Se mistään päätöksistä minkään läppärin suhteen. Aamupäivästä kävin koulumatkalla kaupassa hypistelemässä MacBookia, ja se näytti ja tuntui kivammalta kuin mikään muu läppäri mitä olen pitkällisen etsintäpohdintani aikana hiplannut. Tosin mulla on onkhelma sen suhteen, että mä en halua, että kukaan (esim. minä itse) tulkitsee mun tulleen Turun Omppumafian (tm) aivopesemäksi, minkä vuoksi mun on pakko yrittää keksiä mitä ihmeempiä muita perusteluja näkemykselleni (juu, naurakaa vaan). Vaihtoehtoina olisivat lähinnä semmonen pieni Fujitsu-Siemens taikka semmonen pieni LG, mutta kun, mutkun, mutta...
Mutta niin, siis, aamupäivä meni harjoitellessa konsalla. Vaihteeksi oikeasti sain jotain aikaan, ja se oli mukavaa. Tuli semmoinen tunne, että niin joo, totta, mähän opiskelen tätä siksi kun musta soittaminen on kivaa. Olin jo unohtanut, että se oikeasti usein on kivaa. Omien harjoittelujen päälle oli vielä (sello-openi) Tapanin tango-sello-orkesteria, mikä sekin oli jees.
Sitten jees loppui. Menin töihin. Töissä satoi. Oli nelituntinen yksityistilaisuus, minä yksin HipHopilla sateessa, ja koko ajan porukkaa. Ihan koko ajan, vaikka satoi kaatamalla ja vaakatasossa ja ties mitä kissoja ja koiria ja minipossuja. Kun ihmiset olivat sinne ilmaiseksi päässeet, niin ilmeisesti silloin ei voi kotiin mennä vaan pitää ottaa kaikki irti kun kerta ilmatteeks saa... Oma logiikka sanois ennemmin että "kun ei ite maksettu niin ei sen väliä jos vaikka lähetään lämpöiseen ja kuivaan kotiin", mut kukaan asiakas ei näyttänyt ajattelevan niin.
Iltasella kotosalla menivät läppärisuunnitelmat taas uusiomietintään. Olin kovasti aatellut (ja osittain perustellut päätöstäni) sillä, että kun Apple Storessa oli semmoinen tarjous että jos opiskelijana ostaa sekä koneen että iPodin saa kivasti ostohyvitystä... ja kun ei mulla aikoihin ole ollut mitään taskuunmenevää äänentoistoa... mutta kyseinen Store osoittautui ihan pöllöksi. Teki kaikkea outoa ja herätti epäluulot, että tämmöistäkös tämä ompputouhu onkin... Josko sitä vaan kävelisi lähimpään kauppaan ja ostais sen halvimman perus-Acerin. Jäisi aikaa ja rahaa muuhunkin. (En mä niin kuitenkaan tee, vaikka en mä edes tiedä tai tajua näistä läppäreistä mitään, eli sama se minkälainen romutoosa mulla on käytössä, mutta kun se vaan olis liian helppoa ja järkevää.)
08/09/2006
07/09/2006
Mä haluun!
Todettuani tiistaina että kotiharjoittelu ei toimi osasin herätä aamulla vähän aikaisemmin ja raahata itseni Ruoholahteen. Sain oikeasti soitettua pari tuntia, ja sitten vielä vähän lisää kvartettitreeneissä. Siihen se aikaansaavuus loppuikin: tuhlasin useamman tunnin tyhjää aikaani kiertelemällä täysin turhaan erinäköisiä tietokoneita myyviä kauppoja. Ei niissä ollut mitään kivaa. Kaikissa vaan oli näytillä samat tylsät isohkot Acerit ja HP:t, ja mä en halua semmoista. Muutenkin tämä viaton pieni "mä haluun läppärin" alkoi kehittyä muotoon "mä haluun läppärin/telkkarin/mp3-soittimen/kameran/uuden kännykän/jonkun äänityslaitteiston ja mitäs vielä". Pitäis nyt siis äkkiä ostaa se läppäri ennen kuin mun kaikki surkean pienestä kesätyöpalkasta kertyneet säästön häviävät johonkin.
Illasta oli 3-tuntinen yksityistilaisuus Lintsillä, jonka vielä olin Kammokujalla kakkosena, eli käytännössä en oikein tehnyt mitään. Eipä siitä juuri rahaakaan noin lyhyestä päivästä saa. Ja sitten HaU-irc-jutskattiin taas. Se alkaa tuntua entistä enemmän joltain tekstipohjaiselta nettiropelta, tai siis, äh, semmoistahan se nyt oikeastaan on. Mikä on tosi kivaa, koska mun tietokoneajantapossa on Elendorin mentävä kolo, johon tämmöinen sopii täydellisesti.
Taas vaihteeksi tuhrasin mahdollisuudet aikaiseen nukkumaanmenoon surffailemalla niitä pahuksen läppäreitä ja turhauduin. Tänään tosin luulen päätyneeni päätökseen. Siitä lisää jos mieleni ei muutu miljoonaan kertaan päivän aikana, mikä on tosin aika todennäköistä.
Illasta oli 3-tuntinen yksityistilaisuus Lintsillä, jonka vielä olin Kammokujalla kakkosena, eli käytännössä en oikein tehnyt mitään. Eipä siitä juuri rahaakaan noin lyhyestä päivästä saa. Ja sitten HaU-irc-jutskattiin taas. Se alkaa tuntua entistä enemmän joltain tekstipohjaiselta nettiropelta, tai siis, äh, semmoistahan se nyt oikeastaan on. Mikä on tosi kivaa, koska mun tietokoneajantapossa on Elendorin mentävä kolo, johon tämmöinen sopii täydellisesti.
Taas vaihteeksi tuhrasin mahdollisuudet aikaiseen nukkumaanmenoon surffailemalla niitä pahuksen läppäreitä ja turhauduin. Tänään tosin luulen päätyneeni päätökseen. Siitä lisää jos mieleni ei muutu miljoonaan kertaan päivän aikana, mikä on tosin aika todennäköistä.
06/09/2006
Muisti palailee...
Niinhän se meni, että jos jään aamupäiväksi kotiin "harjoittelemaan" koska "kotona ei tarvi jonottaa luokkaa ja on keittiö ja kahvinkeitinkin siinä vieressä" jne jne, niin silloin en vaan saa mitään aikaan. Piti sitten taas todeta tämä, ihan niinkuin en muka olisi tiennyt. Se siitä tyhjästä aamupäivästä jolloin ehtisi harjoitella vaikka viisi tuntia (joojoo, elä naurata!). Tosin sain aikaan vähän muita juttuja, kuten viimeinkin jonkinlaisen järjestyksen keittiön kaappeihin. Kaaos on lyöty!
Iltapuolella oli sellotunti, joka ei ollut ihan niin kamala ja ahdistava kuin olin pelännyt. Tosin tajusin, että sello-opellani on maaginen supervoima, jolla se näkee, mikä sormi puristaa ihan vähän vaikkei sitä itse edes oikeastaan tunne taikka mihin väärään suuntaan jousi on millin miljoonasosan verran kallellaan. Se on tosi hämäävää, kun itse pitäisi mukamas pystyä samaan ja ei vaan osaa ei.
Sellotunnin jälkeen vaikka ahdistus olikin suuri päätin sitten kuitenkin nähdä Jukkaa, ja päätös oli oikein järkevä, koska ahdistus meni pois, ja muutenkin oli mukavaa. Vauhkottiin innostuneesti vuorotellen toisillemme hassuista asioista.
