No ni! Nyt olis kokoelma sitten valmis. Eilen olin Vekkulan ovella. Nyt olen ollut vähintään päivän joka ikisellä Lintsin lastenlaitteella (niiden lisäksi olen toki ollut monta monta päivää kahdella isolla laitteellani, jotka on jo tullut täällä mainittua miljuuna kertaa, eli Pikajunalla ja Hurjakurulla). Vekkulan konehuoneesta ei löytynyt lumileopardia, kuten kävi unessa pari päivää ennen ekaa työpäivääni. Muuten se oli kyllä jännä paikka, vaikken siellä käynytkään kuin hyvin pikaisesti kääntymässä päivän aluksi ja lopuksi. Työpäivä oli älyttömän hiljainen, ja vain viisi tuntia pitkä, joten vaikka olikin varsin tylsää, ei sitä tarvinnut jaksaa pitkään.
Parin tunnin päästä pitäisi käydä vilkaisemassa sitä Länsi-Pasilan solukämppää. Periaatteessa olen jo onnistunut taivuttelemaan itseni sille kannalle, että muutan sinne. Se on kumminkin hyvällä paikalla. Olen niin tottunut siihen, että juna-asema on alle kymmenen minuutin kävelymatkan päässä ja sieltä pääsee viidessä minuutissa keskustaan, että paluu Espoon puskaan, mistä on vähintään tunnin bussimatka joka paikkaan, tuntuisi ikävältä. Onhan se niin, että jollen millään kestä siellä solussa olla, niin sitten voin aina muuttaa pois.
22/08/2006
21/08/2006
Asumisahdistuksen paluun kosto
Saamari. Pitää sitten käydä näin. Hoas ilmeisesti haluaa tehdä elämästäni vaikeaa. Mä olin varautunut kahteen vaihtoehtoon:
1) ne tarjoavat yksiötä mistä vain -> otan sen ilman muuta
2) ne tarjoavat solua jostakin liian kaukaa -> en missään nimessä ota sitä
- enkä tullut ajatelleeksi ollenkaan, että on tietysti olemassa kolmaskin vaihtoehto, jonka ne juurikin toteuttivat: tarjosivat soluasuntoa Länsi-Pasilasta. Siis varsin oivalta paikalta, ja muuttomatkakin olisi lyhyt. Mutkun se on solu. Mä en halua soluun asumaan jonku ihan random tyyppien kanssa, jotka voi olla miten vain rasittavia tai inhottavia tahansa.
Nyt ärsyttää, enkä oikeasti tiedä, mitä oikein tekisin. Kun vaihtoehtona on muuttaa takaisin äidin luo Espooseen, mikä ei sekään oikein houkuttele... Pitänee mennä edes vilkaisemaan tuota kämppää--jos nyt nykyinen asukas vaikka suostuisi vastaamaan mun tekstiviestiin, kun en uskalla soittaa...
1) ne tarjoavat yksiötä mistä vain -> otan sen ilman muuta
2) ne tarjoavat solua jostakin liian kaukaa -> en missään nimessä ota sitä
- enkä tullut ajatelleeksi ollenkaan, että on tietysti olemassa kolmaskin vaihtoehto, jonka ne juurikin toteuttivat: tarjosivat soluasuntoa Länsi-Pasilasta. Siis varsin oivalta paikalta, ja muuttomatkakin olisi lyhyt. Mutkun se on solu. Mä en halua soluun asumaan jonku ihan random tyyppien kanssa, jotka voi olla miten vain rasittavia tai inhottavia tahansa.
Nyt ärsyttää, enkä oikeasti tiedä, mitä oikein tekisin. Kun vaihtoehtona on muuttaa takaisin äidin luo Espooseen, mikä ei sekään oikein houkuttele... Pitänee mennä edes vilkaisemaan tuota kämppää--jos nyt nykyinen asukas vaikka suostuisi vastaamaan mun tekstiviestiin, kun en uskalla soittaa...
20/08/2006
Jaksaa jaksaa
Olipas leppoisa viikonloppu: lauantaina 11 tuntia töitä ja sunnuntaina 10--mutta ei se mitään, koskapa tämä oli viimeinen tämmöinen tänä kesänä, sitten on enää lyhyempiä viikonloppuja, eikä tämäkään ollut edes paha, koska sain olla koko viikonlopun Kurulla, missä oli tavanomaisen leppoisaa, paitsi että välillä tuli tylsää, kun ei oikein tapahtunut yhtään mitään, ja sääkin oli vähän liian aurinkoinen ja helteinen, mikä sai aikaan hyvin pitkiä jonoja, mitkä puolestaan aiheuttivat sen, että oli kovasti paljon niitä alimittaisia muksuja, joita niiden vanhemmat yrittävät tyrkyttää kyytiin, jotka kävivät taasen ärsyttämään niin, että tuli melkein oltua epäkohtelias ihmisille, kuten myös ärsyttivät ne hassut ulkomaalaiset, jotka eivät ymmärrä sanaakaan siitä, mitä niille sanoo, mutta silti ne vain nyökkivät ja hymyilevät nätisti ja tekevät juuri päinvastoin kuin sanotaan--ja sitten join viimeisellä tauolla kahvia, mikä oli sikäli vikatikki, että olen vaihteeksi ihan hyper, ja nyt illasta kovasti yritän säätää kaikkea ja ajatukset ei ollenkaan pysy koossa. Piste. (Nyt saa hengittää.)
18/08/2006
Heräämisiä
Näin unta, jossa olin äidin kanssa korvessa mökillä. Meidän piti tehdä hahmoja ropeen, jota olimme menossa pelaamaan joidenkin tätien kanssa. Yllättäin mökin ovikello alkoi soida, jolloin ihmettelimme, että eihän täällä ketään pitäisi olla. Se soi hyvän aikaa kunnes viimein tajusin, että se oli ihan oikea ovikello. Säpsähdin hereille, hädissäni puin jotakin päälleni ja menin avaamaan. Siellä oli semmoinen remonttireiskan näköinen tyyppi, joka tuli tekemään poismuuttotarkastusta. Onneksi se vain vilkaisi asuntoa ja häipyi. Tosi kiva herätys. Ei vieläkään ole kuulunut sanaakaan uudesta kämpästä. Yritin soittaa Hoasille, mutta hämmennyin niiden puhelinpalvelusta, jotenka lähetinkin sitten mailia. Saa nähdä, vastaavatko.
Päivän ainoana pakollisena kuviona piti toimittaa Lintsille vapaapäivätoivomuslappu. Pyöräiltyäni sinne sain loistavan idean lähteä saman tien ylläripyöräretkelle. Kun kerran luultavasti pitää Pasilasta poistua pian, päätin nyt tutustua lähiseutuun edes vähän. Löysin Kumpulan. Se oli tylsän lähellä, mutta siellä oli kaikkea jännää, kuten maauimala ja hiukkaskiihdytinlaboratorio. Pyörittyäni aikani päättömästi sinne tänne ja kohdattuani ihan pienen sadekuuron päätin ryhtyä jahtaamaan poispäin purjehtivia tummia pilviä, mutten oikein saanut kiinni. Palasin Pasilaan Palturin pariin. Pelottavinta tässä koko kuviossa oli se, että minähän en ikinä koskaan liikauta eväänikään liikunnan suuntaan, jollei ole pakko.
