ei osannut lopettaa ajoissa. Hilpeät harhakuvitelmani siitä, että voisin mennä aamulla harjoittelemaan, vaihtuivat paljon todennäköisempään todellisuuteen: menin koululle juuri ajoissa 11:30 alkaneita Suaven treenejä varten. Suavea sitten olikin useampi tunti. Välissä ehdin käydä syömässä ja soittaa tunnin pikkoloselloa ja olla levoton äärettömän typeristä, mutta vaihteeksi selkeistä ja itsekin tiedostamistani syistä.

Suaven keikka oli kuuden kieppeillä. Boccherini meni ihan OK, sain jopa korjattua väärän äänen, jonka huomasin pari tuntia ennen esitystä. Suaven konsertista oli hirmu kiire, että ehtisin YS:n keikalle yliopiston juhlasaliin. Hyvin ehdin kumminkin. Keikka oli... no, oli se keikka. Oli niin väsy ja nälkä, että välistä tuntui, että kohta joko pyörryn tai nukahdan. Onneksi ei tapahtunut kumpaakaan, tapahtui vaan läjäpäin tyhmiä kämmejä.

Keikan jälkeen tippui pommi. Anna Gr, ihana soolosellistimme, ilmoitti, että on niin kiireinen, ettei jatka enää keväällä. Äääääääh, ei saa olla totta! Yritin lieventää shokkia juomalla aivan liikaa, kun tarjolla oli niin viritystä kuin sellopulloakin. Lopputuloksena hajosin täysin. Kaikki elämäni angsti tippui niskaani ja ruttasi minut alleen. Kävin karonkassa Sir Einossa syömässä ja pakenin paikalta. Kotona oli Miri, jonka päälle yritin kaataa angstiani, muttei se suostunut lähtemään. Elämäni on syvältä. En osaa, en tajua, en kykene, ja silti toivon ja kuvittelen ja kaipaan. Ja minusta tulee YS:n soolosellisti--sekin vielä.

Ei ne osaa

Höö, olipas päivä joo. Ei näin. Taas vaihteeksi.

Suunnitelmahan oli ajella Mirin kans ajoissa Helsinkiin ja silleen. Tuli nukuttua liian pitkään. Ei oltu ajoissa. En meinannut osata reittiä Laaksolahteen. Autopaikan löytäminen Länsi-Pasilasta osoittautui myöskin täysin mahdottomaksi. Tietenkin sitten myöhästyin Suaven treeneistä. Olinpa ko. kvartettiharjoituksissa muutenkin niin väsynyt, etten oikein tajunnut mitään mitä puhuttiin. Niiden jälkeen jumitin kahvioon irkkaamaan, ja tajusin vasta kun oli enää puoli tuntia taukoa, että niin, hitsi, pikkoloselloa voisi soittaa. Ehdin juuri päästä alkuun ja todeta sen olevan edelleen kivaa, kun piti jo lopettaa, ja sitten roudailin turhaan kahta selloa ympäri koulua. Muksuryhmis meni sählätessä. Sen jälkeen onnistuin jopa löytämään Mirin uudelleen melko vaivattomasti, ja menimme ihmettelemään Rautatientorin luistinrataa. Osasin melkein vielä kaikkia luistelujuttuja--aikanaan muksuna ehdin leikkiä jääprinsessaa aika monta vuotta, nykyään sitten olen kamalan ylpeä kun osaan vielä sirklata takaperin. Luistelun jälkeen piti syödä. Se vasta vaikeaa olikin. Mentiin kauppaan. Ei, ei tämä ole hyvä. Mentiin ulos kaupasta ja mentiin Memphisiin. En osannut kommunikoida tarjoilijan kanssa ja sain väärää ruokaa, mutta ei se mitään, se oli kyllä tosi hyvää kumminkin. Ja sitten mentiin taas ruokakauppaan, mistä mukaan tarttui muun muassa suklaakonvehteja, mutta margariinia ei löydetty niin millään ja lopulta kysyttiin myyjältä apua. Pasilaan tietysti piti mennä takaisin sillä väärään suuntaan menevällä sporalla, että saatiin koko turistikierros. Ja kahvinporot piti viskoa pitkin pöytää kun sitä keiteltiin kovin myöhäiseen aikaan, ja kämppis varmaan järkkyi kun mulla on yhtäkkiä täällä joku hämärä kaveri majoittumassa. Ja myöskään ne ei osaa nukkua. Mutta Galactica on kivaa.