Iltapuolella oli sellotunti, joka ei ollut ihan niin kamala ja ahdistava kuin olin pelännyt. Tosin tajusin, että sello-opellani on maaginen supervoima, jolla se näkee, mikä sormi puristaa ihan vähän vaikkei sitä itse edes oikeastaan tunne taikka mihin väärään suuntaan jousi on millin miljoonasosan verran kallellaan. Se on tosi hämäävää, kun itse pitäisi mukamas pystyä samaan ja ei vaan osaa ei.
Sellotunnin jälkeen vaikka ahdistus olikin suuri päätin sitten kuitenkin nähdä Jukkaa, ja päätös oli oikein järkevä, koska ahdistus meni pois, ja muutenkin oli mukavaa. Vauhkottiin innostuneesti vuorotellen toisillemme hassuista asioista.
05/09/2006
Mikä minä?
Maanantai oli pitkästä aikaa tavanomainen arkipäivä, elikäs koulupäivä. Omat tunnelmat tosin olivat vähän epätavalliset. Su-ma-yön ircsessio jätti ihan sellaisen olon kuin olisin ollut larppaamassa, eli aamupäivä meni hassunhilpeässä vaikkakin haikeassa jälkifiiliksessä. Kieliteknologian ATK-ympäristön luennolla tuli taasen tajuttua, miten vähän tiedän tietokoneista, vaikka yritän kovasti kasvaa niihin kiinni. Opetuksen etenemisvauhti vaan oli sen verran hidas, että tulivat ikävästi yläasteen ATK-tunnit mieleen. Ne missä kaikki vaan surffailivat omiaan.
Hilpeys jatkui pitkälle iltapäivään, vaikka siirryinkin konsalle. Siellä onnistuin sen turvin vakuuttamaan taas pari uutta opiskelijaa siitä, että olen outo. Toisaalta onnistuin myös harjoittelemaan useamman tunnin, mikä oli ihan mieletön saavutus. Sen parissa (ja vähän tietokoneella) tapoin aikaa, kunnes paikalle ilmaantui oppilas. Kyseessä oli semmoinen minun ja sello-openi yhteisvoimin pitämä tunti, mutta yritinpä kuitenkin edes vähäsen opettaa jotain.
Tunnin jälkeen suuntasin kotiinpäin sello selässä. Matkalla päätin, että nyt tää niinku ostas kahvinkeittimen. Menin Sokokselle ja ostin semmoisen. Kun kassatäti kysyi "mitä sä muuten soitat?" meinasin ihmetellä, mistä se tietää mun olevan muusikko, niin tutulta ja luontevalta ison ja painavan sinisen laatikon roudaaminen heti tuntui, vaikken ole sitä koko kesänä harjoittanut. Kotiovelle astellessani tajusin, että post-larp-fiilis oli vaihtunut syys-minuuteen. Tuttuun tunnelmaan, jonka olemassaoloa en ollut muistanutkaan. Se laittoi miettimään, että onko tämä koulun alku kuitenkaan niin paha juttu--ja toisaalta taas, että haluanko oikeasti palata tuohon syysminääni, koska se on kovin tylsä tapaus.
Illasta ajoin syysminän pois pitkällä ingame-irc-keskustelulla. Säätöä vain ei ole enää loputtomiin jäljellä, ja sen loppuminen ahdistaa, kun se on niin kivaa. Seuraavaan HaUhun on kovasti aikaa.
Hilpeys jatkui pitkälle iltapäivään, vaikka siirryinkin konsalle. Siellä onnistuin sen turvin vakuuttamaan taas pari uutta opiskelijaa siitä, että olen outo. Toisaalta onnistuin myös harjoittelemaan useamman tunnin, mikä oli ihan mieletön saavutus. Sen parissa (ja vähän tietokoneella) tapoin aikaa, kunnes paikalle ilmaantui oppilas. Kyseessä oli semmoinen minun ja sello-openi yhteisvoimin pitämä tunti, mutta yritinpä kuitenkin edes vähäsen opettaa jotain.
Tunnin jälkeen suuntasin kotiinpäin sello selässä. Matkalla päätin, että nyt tää niinku ostas kahvinkeittimen. Menin Sokokselle ja ostin semmoisen. Kun kassatäti kysyi "mitä sä muuten soitat?" meinasin ihmetellä, mistä se tietää mun olevan muusikko, niin tutulta ja luontevalta ison ja painavan sinisen laatikon roudaaminen heti tuntui, vaikken ole sitä koko kesänä harjoittanut. Kotiovelle astellessani tajusin, että post-larp-fiilis oli vaihtunut syys-minuuteen. Tuttuun tunnelmaan, jonka olemassaoloa en ollut muistanutkaan. Se laittoi miettimään, että onko tämä koulun alku kuitenkaan niin paha juttu--ja toisaalta taas, että haluanko oikeasti palata tuohon syysminääni, koska se on kovin tylsä tapaus.
Illasta ajoin syysminän pois pitkällä ingame-irc-keskustelulla. Säätöä vain ei ole enää loputtomiin jäljellä, ja sen loppuminen ahdistaa, kun se on niin kivaa. Seuraavaan HaUhun on kovasti aikaa.
04/09/2006
Tajuttomuutta
Blblblblbl.... gaaaah... (epämääräistä jokeltelua)
Töissä oli koomapäivä, eikä vain mulla vaan koko puistossa, kaikki tuntuivat olevan ihan seis. Tosin omalta osalta ei paljon auttanut, että olin taas Taikasirkuksessa. Ääh.
Kotona sitten keskityttiin koomanpoistoon, mutta kohteena en ollut niinkään minä kuin hahmoni. Eikä se edes teknisesti katsoen ollut koomassa, mutta tarpeeksi lähellä kuitenkin. "HaU-irc-säädöstä" lienee turha enää puhua, jos joku on irc-pelaamista, niin tämä oli. Tulivat vanhat kunnon MUSH-ajat mieleen, paitsi että tämä oli paljon todemman tuntuista, kun näitä hahmoja pelataan livenäkin. Ihan käsittämätöntä touhua. Istuin koneen takana, puristin pöydänreunaa paniikissa, pidättelin hengitystäni--tiukkoja tilanteita riitti, kaikki tuntui menevän pieleen... Loppujen lopuksi tämä johti oikeasti tosi pahaan oloon, vaikka olikin tosi siistiä. Kovin rankkaa, mutta älyttömän siistiä. Ja loppuikin onnellisesti, tietääkseni.
Unet jäivät vaihteeksi hyvin lyhkäisiksi, ja niissä selvisi, että Jaana oli ollut aiemmin elämässään lohikäärme. Höö.
...ja nyt mä olen pahis ja kirjoitan tätä kieliteknologian luennolta. On vaan jotenkin kovin Jaana-fiilis edelleen, ja tietokonekurssi ei paljon auta. Otin harmaan collegenkin päälle.
Töissä oli koomapäivä, eikä vain mulla vaan koko puistossa, kaikki tuntuivat olevan ihan seis. Tosin omalta osalta ei paljon auttanut, että olin taas Taikasirkuksessa. Ääh.
Kotona sitten keskityttiin koomanpoistoon, mutta kohteena en ollut niinkään minä kuin hahmoni. Eikä se edes teknisesti katsoen ollut koomassa, mutta tarpeeksi lähellä kuitenkin. "HaU-irc-säädöstä" lienee turha enää puhua, jos joku on irc-pelaamista, niin tämä oli. Tulivat vanhat kunnon MUSH-ajat mieleen, paitsi että tämä oli paljon todemman tuntuista, kun näitä hahmoja pelataan livenäkin. Ihan käsittämätöntä touhua. Istuin koneen takana, puristin pöydänreunaa paniikissa, pidättelin hengitystäni--tiukkoja tilanteita riitti, kaikki tuntui menevän pieleen... Loppujen lopuksi tämä johti oikeasti tosi pahaan oloon, vaikka olikin tosi siistiä. Kovin rankkaa, mutta älyttömän siistiä. Ja loppuikin onnellisesti, tietääkseni.