Iltapäiväksi suuntasin ruokittavaksi Laaksolahteen. Löysin sieltä myös sadepilvet, jotka olivat kasvaneet mielettömän upean ukkosmyrskyn muotoon. Menin takapihalle istumaan sateeseen ja katselemaan pilviä ja salamoita ja kuuntelemaan jyrinää. Kun sade kävi liian rankaksi, hain sadeviitan. Lopulta alkoi tulla rakeita, ja äiti käski tulla sisään "ku ne on noin isojakin, kohta vielä sattuu". Pikkuveljet ja paikalle lanittamaan tullut kaverinsa varmasti pitivät minua totaalisen pöhkönä. Tänä kesänä vain olen kertakaikkiaan oppinut arvostamaan sadetta ja ns. kurjaa säätä ihan uudella tavalla.
Päivän ainoana pakollisena kuviona piti toimittaa Lintsille vapaapäivätoivomuslappu. Pyöräiltyäni sinne sain loistavan idean lähteä saman tien ylläripyöräretkelle. Kun kerran luultavasti pitää Pasilasta poistua pian, päätin nyt tutustua lähiseutuun edes vähän. Löysin Kumpulan. Se oli tylsän lähellä, mutta siellä oli kaikkea jännää, kuten maauimala ja hiukkaskiihdytinlaboratorio. Pyörittyäni aikani päättömästi sinne tänne ja kohdattuani ihan pienen sadekuuron päätin ryhtyä jahtaamaan poispäin purjehtivia tummia pilviä, mutten oikein saanut kiinni. Palasin Pasilaan Palturin pariin. Pelottavinta tässä koko kuviossa oli se, että minähän en ikinä koskaan liikauta eväänikään liikunnan suuntaan, jollei ole pakko.
Iltapäiväksi suuntasin ruokittavaksi Laaksolahteen. Löysin sieltä myös sadepilvet, jotka olivat kasvaneet mielettömän upean ukkosmyrskyn muotoon. Menin takapihalle istumaan sateeseen ja katselemaan pilviä ja salamoita ja kuuntelemaan jyrinää. Kun sade kävi liian rankaksi, hain sadeviitan. Lopulta alkoi tulla rakeita, ja äiti käski tulla sisään "ku ne on noin isojakin, kohta vielä sattuu". Pikkuveljet ja paikalle lanittamaan tullut kaverinsa varmasti pitivät minua totaalisen pöhkönä. Tänä kesänä vain olen kertakaikkiaan oppinut arvostamaan sadetta ja ns. kurjaa säätä ihan uudella tavalla.
17/08/2006
Soololarppaaja iskee
Kun mulla on tapana nähdä larppiunia, jotka selvästi jotenkin sanovat, että "tämä on peliä", viimeöinen uni ei tehnyt näin. Ikäänkuin siinä oli jotakin vähäsen HaU-maista, mutta lähinnä vain sattumanvaraisia yhtäläisyyksiä. Edustin siinä jahdattavaa kansanosaa maassa, jossa oli kansanmurha meneillään, ja yritin kovasti piiloutua pahiksilta. Kun siis en ole varma, olinko oma itseni vai enkö ja oliko se edes peliä, ehkä se nyt oli sitten tätä pervasiivista pelaamista... Uneni ovat siis hyvin ajan hermoilla näiden uusien ilmiöiden suhteen.
Päiväsaikaan larppasin kotiäitiä. Ainoa, mikä puuttui, oli ukko ja rääkyvät lapsoset. Herättyäni aloin siivota. Siivoaminen muuttui puolittain pakkaamiseksi, kun kohta pitää muuttaa, vaikken vieläkään tiedä mihin. Jatkoin siivoamista iltapäivään asti, kunnes päätin pitää siitä tauon, ja ryhdyin laittamaan ruokaa. Olin etukäteen päättänyt, että kun on ihan tyhjä vapaapäivä, teen jotakin mahdollisimman monimutkaista. Valintani oli lasagne, ja se oli onnistunut valinta myös, koska kylläpäs tosiaan oli monimutkaista. Mieletön sotku syntyi, mutta lopputuloksena oli paljon hyvää ruokaa. Tämän jälkeen jatkoin siivoamista, ja siivosin, ja siivosin... Lopetin ehkä joskus seitsemän maissa. Siinähän se päivä meni hyödyllisesti.
Illasta vaihdoin hahmoa ja leikin vähän aikaa sellonsoittotaitoista tyyppiä. Se ei oikein onnistunut. Siitä on niin kauan kuin viimeksi soitin, että sello sylissä tuntuu vähän niinkuin joltakin pitkään kipsissä olleelta raajalta, josta ovat lihakset surkastuneet. Kovin tuttu, mutta ei ollenkaan toimi niinkuin muistelisi ja haluaisi.
Myöhäisillasta soin itselleni paluun normaalielooni ja pelasin Balduria. Throne of Bhaal loppui. Snif. :'-( Tunnustettakoon, että vähän nyyhkin loppupätkän kohdalla. Onhan se nyt aika hianoa, kun murhanjumalan muksusta tulee suuren hyvyyden jumala.
Päiväsaikaan larppasin kotiäitiä. Ainoa, mikä puuttui, oli ukko ja rääkyvät lapsoset. Herättyäni aloin siivota. Siivoaminen muuttui puolittain pakkaamiseksi, kun kohta pitää muuttaa, vaikken vieläkään tiedä mihin. Jatkoin siivoamista iltapäivään asti, kunnes päätin pitää siitä tauon, ja ryhdyin laittamaan ruokaa. Olin etukäteen päättänyt, että kun on ihan tyhjä vapaapäivä, teen jotakin mahdollisimman monimutkaista. Valintani oli lasagne, ja se oli onnistunut valinta myös, koska kylläpäs tosiaan oli monimutkaista. Mieletön sotku syntyi, mutta lopputuloksena oli paljon hyvää ruokaa. Tämän jälkeen jatkoin siivoamista, ja siivosin, ja siivosin... Lopetin ehkä joskus seitsemän maissa. Siinähän se päivä meni hyödyllisesti.
Illasta vaihdoin hahmoa ja leikin vähän aikaa sellonsoittotaitoista tyyppiä. Se ei oikein onnistunut. Siitä on niin kauan kuin viimeksi soitin, että sello sylissä tuntuu vähän niinkuin joltakin pitkään kipsissä olleelta raajalta, josta ovat lihakset surkastuneet. Kovin tuttu, mutta ei ollenkaan toimi niinkuin muistelisi ja haluaisi.
Myöhäisillasta soin itselleni paluun normaalielooni ja pelasin Balduria. Throne of Bhaal loppui. Snif. :'-( Tunnustettakoon, että vähän nyyhkin loppupätkän kohdalla. Onhan se nyt aika hianoa, kun murhanjumalan muksusta tulee suuren hyvyyden jumala.