Unet jäivät vaihteeksi hyvin lyhkäisiksi, ja niissä selvisi, että Jaana oli ollut aiemmin elämässään lohikäärme. Höö.
...ja nyt mä olen pahis ja kirjoitan tätä kieliteknologian luennolta. On vaan jotenkin kovin Jaana-fiilis edelleen, ja tietokonekurssi ei paljon auta. Otin harmaan collegenkin päälle.
03/09/2006
Sitä samaa
Nukuin liian myöhään, mutta ihme kyllä ehdin aamulla paikallistaa lähikaupan ja hankkia viimein kaappeihin jotakin syötäväksi kelpaavaa. Edes yksi siirto taistelussani muuttokaaosta vastaan.
Töissä oli taas hysteeristä. Tosi hysteeristä, kun päivä oli 8-tuntinen, laite oli Taikasirkus sirkushumppamusiikkeineen, ja univajeen paikkaamiseksi tankatun kahvin määrä oli melkoinen. Työkavereiden kootut kommentit olivat linjalta "joo, kyllä noi ruuvit varmasti on tippuneet sun päästä" ja "kaipaisit pehmustettuja seiniä ympärilles". Siinä missä yksi työkaveri angstasi sairasta koiraansa, itse angstasin larppihahmoni puuhia, mutta vain päänsisäisesti, koska sitä en kyllä edes uskaltanut yrittää selittää muille. Olisivat varmaan tilanneet ne kivat valkotakkiset sedät paikalle.
Illalla jatkoin säätöä. Eiköhän se siitä. Ahdistaa silti edelleen.
Töissä oli taas hysteeristä. Tosi hysteeristä, kun päivä oli 8-tuntinen, laite oli Taikasirkus sirkushumppamusiikkeineen, ja univajeen paikkaamiseksi tankatun kahvin määrä oli melkoinen. Työkavereiden kootut kommentit olivat linjalta "joo, kyllä noi ruuvit varmasti on tippuneet sun päästä" ja "kaipaisit pehmustettuja seiniä ympärilles". Siinä missä yksi työkaveri angstasi sairasta koiraansa, itse angstasin larppihahmoni puuhia, mutta vain päänsisäisesti, koska sitä en kyllä edes uskaltanut yrittää selittää muille. Olisivat varmaan tilanneet ne kivat valkotakkiset sedät paikalle.
Illalla jatkoin säätöä. Eiköhän se siitä. Ahdistaa silti edelleen.
02/09/2006
Säätöä ja hämmennystä
Näin pari päivää muuton jälkeen muuttokaaos on näköjään jämähtänyt kohtalaisen pysyväksi. En vaan ehdi tehdä sille mitään. Eilen oli säätöpäivä. Aamulla heräsin älyttömän aikaisin viemään Itä-Pasilan avaimet pois. Se siitä kämpästä, olihan se kivaa niin kauan kuin se kesti. Hoasin toimistolta suoritin iloisen "kävelen ympäri keskustaa"-kierroksen, keskustakampukselta yliopistosäädöstä larppivaatesäätöön, kirjastoon ja parillekin UFFille, muttei se edennyt lainkaan. Löysin kyllä kovasti kampanjahahmojeni näköisiä vaatteita, mutta kun semmoisia en juuri nyt tarvitse. On hassua, miten minusta on kovasti helpompi ostaa vaatteita kampanjahahmoilleni kuin itselleni. Niillä kun vaan yleensä on selkeät omat tyylinsä.
Kierreltyäni päädyin viimein Ruoholahteen. Konservatoriorakennus ahdistaa pelkällä olemuksellaan. Välteltyäni tekemistä aikani päädyin harjoittelemaan hetken. Sitten pikainen aikataulusäätö sellomaikan kanssa, mikä yllättäin ei lisännyt ahdistusta niin paljon kuin olin pelännyt, vaikka sainkin kovasti noottia asenneongelmistani ("en mä osaa soittaa, ei musta ikinä mitään kuitenkaan tule, en mä tajua miksi edes yritän"). Ruoholahdesta Lintsille. Toinen päivä putkeen Pikajunalla, mikä oli sikäli tosi kiva, että oli perhepäivä. Perhepäivä mun osalta tarkoitti sanatarkemmin kaveripäivää: raahasin saamillani ilmaisrannekkeilla wanhan kunnon lukioporukan puistoon. Siispä oli mukavaa, että olin laitteella, jossa saatoin niitä kyyditäkin, enkä esimerkiksi jossain Miniautoissa.
Päivän päätyttyä olin ikäänkuin ajatellut roudaavani kaverit ihmettelemään Länsi-Pasilaa, mutta odottamattomana käänteenä Jukka ilmaantui paikalle. No, sekin sitten roudaantui kavereiden ohessa. En tiedä, kuka oli tilanteessa hämmentynein, luultavasti minä. Aikamme juteltuamme sain ihmiset ajettua ulos täältä kaaoksesta--mutta en suinkaan minkään nukkumaanmenon vuoksi, ehei. Valvoin kovin myöhään vaihteeksi HaU-säädön parissa. Ja se oli kyllä... Äh. Pahus sentään. Yöunet jäivät lyhyiksi paitsi valvomisen, myös ahdistuksen vuoksi. Ainakin se oli peli- eikä elämäahdistusta. Peliahdistusta on kovasti helpompi käsitellä.
Kierreltyäni päädyin viimein Ruoholahteen. Konservatoriorakennus ahdistaa pelkällä olemuksellaan. Välteltyäni tekemistä aikani päädyin harjoittelemaan hetken. Sitten pikainen aikataulusäätö sellomaikan kanssa, mikä yllättäin ei lisännyt ahdistusta niin paljon kuin olin pelännyt, vaikka sainkin kovasti noottia asenneongelmistani ("en mä osaa soittaa, ei musta ikinä mitään kuitenkaan tule, en mä tajua miksi edes yritän"). Ruoholahdesta Lintsille. Toinen päivä putkeen Pikajunalla, mikä oli sikäli tosi kiva, että oli perhepäivä. Perhepäivä mun osalta tarkoitti sanatarkemmin kaveripäivää: raahasin saamillani ilmaisrannekkeilla wanhan kunnon lukioporukan puistoon. Siispä oli mukavaa, että olin laitteella, jossa saatoin niitä kyyditäkin, enkä esimerkiksi jossain Miniautoissa.
Päivän päätyttyä olin ikäänkuin ajatellut roudaavani kaverit ihmettelemään Länsi-Pasilaa, mutta odottamattomana käänteenä Jukka ilmaantui paikalle. No, sekin sitten roudaantui kavereiden ohessa. En tiedä, kuka oli tilanteessa hämmentynein, luultavasti minä. Aikamme juteltuamme sain ihmiset ajettua ulos täältä kaaoksesta--mutta en suinkaan minkään nukkumaanmenon vuoksi, ehei. Valvoin kovin myöhään vaihteeksi HaU-säädön parissa. Ja se oli kyllä... Äh. Pahus sentään. Yöunet jäivät lyhyiksi paitsi valvomisen, myös ahdistuksen vuoksi. Ainakin se oli peli- eikä elämäahdistusta. Peliahdistusta on kovasti helpompi käsitellä.
31/08/2006
Muuttotulkintoja
Paetkaa kun vielä voitte! Alla seuraa "luovia" hirveyksiä. En vastaa seurauksista, kuten ällötyksestä tai inhotuksesta, joita lukeminen saattaa aiheuttaa.
Muuttamaan!
(tämä pitää laulaa Toni Edelmannin musikaaliversion mukaan, siksi erot siihen oikeaan runoon)
Muuttamaan! Muuttamaan! Siellä veli, siellä veli kantaa!
Huudot jämäkajarien, ja kaaos saartaa lattiaa.
Länteen päin, länteen päin on päivä laskussansa.
Vihree Laguna, vihree Laguna, kuuletko kun kansa
kutsuu näin, kämppikset, edeltäni menneet?
Jätän kaveriasuntoni, siellä viivy en nyt,
kun kesän loppu lähestyy ja työtkin vähentyy.
Nyt asioita murehdin takanani ajat kivat.
Pasilanraitiolle äiti tavaroita ajaa,
ja unohtuneeseen kouluun kutsuu soitto angstaajaa.
Hetkiä muuan muutosta
(vähän selvemmin, proosamuodossa)
30.8.
...auto ja muuttoavut ovat saapumassa puolen tunnin sisällä. Päätän kokeilla, mikä avaimistani onkaan huoneeni oven avain, koska tutun kaverikämppiksen kanssa ei ole ikinä tullut lukittua ovea. Paiskaan oven perässäni kiinni--ja sitten havaitsen, että minulla ei ole siihen avainta, vaan sen sijaan kämppikseni entisen huoneen avain, ja kämppiksellä on mun huoneeni avain. Olen siis lukinnut sitten itseni ulos omasta huoneestani, missä ovat kaikki huonekalut ja muun muassa kännykkäni. Ei näin. Onneksi saapuvilta muuttoavuilta löytyy puhelin, ja tuo ex-kämppis ihanana ihmisenä pelastaa päivän tuomalla avaimen nopsasti, että päästään roudaamaan.
...on ilta. Kaikki on kannettu uuteen kotiin Länsi-Pasilaan. Tavarat on läjässä joka paikassa. Kaaos. Ahdistaa. Puolet roinasta on ihan turhaa--valtava kasa videoita, isot kajarit ja viritinvahvistin, mutta ainoana toistovälineenä tietokone, jossa on vain CD. Konekin on toki vanha jämäromu, mutta toimii toistaiseksi. Onneksi. Ircci auki. Ahdistus astelee taka-alalle, kunnes kännykkä soi--kello 23.o0 kieppeillä--ja siellä on sello-opettajani, joka haluaisi minut sellobänditreeneihin seuraavana päivänä. Ei onnistu, siivousta ja töitä. Ahdistun uudelleen, tuplasti enemmän. Ilta muuttuu yöksi ja sitten aamuyöksi, ircin lomassa tavarat purkautuvat, ahdistus lievenee, mutta kaaos jää.
31.8.
...vanha kämppä Itä-Pasilan puolella. Siivoamme Helenin kanssa. Kaapeista löytyy asioita, joita kumpikaan ei tunnista omikseen. Aina löytyy lisää siivottavaa. Paljon kaappeja ja pintoja ja tasoja. Tupakeittiö ja eteinen putsataan läpikotaisin. Uusi asuntoni on solukämppä, joten yhteistiloja ei ole siivottu ollenkaan tuohon tyyliin. Jätämme kämpän siistimpään kuntoon kuin mitä se oli kun muutimme siihen. Epäreilua.
...kävelen viimeistä kertaa Opastinsiltaa ylös pois vanhalta asunnolta. Se ei tunnu miltään, ei haikealta, ei hyvältä, kunhan kävelen. Olallani on viimeinen muuttokuorma: sininen putkikassi, jossa lukee Tornado--ei mitään hajua, mistä se on tullut--jonka suusta pistää ulos imurin letku komeana lenkkinä. Vastaantulijat katselevat ihmeissään. Virnistelen niille takaisin.
Muuttamaan!
(tämä pitää laulaa Toni Edelmannin musikaaliversion mukaan, siksi erot siihen oikeaan runoon)
Muuttamaan! Muuttamaan! Siellä veli, siellä veli kantaa!
Huudot jämäkajarien, ja kaaos saartaa lattiaa.
Länteen päin, länteen päin on päivä laskussansa.
Vihree Laguna, vihree Laguna, kuuletko kun kansa
kutsuu näin, kämppikset, edeltäni menneet?
Jätän kaveriasuntoni, siellä viivy en nyt,
kun kesän loppu lähestyy ja työtkin vähentyy.
Nyt asioita murehdin takanani ajat kivat.
Pasilanraitiolle äiti tavaroita ajaa,
ja unohtuneeseen kouluun kutsuu soitto angstaajaa.
Hetkiä muuan muutosta
(vähän selvemmin, proosamuodossa)
30.8.
...auto ja muuttoavut ovat saapumassa puolen tunnin sisällä. Päätän kokeilla, mikä avaimistani onkaan huoneeni oven avain, koska tutun kaverikämppiksen kanssa ei ole ikinä tullut lukittua ovea. Paiskaan oven perässäni kiinni--ja sitten havaitsen, että minulla ei ole siihen avainta, vaan sen sijaan kämppikseni entisen huoneen avain, ja kämppiksellä on mun huoneeni avain. Olen siis lukinnut sitten itseni ulos omasta huoneestani, missä ovat kaikki huonekalut ja muun muassa kännykkäni. Ei näin. Onneksi saapuvilta muuttoavuilta löytyy puhelin, ja tuo ex-kämppis ihanana ihmisenä pelastaa päivän tuomalla avaimen nopsasti, että päästään roudaamaan.
...on ilta. Kaikki on kannettu uuteen kotiin Länsi-Pasilaan. Tavarat on läjässä joka paikassa. Kaaos. Ahdistaa. Puolet roinasta on ihan turhaa--valtava kasa videoita, isot kajarit ja viritinvahvistin, mutta ainoana toistovälineenä tietokone, jossa on vain CD. Konekin on toki vanha jämäromu, mutta toimii toistaiseksi. Onneksi. Ircci auki. Ahdistus astelee taka-alalle, kunnes kännykkä soi--kello 23.o0 kieppeillä--ja siellä on sello-opettajani, joka haluaisi minut sellobänditreeneihin seuraavana päivänä. Ei onnistu, siivousta ja töitä. Ahdistun uudelleen, tuplasti enemmän. Ilta muuttuu yöksi ja sitten aamuyöksi, ircin lomassa tavarat purkautuvat, ahdistus lievenee, mutta kaaos jää.
31.8.
...vanha kämppä Itä-Pasilan puolella. Siivoamme Helenin kanssa. Kaapeista löytyy asioita, joita kumpikaan ei tunnista omikseen. Aina löytyy lisää siivottavaa. Paljon kaappeja ja pintoja ja tasoja. Tupakeittiö ja eteinen putsataan läpikotaisin. Uusi asuntoni on solukämppä, joten yhteistiloja ei ole siivottu ollenkaan tuohon tyyliin. Jätämme kämpän siistimpään kuntoon kuin mitä se oli kun muutimme siihen. Epäreilua.
...kävelen viimeistä kertaa Opastinsiltaa ylös pois vanhalta asunnolta. Se ei tunnu miltään, ei haikealta, ei hyvältä, kunhan kävelen. Olallani on viimeinen muuttokuorma: sininen putkikassi, jossa lukee Tornado--ei mitään hajua, mistä se on tullut--jonka suusta pistää ulos imurin letku komeana lenkkinä. Vastaantulijat katselevat ihmeissään. Virnistelen niille takaisin.
30/08/2006
Ilta viimeinen
Eilen oli viimoinen päivä ja ilta oikeasti tässä asunnossa. Ihme kyllä se ei tunnu yhtään miltään, vaikka tämä onkin ollut mun ensimmäinen "oma" kämppä, poissa äidin nurkista. Jotenkin tämä lakkasi olemasta millään mallia oikea asuinpaikkani silloin, kun Helen ilmoitti, että se haluaa pois--ja tämä tapahtui jo keväästä/alkukesästä. Sen jälkeen koin tämän vain paikkana, missä on paljon Helenin tavaraa, mistä haluan pois. Nyt se sitten viimein tuli se päivä kun tämä oikeastikin tapahtuu.