16/08/2006
Ai tollaselle töitä...LOL!!!!!!1
En sitte näköjään enää muuta teekään kuin päivitän blogia. Aamupäiväni vaan oli niin hupaisa, että nyt tekee mieli tilittää samoin tein.
Hain töitä. Lintsiltä. Taas. Joo, olen siellä jo, mutta niillä/meillä on lokakuussa semmoinen hieno häppeninki, että puisto on viikon auki, ja työnantaja onkin henkilöstöpalveluyritys, joka siis uusiohaastattelee ihmisiä. Siinä ohessa rekrytoivat lintsityöläisiä muuten omille palkkalistoilleen. Siellä siis kävin. Enpä taida mennä syys-talvella Lintsille, tai muuallekaan. Kuvittelin, ettei meiltä sinne kovin moni halua, mutta kylläpäs halusi, läsnäolijain määrästä päätellen. Ilmeisesti joutuvatkin rajoittamaan mukaan palkattavia niin, että ottavat vain ne, jotka voivat tehdä kaikki 8 päivää. Minulle lusmulle niistä sopis vain 7. Turha toivo siis.
Hassumpaa kuin Lintsiosuus oli se osuus, jossa ilmoitin haastatteiljalle, että mieluusti ottaisin kyllä muutenkin työkeikkaa, jos heillä on tarjota. Kerrottuani mitä opiskelen ja esiteltyäni mahtavan työkokemukseni (lähinnä siis pari kuukautta rikkaruohojenkitkemistä sekä melkein vuoden mittainen pesti lastenteatteri-sellisti/näyttelijänä), oli haastattelijan reaktio lähinnä "Ahaa... Jjoo... No tuota... Katsotaan sitten, jos sulle löytyisi täältä jotakin". Vähän vaikutti siltä, että sen oli vaikea pitää ihan vakavaa naamaa. Jeejee. Kaikkein surullisinta on, että oikeasti kehtaisin väittää olevani rutkasti parempi asiakaspalvelutyöntekijä kuin keskimääräinen teinixityttö, mitä ne palkkaavat paljon luultavammin kuin minut.
Koko tilaisuuden tärkeimmäksi anniksi minun osaltani taisikin jäädä se, että opin, että "niinku" on korvattavissa sanalla "niinkö". Enpäs tiedä mitä murretta on, mutta tämän korvaan särähti vielä pahemmin kuin ensin mainittu täytesananen.
Hain töitä. Lintsiltä. Taas. Joo, olen siellä jo, mutta niillä/meillä on lokakuussa semmoinen hieno häppeninki, että puisto on viikon auki, ja työnantaja onkin henkilöstöpalveluyritys, joka siis uusiohaastattelee ihmisiä. Siinä ohessa rekrytoivat lintsityöläisiä muuten omille palkkalistoilleen. Siellä siis kävin. Enpä taida mennä syys-talvella Lintsille, tai muuallekaan. Kuvittelin, ettei meiltä sinne kovin moni halua, mutta kylläpäs halusi, läsnäolijain määrästä päätellen. Ilmeisesti joutuvatkin rajoittamaan mukaan palkattavia niin, että ottavat vain ne, jotka voivat tehdä kaikki 8 päivää. Minulle lusmulle niistä sopis vain 7. Turha toivo siis.
Hassumpaa kuin Lintsiosuus oli se osuus, jossa ilmoitin haastatteiljalle, että mieluusti ottaisin kyllä muutenkin työkeikkaa, jos heillä on tarjota. Kerrottuani mitä opiskelen ja esiteltyäni mahtavan työkokemukseni (lähinnä siis pari kuukautta rikkaruohojenkitkemistä sekä melkein vuoden mittainen pesti lastenteatteri-sellisti/näyttelijänä), oli haastattelijan reaktio lähinnä "Ahaa... Jjoo... No tuota... Katsotaan sitten, jos sulle löytyisi täältä jotakin". Vähän vaikutti siltä, että sen oli vaikea pitää ihan vakavaa naamaa. Jeejee. Kaikkein surullisinta on, että oikeasti kehtaisin väittää olevani rutkasti parempi asiakaspalvelutyöntekijä kuin keskimääräinen teinixityttö, mitä ne palkkaavat paljon luultavammin kuin minut.
Koko tilaisuuden tärkeimmäksi anniksi minun osaltani taisikin jäädä se, että opin, että "niinku" on korvattavissa sanalla "niinkö". Enpäs tiedä mitä murretta on, mutta tämän korvaan särähti vielä pahemmin kuin ensin mainittu täytesananen.
Saavutus
No niin, nyt on kesän tavoite töissä saavutettu. Tavoite ei suinkaan ollut esim. joskus mainittu kaikkien lastenlaitteiden kiertäminen, vaan Kurun seitsemän lauttaa liftillä. Mitä tämä suomeksi tarkoittaa on, että kun laitetta suljetaan illalla, pitää niitä lauttoja ajella manuaalisesti siihen pitkälle nostokuljettimelle (=lift), joka nostaa lauttoja loppualtaasta purku/lastausalueelle. Seitsemän on vähän niinkun semmoinen bonus-pätemismäärä, että sen saamiseksi pitää jo vähän yrittääkin. Nyt tuli se sitten tehtyä. Mitäs sitä tässä enää...
Tosin tässä onkin nyt sopivasti kolme päivää lomaa, että bileet pystyyn vaan.
Tosin tässä onkin nyt sopivasti kolme päivää lomaa, että bileet pystyyn vaan.
15/08/2006
Kammoa tilastoituna
Töissä oli kuin ei olisi mitään conia tai neljän päivän vapaata ollutkaan. Suurin uutuus ja ihmetys oli se, että päivä oli kovin hiljainen ja syksyinen ja tunnin lyhyempi kuin mitä ne ovat olleet viimeisen reilun kuukauden: vain 9h. Jo ysiltä puisto kiinni. Ihmeellistä.
Päädyin Kammokujalle, mikä tarkoittaa, että lastenlaitekokoelmastani puuttuu enää Vekkulan ovi, sitten on kaikki käyty. Kammo on ihan jees, sitä on jännittävä kiertää yksinään aamuin illoin. Aamulla oikeasti eksyin siihen peilisokkelo-kummitusmetsään, joka on kiistatta kohteen paras kohta. Huonona puolena etenkin näin yksin ollen siinä ovella istuskelu sitten on melkoisen tylsää, kun ei edes saa painella nappeja. Niin tylsää jopa, että illasta päätin ryhtyä tilastoimaan, kauanko aikaa ihmiset oikeastaan kuluttavat sen kujan kiertämiseen, koska sitä kysyttiin minulta pariin otteeseen, enkä osannut vastata kuin epämääräisiä. Nyt on sitten wirallinen tutkimustilasto aiheesta. Keskiarvoa en vielä ole laskenut, mutta noin silmämääräisellä arviolla se lienee reilu kolme minuuttia. Tosin aineisto on toistaiseksi kovin pieni. Jos vaikka päätyisin tuonne toiste, voisin jatkaa sitä. Eihän siitä mitään hyötyä varmastikaan kenellekään ole, mutta jotenkin vaan on kivaa tuommoinen asiain tilastointi. Ehkä se ei kuitenkaan ole täysin paha juttu, että koulu kohta alkaa.