Ylipäänsä eilinen oli aika pöllö päivä. Koko aamupäivän väsäsin HaU-debrieffiä, jonka viimein sainkin valmiiksi. Tosin siinä ohessa tuli edelleenkin lauottua idioottimais... eiku niinku idiomaattisia kommentteja ircissä ja tehtyä läjäpäin tyhmiä nettitestejä. Totesin, että älykkyystestit ovat ahdistavia kun niissä on niin kiire, ja tylsyystesti sanoi minun olevan keskimääräistä tylsempi. Phöh. Välissä kävin sitten töissä, missä viisi tuntia tuntui vaihteeksi oikeasti niin lyhyeltä kuin mitä se on, koska olin Kurulla. Illalla jämähdin entistä tehokkaammin tietokoneen taa, vaikka depsukin oli jo postitettu. Yritin korvata epämääräisen ahdistavaa yksinäisyyttäni ircillä, taas, ja sitten kovin myöhään yöstä eksyin Pimeyden maailman debrief-sivustolle, ja nauroin ja itkin ja valvoin liian myöhään sen parissa, ties kuinka monetta kertaa.
Ylipäänsä eilinen oli aika pöllö päivä. Koko aamupäivän väsäsin HaU-debrieffiä, jonka viimein sainkin valmiiksi. Tosin siinä ohessa tuli edelleenkin lauottua idioottimais... eiku niinku idiomaattisia kommentteja ircissä ja tehtyä läjäpäin tyhmiä nettitestejä. Totesin, että älykkyystestit ovat ahdistavia kun niissä on niin kiire, ja tylsyystesti sanoi minun olevan keskimääräistä tylsempi. Phöh. Välissä kävin sitten töissä, missä viisi tuntia tuntui vaihteeksi oikeasti niin lyhyeltä kuin mitä se on, koska olin Kurulla. Illalla jämähdin entistä tehokkaammin tietokoneen taa, vaikka depsukin oli jo postitettu. Yritin korvata epämääräisen ahdistavaa yksinäisyyttäni ircillä, taas, ja sitten kovin myöhään yöstä eksyin Pimeyden maailman debrief-sivustolle, ja nauroin ja itkin ja valvoin liian myöhään sen parissa, ties kuinka monetta kertaa.
29/08/2006
Itku pitkästä ilosta
Se siitä sitten. Oli tosiaan kiva viikonloppu, mutta maanantai lopetti kivan nätisti kuin seinään. Se meni onnellisuuskrapulassa, joka ilmeni paitsi yleisenä angstina ja masennuksena, myös iltaa kohti pahenevana päänsärkynä, jolle ei edes voinut tehdä mitään, kun ei ollut mitään aspiriinia missään. Töissä olin Merirosvolaivalla, joka on jo lähtökohtaisestikin laitteena niin apaattisen aivoton kuin voi olla, ja sitten vielä oli aivan älyttömän hiljainen päivä, hyvä jos kävi 20 muksua kyydissä koko viiden tunnin aikana. Kotiin päästyäni kuvittelin, että saisin jotakin debrieffin tapaista aikaiseksi, mutta se vaan ei halunnut tulla kirjoitetuksi. Yritys oli kova, mutta loppujen lopuksi kirjoittelin enemmän tyhmyyksiä ircciin kuin depsuun (järkeviä juttuja kumpaankin tuli yhtä olemattoman vähän). Ja sitten päätin mennä nukkumaan, ja sain taas todeta, että pahus vieköön, olen siinä melkein yhtä huono kuin tuo hahmoni. Vaikka väsyttää niin, ettei mitään oikein edes kykenisi tekemään, siltikään ei saa unen päästä kiinni. Kääntyilee vaan tuntikaupalla ja murehtii asioita, mitkä olisi pitänyt taikka pitäisi tehdä. Kuten elämää.
28/08/2006
"Elämä(t)"?
Äh. Öh. Höh. Miten ihmeessä tämmöistä osaa kuvailla sanallisesti? Viikonloppu oli käsittämätön. Ei tämmöisiä olekaan. Tuntuu, kuin olisin ollut jossakin ihan muualla ties kuinka pitkään, tai nähnyt unta. Ollut Onnellinen, kuten jossakin pahuksen kampanjoissa joskus on jollekin hahmoille tapahtunut. Pitänee edes yrittää selittää, vaikka se onkin väistämättä sekavaa jaarittelua.
Perjantai 25.8.: Alkuasetelma
Pyöräilin taas keskustaan. Hain avaimet tulevaan kämppään ja semmoista. Kotiin palattua aika meni epämääräisesti jännittyneeseen säätämiseen. Tuli kaamea kiirekin, mutta ihme kyllä ehdin sittenkin alunperin suunnittelemaani junaan, jolla saavuin Turkuun 17.00 kieppeillä. Olo oli tosi outo. Viimeiset kolme kertaa kun olen mennyt Turkuun, se on tapahtunut HaUn aikana ingame. Oli tosi kummaa tehdä se vaihteeksi omana itsenään. Samaten Mirin tavoittaminen tuntui aluksi kumman semi-ingamelta, eikä paljoa auttanut, että puhelimessa numerokin on HaU-hahmon nimellä. Hiljalleen kumminkin "en tiedä mitenpäin olisin" -tunne väistyi, ja ilta meni leppoisasti jutustellen ja peliin valmistautuen.
Lauantai 26.8.: Hauraita Unelmia 2.8: 24h
HaU oli taasen juuri niin jännä kuin olla ja voi. Peli aloitettiin jo keskiyöllä, ja se tosiaankin sitten kesti tasan 24h. Hiljaisia hetkiä ei juurikaan ollut, paitsi automatkoilla, sekä loppua kohti, kun huonosti nukuttu yö (...sentään jopa yritin nukkua!) kostautui väsymyksenä, joka ikävästi vaikutti pelaamiseenkin. Debrieffikin pitäisi vääntää. Se vähän huolettaa. Jos viime pelissä oli paljon juttuja, tässä pelissä ilmaantuneiden juonien ja kuvioiden määrä alkoi jo olla pelottavan suuri, vaikkei suurin osa niistä ainakaan hahmoni käsityksen mukaan varsinaisesti siihen liity.
Sunnuntai 27.8: Hysteerisen kivaa sekoil...seikkailua
Pelin päätyttyä la-su-yönä kasaantuivat pelaajat Mirille hengaamaan. Tämä olikin kovin kivaa, koska muutenkin majoituin siellä. Viimeinkin sai kahviakin. Joskus kahden aikoihin yöllä löysin itseni autosta Mirin, Daren ja Sannan kanssa, matkalla kohti jotakin uimarantaa. Ihmettelin, mitä ihmettä oikein olen tekemässä. Käytiin sitten yöuinnilla viemärinhajuisessa paikassa, ja se oli kivaa. Aika turkulaista touhua.
Yön aikana tuli jopa nukuttua, vaihteeksi ihan kunnolla ja pitkään. Sunnuntai muuten meni kovin samoissa tunnelmissa kuin yö. Halusin tekemistä, joka estäisi minua palaamasta Helsinkiin, mihin en halunnut. Tekemistä järjestyi paremmin ja kivemmin kuin olisin uskaltanut toivoa. Olin alunperin ajatellut, että olisin voinut käydä moikkaamassa Elmo-olmia siellä jännässä saaristosotilastukikohtapaikassa, mutta se ilmoitti, ettei oikein sopisi. Tämä oli tosi hyvä juttu, koska siellä ei takuulla olisi ollut puoliksikaan niin kivaa. On se vaan niin ihmeellistä, että en oikeasti, rehellisesti osaa sanoa, kumpi oli kivempaa, peli vai sen jälkeinen kohellus.
Mitä ihmettä sunnuntaina sitten oikeastaan tehtiin... Herättiin Mirin ja Sannan kanssa, Dare ilmaantui myös paikalle. Syötiin liikaa aamupalaa. Olisin päässyt ihmettelemään paljon kuulemaani mutta vähän tuntemaani kiipeilytouhua, muttei ollut kenkiä. Sen sijaan sain Sannalta lainaan lenkkarintapaiset, jotta pääsimme mönkimään luolakoloihin. Se oli hienoa se. Semmoista, mitä aina pienenä halusi tehdä, mutta äiti sanoi, että ei saa. En myöskään ole oikeastaan aiemmin sisäistänyt, onko mulla minkään vertaa ahtaan paikan kammoa. Eipä taida olla, sen verran vaivattomalta tuntui hyvinkin pienistä halkeamista läpi änkeäminen.
Korkean paikan kammoakaan en tunnusta, mutta kuitenkin päivän pelottavinta antia olivat tikkaat. Niitä kiipesin vasta kallioiden jäätyä taa, kun uimarantaan suunnatessamme pysähdyimme mystisen ruosteisen teräspallon luona. Ne tikkaat menivät sen päälle, ja olivat häiritsevän korkean tuntuiset, mutta pitihän siellä käydä kun kerran voi. Siitä tuli kovasti mieleen kakkos-Baldurin planar sphere. Kyseisen mystisen pallon löytäminen oli paljon helpompaa kuin sen uimarannan, joka oli jossakin Kakskerrassa, ja jota jouduttiin hakemaan aikamme, mutta löytyipäs sekin lopulta. Tuli viimein testattua hienot uudet Bond-tyttö-bikinitkin, ja kyllä ne pysyivät päällä.
Kaiken hämmentävästi liikuntaa muistuttaneen seikkailun jälkeen piti tietystikin mennä syömään. Pizzan äärellä pohdin, että pitäisi kai harkita kotiin lähtöä, kun vika junakin menee jo ysiltä. Se ei houkutellut yhtään. Onneksi sitten saatiinkin lähtöä siirrettyä ensin kahvin/kaakaon merkeissä, ja sitten vielä leffalla. Sitä varten tarvittiin näyttö, jonka hakeminen oli jännä ohjelmanumero sinänsä. Leffa oli Underworld, ja se oli juuri sopivan hassu ja päätön (ellei peräti pään puolittava) hysteerisenhilpeään mielentilaan. Sitten kello olikin jo niin paljon, ettei mitään junia enää mennyt, joten oli vaan ihan pakko jäädä Mirille vielä yhdeksi yöksi.
Maanantai 28.8. (tänään): Tyhjyys
Heräsin ekan kerran kun Miri lähti töihin, mutta nukahdin taasen nopeasti. Näinkin sitten unta, missä olin (yllättäin) Mirin kanssa Ropeconissa, paitsi että se oli kyllä vähän outo coni. Siellä muun muassa oli häkeissä älykkäitä avaruusolio-kolibreja--suoraan muuan muksuna kirjoittelemastani scifi-stoorista--ja mulla oli Wolverine-tyyliset kynnet, paitsi etten millään osannut ottaa niitä esiin, vaikka kuinka yritin. Kun sitten viimein oikeasti heräsin, oli ympärillä tyhjää ja hiljaista. Kävelin junalle ylhäisessä yksinäisyydessä, hädin tuskin tiedostaen, että ympärillä liikkui arkeaan eläviä ihmisiä. Koomasin junamatkan ahdistuneena. Pasilassa taas. Avasin oven. Kämpässä on vieläkin kämppiksen tavaroita, mutta vain siksi, että ne ovat menossa roskiin tai kierrätykseen. Tyhjää silti on, ankeaa ja hiljaista. Elämätöntä. Suklaakin loppuu, joten on kai pakko mennä kauppaan. Sentään ulkona näyttäisi sateiselta, mikä on kiva, kun pitää mennä kohta töihin.
En halua jatkaa semmoista, mitä elämäni on ollut tämän kesän. Että vapaapäivät menevät yksin tietokoneella, kun ei keksi, mitä tekisi, ketä muka näkisi. Haluan lisää tuollaisia päiviä kuin sunnuntai. Pitäisi kai vaan muuttaa Länsi-Pasilan asemesta Turkuun. Vielä kun keksisi jonkun edes puolittain järjellisen tekosyyn sellaiselle siirrolle...
Perjantai 25.8.: Alkuasetelma
Pyöräilin taas keskustaan. Hain avaimet tulevaan kämppään ja semmoista. Kotiin palattua aika meni epämääräisesti jännittyneeseen säätämiseen. Tuli kaamea kiirekin, mutta ihme kyllä ehdin sittenkin alunperin suunnittelemaani junaan, jolla saavuin Turkuun 17.00 kieppeillä. Olo oli tosi outo. Viimeiset kolme kertaa kun olen mennyt Turkuun, se on tapahtunut HaUn aikana ingame. Oli tosi kummaa tehdä se vaihteeksi omana itsenään. Samaten Mirin tavoittaminen tuntui aluksi kumman semi-ingamelta, eikä paljoa auttanut, että puhelimessa numerokin on HaU-hahmon nimellä. Hiljalleen kumminkin "en tiedä mitenpäin olisin" -tunne väistyi, ja ilta meni leppoisasti jutustellen ja peliin valmistautuen.
Lauantai 26.8.: Hauraita Unelmia 2.8: 24h
HaU oli taasen juuri niin jännä kuin olla ja voi. Peli aloitettiin jo keskiyöllä, ja se tosiaankin sitten kesti tasan 24h. Hiljaisia hetkiä ei juurikaan ollut, paitsi automatkoilla, sekä loppua kohti, kun huonosti nukuttu yö (...sentään jopa yritin nukkua!) kostautui väsymyksenä, joka ikävästi vaikutti pelaamiseenkin. Debrieffikin pitäisi vääntää. Se vähän huolettaa. Jos viime pelissä oli paljon juttuja, tässä pelissä ilmaantuneiden juonien ja kuvioiden määrä alkoi jo olla pelottavan suuri, vaikkei suurin osa niistä ainakaan hahmoni käsityksen mukaan varsinaisesti siihen liity.
Sunnuntai 27.8: Hysteerisen kivaa sekoil...seikkailua
Pelin päätyttyä la-su-yönä kasaantuivat pelaajat Mirille hengaamaan. Tämä olikin kovin kivaa, koska muutenkin majoituin siellä. Viimeinkin sai kahviakin. Joskus kahden aikoihin yöllä löysin itseni autosta Mirin, Daren ja Sannan kanssa, matkalla kohti jotakin uimarantaa. Ihmettelin, mitä ihmettä oikein olen tekemässä. Käytiin sitten yöuinnilla viemärinhajuisessa paikassa, ja se oli kivaa. Aika turkulaista touhua.
Yön aikana tuli jopa nukuttua, vaihteeksi ihan kunnolla ja pitkään. Sunnuntai muuten meni kovin samoissa tunnelmissa kuin yö. Halusin tekemistä, joka estäisi minua palaamasta Helsinkiin, mihin en halunnut. Tekemistä järjestyi paremmin ja kivemmin kuin olisin uskaltanut toivoa. Olin alunperin ajatellut, että olisin voinut käydä moikkaamassa Elmo-olmia siellä jännässä saaristosotilastukikohtapaikassa, mutta se ilmoitti, ettei oikein sopisi. Tämä oli tosi hyvä juttu, koska siellä ei takuulla olisi ollut puoliksikaan niin kivaa. On se vaan niin ihmeellistä, että en oikeasti, rehellisesti osaa sanoa, kumpi oli kivempaa, peli vai sen jälkeinen kohellus.