Päädyin Kammokujalle, mikä tarkoittaa, että lastenlaitekokoelmastani puuttuu enää Vekkulan ovi, sitten on kaikki käyty. Kammo on ihan jees, sitä on jännittävä kiertää yksinään aamuin illoin. Aamulla oikeasti eksyin siihen peilisokkelo-kummitusmetsään, joka on kiistatta kohteen paras kohta. Huonona puolena etenkin näin yksin ollen siinä ovella istuskelu sitten on melkoisen tylsää, kun ei edes saa painella nappeja. Niin tylsää jopa, että illasta päätin ryhtyä tilastoimaan, kauanko aikaa ihmiset oikeastaan kuluttavat sen kujan kiertämiseen, koska sitä kysyttiin minulta pariin otteeseen, enkä osannut vastata kuin epämääräisiä. Nyt on sitten wirallinen tutkimustilasto aiheesta. Keskiarvoa en vielä ole laskenut, mutta noin silmämääräisellä arviolla se lienee reilu kolme minuuttia. Tosin aineisto on toistaiseksi kovin pieni. Jos vaikka päätyisin tuonne toiste, voisin jatkaa sitä. Eihän siitä mitään hyötyä varmastikaan kenellekään ole, mutta jotenkin vaan on kivaa tuommoinen asiain tilastointi. Ehkä se ei kuitenkaan ole täysin paha juttu, että koulu kohta alkaa.
13/08/2006
Ajan spiraali
(Ropecon '06)
Aikanaan ala-asteella, kun olin dinofani, oli muuan lempikirjani nimeltään Dinotopia. Se kertoo saaresta, jossa ihmiset ja dinosaurukset elelevät yhdessä kovin epäuskottavasti mutta ah niin ihanasti. Kirjan pääantia ovat kauniit kuvat, mutta on siinä tekstiäkin. Siinä muun muassa esitellään yhteisön dinojen aikakäsitys. Kun nykyihmisten kaksi perusmallia ovat, että aika on joko suoraa etenevä viiva taikka sitten ympyriäinen asia, jossa jutut toistuvat, dinomallin mukaan aika on spiraali. Koko ajan se etenee, mutta toistuvuus on huomattavaa. Tämä oli minusta jo silloin muksuna aivan nerokas idea. Miksi selitän tätä nyt (paitsi että olen liian väsynyt ja luulen olevani luova) johtuu siitä, että tuo spiraali-ajatus hyvin kuvastaa Ropecon-visiittieni etenemistä. Ikäänkuin tapahtuu jotakin kehitystä ja aika kulkee, minä muutun ja coni muuttuu, mutta tietyt peruskuviot aina toistuvat, joskus kovinkin ärsyttävin tavoin.
Kuten joka ikisessä aiemmassakin conissani, vietin pääosan ajastani Maijan tai siis Annan seurassa, joka minut alunperin ekaan coniini raahasi. Muutoksena edellisiin vuosiin, tällä kertaa kaikki seurani ei kuitenkaan ollut hänen hämmentävillä sosiaalisilla taidoillaan mukaamme kaappaamia tuttuja (tai vieraita), vaan myöskin osa ihan "omia" tuttavuuksiani. Toisaalta taas tuli todettua, miten valtavasti minulla on moi-tuttuja, ja miten vähän mitään ns. kavereita tai ystäviä, mitä ne ikinä sitten ovatkaan (määrittelykysymyshän se tietysti onkin). On se ikävä tosiasia, että en osaa ystävystyä ihmisten kanssa, vaikka kuinka haluaisin. Aina se vaatii sen, että joku muu ihminen ottaa aloitteen ja ryhtyy ystävystymään minun kanssani. Minua kai kammottaa liikaa ajatus, että minun kuvitellaan tyrkyttävän seuraani, ja sitten tulkitsen ihmisten tekemiset pyrkimyksiksi päästä eroon minusta, ja poistun muualle. Tämän kaltaista ilmiötä conissakin koin pariin otteeseen. On tietysti hyvinkin luultavaa, että tulkitsen ihmisiä aivan väärin, mutta joka tapauksessa se saa aikaan ahdistusta.
Pe
Epäsosiaalisuusangsti sikseen, mitä oikeastaan conissa puuhailin... Perjantain alku meni ihmetellessä, missä sitä nyt oikein ollaan ja mitä täällä pitäisi tehdä. Amatsooniksi asustautuminen auttoi teinien keskuuteen sulautumista. Päädyimme tanssitreeneihin--kuten tavallista. Paikalle ilmaantui lisää tuttuja, ja vinkeän Kalli&Lassila-pelien esittelyn jälkeen (jossa hämäsi vain se, että se sai minut tuntemaan entistä enemmän, että oma osuuteni Amatsoni-pelissä oli säälittävän kehno) päädyin mystisesti Keltsuun. Tämä oli suuri muutos aiempaan: en ole ikinäkoskaan ennen conissa juonut tippaakaan alkoholia. Maagisesti vain nyt sattui niin, että vaikka ensin Maija/Anna ja sitten Erika ja Jukkakin haipuivat paikalta, jäin istumaan Tiemuksen ja toisen Annan kanssa pilkkuun asti (lähinnä muiden juottamana), minkä jälkeen vielä hengasin epämääräisesti jonkin aikaa, ennen kuin älysin hankkiutua nukkumaan. Yllättäin minulla oli hyvin kivaa, tai sitten vain olin hyvin humalassa, taikka molempia.
La
Lauantai-aamuna oli--ei yllättäin--hyvin paha olo, eikä sitä paljoakaan auttanut se, että olin työvuorossa pääoven lipunmyyjänä klo 11-15. Se nelituntinen meni kumminkin todella nopsaan verrattuna vaikkapa vastaavaan kestoon Lintsillä, ja sen jälkeen oli mieluisampaa ohjelmaa. Olen jokaisessa conissani aina ajatellut ja puhellut, että pitäisi oikeasti uskaltautua johonkin ropeen mukaan, kun olen aina halunnut perinteistä roolipelaamista kokeilla. No, se ei vieläkään toteutunut, mutta olen ainakin askeleen lähempänä: suunnittelimme hahmoja mahdollisesti ja toivottavasti tulossa olevaan kampanjaan. Se oli jännittävää, vaikka tunsinkin olevani pihalla ja hyödyttömän passiivinen. Lisäksi tein lauantaina kaikkein aikain kalleimman heräteostokseni, semmoisen kivan korsetin. Ei se tosin ihan täysin harkitsematonta ollut, vaan olin jo aiemmin kaavaillut jonkinmoisen tuommoisen hankkimista muuan larppia varten.
Kuten joka conissa, olivat lauantain tärkein ohjelmanumero illan tanssiaiset, joissa oli tänä vuonna uutta se, että minulla tavallaan ikäänkuin oli tanssipartneri. Oli se kivampaa kuin monen aiemman vuoteni "kukaan ei haluu tanssia mun kaa joten menenpä tästä nurkkaan/pöydän alle angstaamaan" -meininki.
Lauantaina oli kovin hyvä aatos mennä ihmisten aikaan nukkumaan, kun sunnuntaiaamuna oli toinen työvuoro tiedossa. Tanssiaisista lähdettiinkin ihan kesken, mutta aikomus latistui kiitos sen, että suihkuvuorot heittivät täysin siitä, mitä oli ilmoitettu.
Su
Loppuin lopuksi ehdin nukkua useamman tunnin, ja siltikin ehdin ajoissa työvuorooni klo 7-11. Oli mukavan hiljainen ajankohta, mutta kovin kylmää. Lisäksi väsymys johti tavanomaiseen päättömään kovaääniseen sekavuuteen. Onneksi seuraksemme löytyi erinäisiä enemmän ja vähemmän tuttuja ihmisiä, jotka jumittelivat pöytämme edustalla.
Sunnuntaista onkin sitten vaikea keksiä mitään jännää kerrottavaa. Pervasiivista pelaamista käsittelevässä esitelmässä oli pahuksen siistejä juttuja, vaikkakin monella tapaa hämääviä. Sen lisäksi ohjelmassani oli lähinnä yleistä koomaamista. En ole ikinä jaksanut conissa loppuun saakka, ja vaikka tänä vuonna yritys oli entistä kovempi, taaskin toistuvuus toistautui. Joskus kolmen aikaan löysin itseni istumasta täysin kuolleesta seurasta takkahuoneesta, ja totesin, että jos tosissaan loppupäivän suunnitelma on lojua tässä päättäjäisiin asti ja pelata pasianssia, tää kyl lähtis niinku kotia. Tätä aatosta vahvisti nurkan takaa hiipinyt epämääräinen pahoinvointi, jonka helposti selittää conille tyypillinen unen ja syömisen satunnaisuus. Siispä suoritin täysin tarpeettoman moimoi-kierroksen ympäri conia (miksi ihmeessä random encountereita ja moi-tuttuja kiinnostaisi, olenko lähdössä?!), ja sitten raahauduin bussipysäkille.
Kotimatka oli kovin tapahtumarikas: sattumalta törmäsin bussissa muuan koulukaveriin, ja sitten sporassa joku spurgu yritti kovasti tehdä tuttavuutta. Ilmoitti pitävänsä minusta. No, on se kiva, että edes joku, kait. En kuitenkaan huolinut sen tyrkyttämää tyhjää kaljapulloa.
Huomenna takaisin tavalliseen eloon. Lintsille. Töitä. Siellä taas osaa olla, kun ei tarvi kuin vähän hymyillä ja sanoa moi ja kiitos, ja heti kaikki pitävät pirteänä ja positiivisena.
Aikanaan ala-asteella, kun olin dinofani, oli muuan lempikirjani nimeltään Dinotopia. Se kertoo saaresta, jossa ihmiset ja dinosaurukset elelevät yhdessä kovin epäuskottavasti mutta ah niin ihanasti. Kirjan pääantia ovat kauniit kuvat, mutta on siinä tekstiäkin. Siinä muun muassa esitellään yhteisön dinojen aikakäsitys. Kun nykyihmisten kaksi perusmallia ovat, että aika on joko suoraa etenevä viiva taikka sitten ympyriäinen asia, jossa jutut toistuvat, dinomallin mukaan aika on spiraali. Koko ajan se etenee, mutta toistuvuus on huomattavaa. Tämä oli minusta jo silloin muksuna aivan nerokas idea. Miksi selitän tätä nyt (paitsi että olen liian väsynyt ja luulen olevani luova) johtuu siitä, että tuo spiraali-ajatus hyvin kuvastaa Ropecon-visiittieni etenemistä. Ikäänkuin tapahtuu jotakin kehitystä ja aika kulkee, minä muutun ja coni muuttuu, mutta tietyt peruskuviot aina toistuvat, joskus kovinkin ärsyttävin tavoin.
Kuten joka ikisessä aiemmassakin conissani, vietin pääosan ajastani Maijan tai siis Annan seurassa, joka minut alunperin ekaan coniini raahasi. Muutoksena edellisiin vuosiin, tällä kertaa kaikki seurani ei kuitenkaan ollut hänen hämmentävillä sosiaalisilla taidoillaan mukaamme kaappaamia tuttuja (tai vieraita), vaan myöskin osa ihan "omia" tuttavuuksiani. Toisaalta taas tuli todettua, miten valtavasti minulla on moi-tuttuja, ja miten vähän mitään ns. kavereita tai ystäviä, mitä ne ikinä sitten ovatkaan (määrittelykysymyshän se tietysti onkin). On se ikävä tosiasia, että en osaa ystävystyä ihmisten kanssa, vaikka kuinka haluaisin. Aina se vaatii sen, että joku muu ihminen ottaa aloitteen ja ryhtyy ystävystymään minun kanssani. Minua kai kammottaa liikaa ajatus, että minun kuvitellaan tyrkyttävän seuraani, ja sitten tulkitsen ihmisten tekemiset pyrkimyksiksi päästä eroon minusta, ja poistun muualle. Tämän kaltaista ilmiötä conissakin koin pariin otteeseen. On tietysti hyvinkin luultavaa, että tulkitsen ihmisiä aivan väärin, mutta joka tapauksessa se saa aikaan ahdistusta.
Pe
Epäsosiaalisuusangsti sikseen, mitä oikeastaan conissa puuhailin... Perjantain alku meni ihmetellessä, missä sitä nyt oikein ollaan ja mitä täällä pitäisi tehdä. Amatsooniksi asustautuminen auttoi teinien keskuuteen sulautumista. Päädyimme tanssitreeneihin--kuten tavallista. Paikalle ilmaantui lisää tuttuja, ja vinkeän Kalli&Lassila-pelien esittelyn jälkeen (jossa hämäsi vain se, että se sai minut tuntemaan entistä enemmän, että oma osuuteni Amatsoni-pelissä oli säälittävän kehno) päädyin mystisesti Keltsuun. Tämä oli suuri muutos aiempaan: en ole ikinäkoskaan ennen conissa juonut tippaakaan alkoholia. Maagisesti vain nyt sattui niin, että vaikka ensin Maija/Anna ja sitten Erika ja Jukkakin haipuivat paikalta, jäin istumaan Tiemuksen ja toisen Annan kanssa pilkkuun asti (lähinnä muiden juottamana), minkä jälkeen vielä hengasin epämääräisesti jonkin aikaa, ennen kuin älysin hankkiutua nukkumaan. Yllättäin minulla oli hyvin kivaa, tai sitten vain olin hyvin humalassa, taikka molempia.