Mitä ihmettä sunnuntaina sitten oikeastaan tehtiin... Herättiin Mirin ja Sannan kanssa, Dare ilmaantui myös paikalle. Syötiin liikaa aamupalaa. Olisin päässyt ihmettelemään paljon kuulemaani mutta vähän tuntemaani kiipeilytouhua, muttei ollut kenkiä. Sen sijaan sain Sannalta lainaan lenkkarintapaiset, jotta pääsimme mönkimään luolakoloihin. Se oli hienoa se. Semmoista, mitä aina pienenä halusi tehdä, mutta äiti sanoi, että ei saa. En myöskään ole oikeastaan aiemmin sisäistänyt, onko mulla minkään vertaa ahtaan paikan kammoa. Eipä taida olla, sen verran vaivattomalta tuntui hyvinkin pienistä halkeamista läpi änkeäminen.
Korkean paikan kammoakaan en tunnusta, mutta kuitenkin päivän pelottavinta antia olivat tikkaat. Niitä kiipesin vasta kallioiden jäätyä taa, kun uimarantaan suunnatessamme pysähdyimme mystisen ruosteisen teräspallon luona. Ne tikkaat menivät sen päälle, ja olivat häiritsevän korkean tuntuiset, mutta pitihän siellä käydä kun kerran voi. Siitä tuli kovasti mieleen kakkos-Baldurin planar sphere. Kyseisen mystisen pallon löytäminen oli paljon helpompaa kuin sen uimarannan, joka oli jossakin Kakskerrassa, ja jota jouduttiin hakemaan aikamme, mutta löytyipäs sekin lopulta. Tuli viimein testattua hienot uudet Bond-tyttö-bikinitkin, ja kyllä ne pysyivät päällä.
Kaiken hämmentävästi liikuntaa muistuttaneen seikkailun jälkeen piti tietystikin mennä syömään. Pizzan äärellä pohdin, että pitäisi kai harkita kotiin lähtöä, kun vika junakin menee jo ysiltä. Se ei houkutellut yhtään. Onneksi sitten saatiinkin lähtöä siirrettyä ensin kahvin/kaakaon merkeissä, ja sitten vielä leffalla. Sitä varten tarvittiin näyttö, jonka hakeminen oli jännä ohjelmanumero sinänsä. Leffa oli Underworld, ja se oli juuri sopivan hassu ja päätön (ellei peräti pään puolittava) hysteerisenhilpeään mielentilaan. Sitten kello olikin jo niin paljon, ettei mitään junia enää mennyt, joten oli vaan ihan pakko jäädä Mirille vielä yhdeksi yöksi.
Maanantai 28.8. (tänään): Tyhjyys
Heräsin ekan kerran kun Miri lähti töihin, mutta nukahdin taasen nopeasti. Näinkin sitten unta, missä olin (yllättäin) Mirin kanssa Ropeconissa, paitsi että se oli kyllä vähän outo coni. Siellä muun muassa oli häkeissä älykkäitä avaruusolio-kolibreja--suoraan muuan muksuna kirjoittelemastani scifi-stoorista--ja mulla oli Wolverine-tyyliset kynnet, paitsi etten millään osannut ottaa niitä esiin, vaikka kuinka yritin. Kun sitten viimein oikeasti heräsin, oli ympärillä tyhjää ja hiljaista. Kävelin junalle ylhäisessä yksinäisyydessä, hädin tuskin tiedostaen, että ympärillä liikkui arkeaan eläviä ihmisiä. Koomasin junamatkan ahdistuneena. Pasilassa taas. Avasin oven. Kämpässä on vieläkin kämppiksen tavaroita, mutta vain siksi, että ne ovat menossa roskiin tai kierrätykseen. Tyhjää silti on, ankeaa ja hiljaista. Elämätöntä. Suklaakin loppuu, joten on kai pakko mennä kauppaan. Sentään ulkona näyttäisi sateiselta, mikä on kiva, kun pitää mennä kohta töihin.
En halua jatkaa semmoista, mitä elämäni on ollut tämän kesän. Että vapaapäivät menevät yksin tietokoneella, kun ei keksi, mitä tekisi, ketä muka näkisi. Haluan lisää tuollaisia päiviä kuin sunnuntai. Pitäisi kai vaan muuttaa Länsi-Pasilan asemesta Turkuun. Vielä kun keksisi jonkun edes puolittain järjellisen tekosyyn sellaiselle siirrolle...
25/08/2006
Uni-update
Justiinsa eilen illalla kirjoittelin juu, mutta nyt näin vaihteeksi niin jännää unta, että on pakko vähän kirjoitella taas... Ja iltapäivästä häippäisen Turun suuntaan ja vaihteeksi HaU ihan livenä, sähköpostin ja ircin sijaan, kivaajee!
Nosiismutta, unta. Tämä nyt varmaan taas liittyisi ehkä johonkin, mutta konteksti jääköön selittämättä. Unen alkupuolella ajettiin pakoon pahiksia, joiden identiteetti ei selvinnyt missään vaiheessa. Vaikka autopakomme päättyi johonkin parkkihalliin, seuraavaksi olimme mystisesti jossain Karibialla taikka vastaavassa mahtavassa trooppisessa saaripaikassa, missä sitten piileskelimme saarikartanossa ohitse laivallaan seilaavilta samaisilta pahiksilta. Kyllästyin piileskelemään siellä ja uin naapurisaarelle, mitä pahikset eivät onnekseni huomanneet. Siellä olikin joku mystinen tutkimustukikohta, missä sain tietää olevani kyborgi--mutta en ihan millainen tahansa, vaan melkoisen tarkkaan juuri sellainen kuin Babylon 5/Crusaden teknomaagit (kuten ko. sarjojen oheiskirjasarjassa kuvaillaan). Siispäs olipas unessa paljon siistejä juttuja. :-D
Tosielämässä vastasin siihen muuan kovin hämäävän positiiviseen postiin, ja sain vastauksena lisää samaa. Ilmeisesti muuan luennoitsija on oikeasti päättänyt, että musta voisi tulla isona tutkija. Kun tuo sellismi tuntuu ajoittain niin hankalalta ja yliopisto jotenkin kovasti helpommalta, olen ihan iloinen tämmöisestä palautteesta.
Nosiismutta, unta. Tämä nyt varmaan taas liittyisi ehkä johonkin, mutta konteksti jääköön selittämättä. Unen alkupuolella ajettiin pakoon pahiksia, joiden identiteetti ei selvinnyt missään vaiheessa. Vaikka autopakomme päättyi johonkin parkkihalliin, seuraavaksi olimme mystisesti jossain Karibialla taikka vastaavassa mahtavassa trooppisessa saaripaikassa, missä sitten piileskelimme saarikartanossa ohitse laivallaan seilaavilta samaisilta pahiksilta. Kyllästyin piileskelemään siellä ja uin naapurisaarelle, mitä pahikset eivät onnekseni huomanneet. Siellä olikin joku mystinen tutkimustukikohta, missä sain tietää olevani kyborgi--mutta en ihan millainen tahansa, vaan melkoisen tarkkaan juuri sellainen kuin Babylon 5/Crusaden teknomaagit (kuten ko. sarjojen oheiskirjasarjassa kuvaillaan). Siispäs olipas unessa paljon siistejä juttuja. :-D
Tosielämässä vastasin siihen muuan kovin hämäävän positiiviseen postiin, ja sain vastauksena lisää samaa. Ilmeisesti muuan luennoitsija on oikeasti päättänyt, että musta voisi tulla isona tutkija. Kun tuo sellismi tuntuu ajoittain niin hankalalta ja yliopisto jotenkin kovasti helpommalta, olen ihan iloinen tämmöisestä palautteesta.