La
Lauantai-aamuna oli--ei yllättäin--hyvin paha olo, eikä sitä paljoakaan auttanut se, että olin työvuorossa pääoven lipunmyyjänä klo 11-15. Se nelituntinen meni kumminkin todella nopsaan verrattuna vaikkapa vastaavaan kestoon Lintsillä, ja sen jälkeen oli mieluisampaa ohjelmaa. Olen jokaisessa conissani aina ajatellut ja puhellut, että pitäisi oikeasti uskaltautua johonkin ropeen mukaan, kun olen aina halunnut perinteistä roolipelaamista kokeilla. No, se ei vieläkään toteutunut, mutta olen ainakin askeleen lähempänä: suunnittelimme hahmoja mahdollisesti ja toivottavasti tulossa olevaan kampanjaan. Se oli jännittävää, vaikka tunsinkin olevani pihalla ja hyödyttömän passiivinen. Lisäksi tein lauantaina kaikkein aikain kalleimman heräteostokseni, semmoisen kivan korsetin. Ei se tosin ihan täysin harkitsematonta ollut, vaan olin jo aiemmin kaavaillut jonkinmoisen tuommoisen hankkimista muuan larppia varten.
Kuten joka conissa, olivat lauantain tärkein ohjelmanumero illan tanssiaiset, joissa oli tänä vuonna uutta se, että minulla tavallaan ikäänkuin oli tanssipartneri. Oli se kivampaa kuin monen aiemman vuoteni "kukaan ei haluu tanssia mun kaa joten menenpä tästä nurkkaan/pöydän alle angstaamaan" -meininki.
Lauantaina oli kovin hyvä aatos mennä ihmisten aikaan nukkumaan, kun sunnuntaiaamuna oli toinen työvuoro tiedossa. Tanssiaisista lähdettiinkin ihan kesken, mutta aikomus latistui kiitos sen, että suihkuvuorot heittivät täysin siitä, mitä oli ilmoitettu.
Su
Loppuin lopuksi ehdin nukkua useamman tunnin, ja siltikin ehdin ajoissa työvuorooni klo 7-11. Oli mukavan hiljainen ajankohta, mutta kovin kylmää. Lisäksi väsymys johti tavanomaiseen päättömään kovaääniseen sekavuuteen. Onneksi seuraksemme löytyi erinäisiä enemmän ja vähemmän tuttuja ihmisiä, jotka jumittelivat pöytämme edustalla.
Sunnuntaista onkin sitten vaikea keksiä mitään jännää kerrottavaa. Pervasiivista pelaamista käsittelevässä esitelmässä oli pahuksen siistejä juttuja, vaikkakin monella tapaa hämääviä. Sen lisäksi ohjelmassani oli lähinnä yleistä koomaamista. En ole ikinä jaksanut conissa loppuun saakka, ja vaikka tänä vuonna yritys oli entistä kovempi, taaskin toistuvuus toistautui. Joskus kolmen aikaan löysin itseni istumasta täysin kuolleesta seurasta takkahuoneesta, ja totesin, että jos tosissaan loppupäivän suunnitelma on lojua tässä päättäjäisiin asti ja pelata pasianssia, tää kyl lähtis niinku kotia. Tätä aatosta vahvisti nurkan takaa hiipinyt epämääräinen pahoinvointi, jonka helposti selittää conille tyypillinen unen ja syömisen satunnaisuus. Siispä suoritin täysin tarpeettoman moimoi-kierroksen ympäri conia (miksi ihmeessä random encountereita ja moi-tuttuja kiinnostaisi, olenko lähdössä?!), ja sitten raahauduin bussipysäkille.
Kotimatka oli kovin tapahtumarikas: sattumalta törmäsin bussissa muuan koulukaveriin, ja sitten sporassa joku spurgu yritti kovasti tehdä tuttavuutta. Ilmoitti pitävänsä minusta. No, on se kiva, että edes joku, kait. En kuitenkaan huolinut sen tyrkyttämää tyhjää kaljapulloa.
Huomenna takaisin tavalliseen eloon. Lintsille. Töitä. Siellä taas osaa olla, kun ei tarvi kuin vähän hymyillä ja sanoa moi ja kiitos, ja heti kaikki pitävät pirteänä ja positiivisena.
11/08/2006
Post-työputki-pre-con-tiloja
Eilinen oli pöllö päivä. "En tee mitään" johti liian pitkiin Baldurisessioihin, jotka johtivat ärsytykseen. Miksi pitää sinne laittaa semmoisia ökkömönkiäisiä, mitä vaan ei millään saa tapettua? Sit vaan harmittaa. Käväisin kyllä Laaksolahdessa nopsasti, lähinnä syömässä, ja leivoin illalla mutakakkua, joka jäi kovin raa'aksi, koska olin ylivarovainen paistettuani edellisestä vastaavasta jättiläiscookien. Kaikenkaikkiaan tuntui tyhmältä. Neljä päivää ettei ole töissä. Miten sitä oikein osaa olla? Töissä väsyttää ja rasittaa ja ärsyttää, mutta kun töitä ei ole, jotenkin oudosti ahdistaa. Kaamea työnarkomaani minusta on tullut. Mitähän sitä sitten tekee, kun työt loppuu kokonaan ja pitäisi mennä kouluun taas?
Yöllä nukuin tosi huonosti, mutta unet eivät jääneet päähän. Aamupäivä on kulunut conipakkaussäädön parissa. Se räjähti käsiin. Päätin sitten ottaa kunnon matkakassin mukaan liian pienen reppuni sekä irtomuovipussien asemesta. Nyt vaan tuntuu tyhmältä, kun roudaa tuommoista isoa laukkua, kuin olisi johonkin pitemmällekin matkalle menossa, vaikka tosiasiassa menee noin kymmenen kilometrin päähän yhdeksi viikonlopuksi. Toisaalta, kun tuon lykkää johonkin narikkaan, niin ei siitä sitten ole riesaa. Ja tajuaahan sen, että tilaa vaatii, kun välttis haluaa eri vaatteet työvuoroja, hengailua sekä tanssiaisia varten. Ihme teini. Kattoo ny, käytänkö edes kaikkia. Mutta ainakin ahdistus tarkoittaa, että olen viimein sisäistänyt conin olevan tässä ja nyt.
Yöllä nukuin tosi huonosti, mutta unet eivät jääneet päähän. Aamupäivä on kulunut conipakkaussäädön parissa. Se räjähti käsiin. Päätin sitten ottaa kunnon matkakassin mukaan liian pienen reppuni sekä irtomuovipussien asemesta. Nyt vaan tuntuu tyhmältä, kun roudaa tuommoista isoa laukkua, kuin olisi johonkin pitemmällekin matkalle menossa, vaikka tosiasiassa menee noin kymmenen kilometrin päähän yhdeksi viikonlopuksi. Toisaalta, kun tuon lykkää johonkin narikkaan, niin ei siitä sitten ole riesaa. Ja tajuaahan sen, että tilaa vaatii, kun välttis haluaa eri vaatteet työvuoroja, hengailua sekä tanssiaisia varten. Ihme teini. Kattoo ny, käytänkö edes kaikkia. Mutta ainakin ahdistus tarkoittaa, että olen viimein sisäistänyt conin olevan tässä ja nyt.
10/08/2006
Vapaus!
Viimeinkin on älytön työrupeama ohi. Nyt ei enää olekaan vastaavaa tiedossa, koska eilinen oli vihoviimeinen kymmenentuntinen kesäaukiolotyöpäiväni (<-hieno yhdyssana). Ja tietysti viimeiseen asti piti olla rasittavaa: oli taas Pikajunalla. Vastahan ehdin olla siellä koko viikonlopun. Ja taas se oli sitä samaa,
"Hei, nää turvapuomit ei oo lukossa!"
"Pitäiskö näiden mennä kiinni jotenkin?"
"Kato, tää ei lukitu ollenkaan!"
"Sorry, could you help us with this? We can't get it to lock...."
"Is this supposed to get secured?" jne jne jne... Blaah.
Päivän kivoimmat olivat jotakin ulkomaalaisia, jotka ehdottivat, että hankkisin paidan, missä lukee isolla, että lukitsen ne vasta kohta. Jjoo. Todellakin haluaisin sellaisen. Lisäksi aina hupaisia ovat ne asiakkaat, jotka junan lähtiessä kuvittelevat, ettei niiden puomit ole lukossa, koska niissä on niin paljon sitä ylimääräistä, ja sitten ne viittilöivät minulle hätääntyneinä vaikka yritän näyttää peukkua ja nyökkiä että kaikki on hyvin. Ne istuvat ihan kauhusta kankeina koko ajon ajan, kunnes lopulta junan jarruttaessa, kun yrittävät hirveellä kiireellä päästä pois, havaitsevat, että ohops, olihan se lukossa, ja ovat tosi noloina. Vahingonilo on paras ilo.
Tänään ajattelin olla tekemättä juurikaan mitään. Huomenna alkaa Ropecon, enkä ole yhtään jotenkin asennoitunut. Eipä kai voi mitään.
"Hei, nää turvapuomit ei oo lukossa!"
"Pitäiskö näiden mennä kiinni jotenkin?"
"Kato, tää ei lukitu ollenkaan!"
"Sorry, could you help us with this? We can't get it to lock...."
"Is this supposed to get secured?" jne jne jne... Blaah.
Päivän kivoimmat olivat jotakin ulkomaalaisia, jotka ehdottivat, että hankkisin paidan, missä lukee isolla, että lukitsen ne vasta kohta. Jjoo. Todellakin haluaisin sellaisen. Lisäksi aina hupaisia ovat ne asiakkaat, jotka junan lähtiessä kuvittelevat, ettei niiden puomit ole lukossa, koska niissä on niin paljon sitä ylimääräistä, ja sitten ne viittilöivät minulle hätääntyneinä vaikka yritän näyttää peukkua ja nyökkiä että kaikki on hyvin. Ne istuvat ihan kauhusta kankeina koko ajon ajan, kunnes lopulta junan jarruttaessa, kun yrittävät hirveellä kiireellä päästä pois, havaitsevat, että ohops, olihan se lukossa, ja ovat tosi noloina. Vahingonilo on paras ilo.
Tänään ajattelin olla tekemättä juurikaan mitään. Huomenna alkaa Ropecon, enkä ole yhtään jotenkin asennoitunut. Eipä kai voi mitään.
09/08/2006
Ääh
Miettii ny, onko tämä kehittämäni Baldurin gåte -addiktio nyt kovin järkevä juttu. Päiväni menevät sillain, että aamulla ehtii jonkun tunnin pelata ennen töihin lähtöä, ja illalla sitten valvoo liian myöhään saman puuhan parissa. Lisäksi se on jotenkin johtanut siihen, että jopa kivat ja mukavat ja odotetut sähköpostit (esim. tieto seuraavista Toto- ja Calbourne-peleistä) saavat aikaan vain halun tunkea päänsä puskaan ja ignoorata koko todellisuus. En millään viitsisi vastata mihinkään sposteihin, tai ajatella tulevan syksyn aikatauluja (tai koulua ja opintoja! Eieiei!).
Töissä toissapäivänä Kuru ja eilen Pallokaruselli. Nyt olen sitten kiertänyt paria vaille kaikki lastenlaitteet: Vekkulan ovella en ole ikuna ollut, ja Kammokujaa vain tauottanut. Onneksi nyt on vika työpäivä vähään aikaan. Ei enää jaksais. Töissä myöskin huomaa, että on loppukesä, koska yleisesti ottaen ihmiset ovat aika väsyneitä ja hajoilevaisia.
Töissä toissapäivänä Kuru ja eilen Pallokaruselli. Nyt olen sitten kiertänyt paria vaille kaikki lastenlaitteet: Vekkulan ovella en ole ikuna ollut, ja Kammokujaa vain tauottanut. Onneksi nyt on vika työpäivä vähään aikaan. Ei enää jaksais. Töissä myöskin huomaa, että on loppukesä, koska yleisesti ottaen ihmiset ovat aika väsyneitä ja hajoilevaisia.
06/08/2006
VtBS
(=Velmu teh Bug Slayer)
Üks vapaapäivä meni ihan liian äkkiä, ja kovin suuri osa siitä Baldurin portin parissa. Näin tosin myöskin kavereita, mikä oli ihan mukavaa, vaikka luultavasti ne luulivat, etten viihtynyt, koska olin vaan niin kovin väsy.
Sitten taasen töihin, missä olin viikonlopun pikajunalla. Jeejee. Siellä kopissa on edelleen aivan järjettömän kuuma, ja ampiaisiakin edelleen tunkee sisään jostakin. Tänään julistin virallisesti sodan kaikille koppiin änkeäville ötököille, ja kahden ampiaisen lisäksi listin älyttömän määrän pikkukärpäsiä ja muuta kivaa. Sadistinen ilkimys. Hyi minua.
Vaihteeksi unipäiväkirjanoottina, yhdistetty BG- ja HaU-addiktio tuottavat yhdistelmäunia. Toissayönä näin unta, missä Jaana oli maagisesti muuttunut vanhaksi mustaksi naiseksi, ja kavereineen yritti etsiä jotakin velhoa, joka voisi ratkaista tämän muodonmuutospulman. Kovasti vähemmän yllättävä ja jännittävä oli viimeöinen uneni, jossa oli joku outo vuoristorata. Niitä unistani löytyy usein, eikä ihme, kun päivät pitkät sellaista katselee.
Üks vapaapäivä meni ihan liian äkkiä, ja kovin suuri osa siitä Baldurin portin parissa. Näin tosin myöskin kavereita, mikä oli ihan mukavaa, vaikka luultavasti ne luulivat, etten viihtynyt, koska olin vaan niin kovin väsy.
Sitten taasen töihin, missä olin viikonlopun pikajunalla. Jeejee. Siellä kopissa on edelleen aivan järjettömän kuuma, ja ampiaisiakin edelleen tunkee sisään jostakin. Tänään julistin virallisesti sodan kaikille koppiin änkeäville ötököille, ja kahden ampiaisen lisäksi listin älyttömän määrän pikkukärpäsiä ja muuta kivaa. Sadistinen ilkimys. Hyi minua.