24/08/2006
Angstisen hienoa
Ihmeellisen hyvä päivä oli tänään. Ei oikein tiedä, miten tähän suhtautuisi. Aamupäivän hengasin Jukan seurassa. Tuli muun muassa hankittua lisää empiiristä todistusaineistoa siitä, miten lyhyt matka oikeasti on Keskustasta Pasilaan--taitoimme sen kävellen. Juteltiin asioista niin laidasta laitaan kun vaan voi olla, osittain vähän vaikeitakin, mutta oikein mukavaa se oli.
No sitten, kotiin päästyäni avasin sähköpostini ja oho. Siellä oli ihmeitä ja kummia. Tai no, yksi ihme ja kumma. Kielitieteen laitos muistutti läsnäolostaan kertakaikkiaan hämmentävän positiivisissa merkeissä. Eipä siitä sen enempää, koska se oli kuitenkin "ehkä ja jos ja mahdollisesti"-tason juttu, mutta höh. On olemassa joku raja, jonka ylittävät positiiviset jutut ovat minusta melkein enemmän ahdistavia kuin kivoja, ja tämä oli kovasti sellainen. Se on hassua, miten hyvät asiat voivat tuntua jotenkin niin hankalilta. Vastaavan tunteen on saanut aiemmin aikaan esimerkiksi soitosta saatu erityisen kiittävä palaute. Olen jostakin syystä niin kovin tottunut lyttäämään ja survomaan suohon omia suorituksiani, että kun palaute on niin positiivista, ettei siltä enää voikaan sulkea korviaan, se aiheuttaa angstia. Ei silti, olen kumminkin myös iloinen semmoisesta.
...ja illalla töihin ja HipHoppia. Saatiin vähän vesisadettakin, olisi voinut taas enemmänkin tulla, muta on se aina kivaa.
No sitten, kotiin päästyäni avasin sähköpostini ja oho. Siellä oli ihmeitä ja kummia. Tai no, yksi ihme ja kumma. Kielitieteen laitos muistutti läsnäolostaan kertakaikkiaan hämmentävän positiivisissa merkeissä. Eipä siitä sen enempää, koska se oli kuitenkin "ehkä ja jos ja mahdollisesti"-tason juttu, mutta höh. On olemassa joku raja, jonka ylittävät positiiviset jutut ovat minusta melkein enemmän ahdistavia kuin kivoja, ja tämä oli kovasti sellainen. Se on hassua, miten hyvät asiat voivat tuntua jotenkin niin hankalilta. Vastaavan tunteen on saanut aiemmin aikaan esimerkiksi soitosta saatu erityisen kiittävä palaute. Olen jostakin syystä niin kovin tottunut lyttäämään ja survomaan suohon omia suorituksiani, että kun palaute on niin positiivista, ettei siltä enää voikaan sulkea korviaan, se aiheuttaa angstia. Ei silti, olen kumminkin myös iloinen semmoisesta.
...ja illalla töihin ja HipHoppia. Saatiin vähän vesisadettakin, olisi voinut taas enemmänkin tulla, muta on se aina kivaa.
23/08/2006
Pyörällä päästään!
Pyörällähän siis päästään melkein mihin tahansa! Tänään uskaltauduin viimein kokeilemaan vähäsen kauemmas pyörimistä, eli ajelin keskustaan. Eihän se ollut oikeastaan yhtään kaukana. Olen kummiskin tästä urheilusuorituksesta erittäin ylpeä. Ensin pyörähdin yliopistolle printtaamaan tarvittavaa todistusaineistoa, ja sitten sen kanssa Hoasin toimistoon Kamppiin. Nyt on vuokrasopimus kirjoitettu sitten. Pyöräreissun rankin kohta oli paluumatkalla, nimittäin--olisihan se pitänyt arvata--se semmoinen pahuksen Alppila, missä on semmoinen joku ihmeen Linnanmäki keskellä. Siellä oli pakko taluttaa, kun oli niin jyrkkää. Kaiken maailman huvipuistokukkuloita pitääkin olla ihmisten pyöräilyä kiusaamassa. Kotosalla vielä olin niin äärettömän rohkea, että otin ja soitin asunnosta poistuvalle asukille, jotta saisin häneltä avaimet. Oli kyllä vähän pakkokin, koska muuten olisin saanut ne vasta 1.9., mikä olisi ollut ongelma. Nyt pitäisi olla sitten kaikki selvää ja valmista, vaikkakin varsinainen muutto-operaatio tapahtuu vasta ensi viikolla.
Ylläripylläri iltapäivästä raahauduin samaisen kaksipyöräisen ihmevekottimen voimin sinne sen ärsyttävän korkean mäen huipulle. Taas Kammokujalla. Tällä kertaa en eksynyt kummitusmetsään. Ja olipas taas hiljaista.
Ylläripylläri iltapäivästä raahauduin samaisen kaksipyöräisen ihmevekottimen voimin sinne sen ärsyttävän korkean mäen huipulle. Taas Kammokujalla. Tällä kertaa en eksynyt kummitusmetsään. Ja olipas taas hiljaista.
Asuntoilua
Solukämppä näytti juuri semmoiselta kuin ajattelin, elikäs tavanomaiselta Hoasin kolmen hengen solulta. Se on paljon isompi kuin tämä nykyinen, joka on myöskin aiemmin ollut kolmen hengen solu, ja siinä on jopa parvekekin. Kaiken kaikkiaan retkeni länsipuolelle vahvisti tuota oppimaani yleistä käsitystä, että Länsi-Pasila on se hienompi Pasila. Täällä itäpuolella on lähinnä betonia, lännessä on puistoa ja paljon enemmän mummoja kuin täällä. Mummojen määrä kertoo aina jotakin. Joidenkin mielestä se lienee huono asia, mutta minusta se on ihan ookoo.
Edelleenkin ajatus ihan vieraista ihmisistä kämppiksinä pelottaa. Ne eivät tietenkään edes olleet kotona, kun kävin. Joka tapauksessa, pitää tuota ainakin kokeilla. Siispä tänään pitäisi säätää papereita.
Eilen asunnonkatsastuksen lisäksi oli taasen töitä, missä olin Taikasirkuksessa, mikä oli ihan jees, koska siellä oli vähän asiakkaita ja kaksi työntekijää, joten oli aikaa vain oleilla ja jutella. Alkukesästä en vielä arvostanut sellaista, mutta nyt olen todennut, että vaikka small talkin ylläpitäminen on vaikeaa, yleensä löytyy kumminkin jotakin puhuttavaa vaikkapa asunnoista ja opiskeluista, ja sitten aika menee paljon nopsemmin kuin yksin.
Edelleenkin ajatus ihan vieraista ihmisistä kämppiksinä pelottaa. Ne eivät tietenkään edes olleet kotona, kun kävin. Joka tapauksessa, pitää tuota ainakin kokeilla. Siispä tänään pitäisi säätää papereita.
Eilen asunnonkatsastuksen lisäksi oli taasen töitä, missä olin Taikasirkuksessa, mikä oli ihan jees, koska siellä oli vähän asiakkaita ja kaksi työntekijää, joten oli aikaa vain oleilla ja jutella. Alkukesästä en vielä arvostanut sellaista, mutta nyt olen todennut, että vaikka small talkin ylläpitäminen on vaikeaa, yleensä löytyy kumminkin jotakin puhuttavaa vaikkapa asunnoista ja opiskeluista, ja sitten aika menee paljon nopsemmin kuin yksin.
Subscribe to:
Posts (Atom)