Vaihteeksi unipäiväkirjanoottina, yhdistetty BG- ja HaU-addiktio tuottavat yhdistelmäunia. Toissayönä näin unta, missä Jaana oli maagisesti muuttunut vanhaksi mustaksi naiseksi, ja kavereineen yritti etsiä jotakin velhoa, joka voisi ratkaista tämän muodonmuutospulman. Kovasti vähemmän yllättävä ja jännittävä oli viimeöinen uneni, jossa oli joku outo vuoristorata. Niitä unistani löytyy usein, eikä ihme, kun päivät pitkät sellaista katselee.
04/08/2006
Häröilyä ja hajoilua
Töitä riittää. Vähän liikaakin, näköjään. Vaihdoin pari päivää kaverin kanssa, enkä silloin tajunnut, mitä tein, mutta sain aikaan kauheuksia: mulla on 16 päivän sisällä tasan 2 vapaapäivää ja 14 päivää töitä. Ai. Nyt työpäivistä takana 8, ja huomenna alkava 6 päivän putki pelottaa kovasti.
Toissapäivänä päätin jo ryhtyä hajoilemaan kiitos väsymyksen tai jonkun sellaisen. Ekaa kertaa itkin töissä, eivätkä syynä edes olleet ilkeät asiakkaat, vaan työkavereiden kritiikki, joka kaiken lisäksi oli aivan kilttiä ja asiallista. En vain osannut ollenkaan ottaa sitä. Onneksi Karusellin sisällä kopissa istuessaan on kohtalaisen hyvin piilossa, että siellä sitten voi nyyhkiä ja olla säälittävä ihan huomaamattomasti. Kumminkin tuon päivän karusellikaverini sekä tauottajani taitavat pitää minua tämän johdosta nyt vähän epävakaana... Ovat kai oikeassakin.
Eilen sitten esiintyi tämä väsymyksen toinen lieveilmiö jälleen, eli sellainen yleinen sekoilu ja häröily. Sitä harjoitin Rinkelin vaksina. Meitä oli laitteella neljä ja päivä oli kovin rauhallinen, kiitos ihanien, vaikkakin ihan liian lyhyiden ja hentoisten sadekuurojen. Sielläpä sitten taas lähti huonoa läppää ihan ylettömiin ja muutenkin olin tosi levoton. Kuin muuan liiankin usein nimeltä mainittu edesmennyt värikäs sekopääsusi. Saparotkin mulla oli ja kaikkea.
Ja sitten kun kotonaoloaika olisi kannattanut käyttää järkevänrauhallisesti, olen kehittänyt vaihteeksi oikean BGII-addiktion, jotenka yöt menevät iloisesti pelatessa. Edellisestä läpipeluukerrastani on kuin onkin jo niin kauan, että olen unohtanut paljonkin juttuja, joten ei tunnu vanhan kertaukselta pelkästään.
Toissapäivänä päätin jo ryhtyä hajoilemaan kiitos väsymyksen tai jonkun sellaisen. Ekaa kertaa itkin töissä, eivätkä syynä edes olleet ilkeät asiakkaat, vaan työkavereiden kritiikki, joka kaiken lisäksi oli aivan kilttiä ja asiallista. En vain osannut ollenkaan ottaa sitä. Onneksi Karusellin sisällä kopissa istuessaan on kohtalaisen hyvin piilossa, että siellä sitten voi nyyhkiä ja olla säälittävä ihan huomaamattomasti. Kumminkin tuon päivän karusellikaverini sekä tauottajani taitavat pitää minua tämän johdosta nyt vähän epävakaana... Ovat kai oikeassakin.
Eilen sitten esiintyi tämä väsymyksen toinen lieveilmiö jälleen, eli sellainen yleinen sekoilu ja häröily. Sitä harjoitin Rinkelin vaksina. Meitä oli laitteella neljä ja päivä oli kovin rauhallinen, kiitos ihanien, vaikkakin ihan liian lyhyiden ja hentoisten sadekuurojen. Sielläpä sitten taas lähti huonoa läppää ihan ylettömiin ja muutenkin olin tosi levoton. Kuin muuan liiankin usein nimeltä mainittu edesmennyt värikäs sekopääsusi. Saparotkin mulla oli ja kaikkea.
Ja sitten kun kotonaoloaika olisi kannattanut käyttää järkevänrauhallisesti, olen kehittänyt vaihteeksi oikean BGII-addiktion, jotenka yöt menevät iloisesti pelatessa. Edellisestä läpipeluukerrastani on kuin onkin jo niin kauan, että olen unohtanut paljonkin juttuja, joten ei tunnu vanhan kertaukselta pelkästään.
02/08/2006
Asumisahdistus
Töissä Hiphoppia. Ihan kiva laite, ja päivä meni yllättävän äkkiä. Eväitä oli melkein liikaakin, taisi olla eka kerta. Aina se on sama juttu makaroonilootan kanssa, se on niin semmosta mättöruokaa.
Kotona totesin saaneeni Kelalta hassun kirjeen, jossa ne toteavat, että mun opintotuelle tapahtuu kummia syyskuun alussa. Nimittäin kun ovat Hoasilta kuulleet huhua, että olen irtisanonut tämän kämpän, enkä ole Kelalle kertonut, mihin täältä menen. Kyllähän minä tosi mielelläni sen niille kertoisin, mutta kun en tiedä itsekään. Ihme systeemi tämä Hoasin "asumisoikeudensiirto". Käytännössä se siis toimi niin, että mä jätin hakemuksen sekä irtisanoin tämän asunnon elokuun lopusta eteenpäin, ja tässä nyt sitten hilpeänä odottelen, että joku kertoisi minulle, mihin mun on tarkoitus tästä kuukauden päästä häippäistä. Ei mitään hajua, aikovatko ne ilmoittaa sen huomenna vaiko ehkä kaksi päivää ennen viimeistä päivääni täällä. Ja kun vielä ystävällisesti ilmoittivat, ettei haluamaani asuntotyyppiä (yksiö, kiitos) voida taata, niin jos ne oikeasti tarjoavat jotain random solukämppää jostain puskasta, niin saa nähdä, muuttaako tämä tyttö kumminkin takaisin äitin hellään huomaan Laaksolahden lintukotoon. Äiti ainakin ilahtuisi varmasti. Sitä Hoasin ilmoitusta odotellessa... Ei yhtään ahdista tämmöinen tyhjän päällä olo tai mitään.
Kotona totesin saaneeni Kelalta hassun kirjeen, jossa ne toteavat, että mun opintotuelle tapahtuu kummia syyskuun alussa. Nimittäin kun ovat Hoasilta kuulleet huhua, että olen irtisanonut tämän kämpän, enkä ole Kelalle kertonut, mihin täältä menen. Kyllähän minä tosi mielelläni sen niille kertoisin, mutta kun en tiedä itsekään. Ihme systeemi tämä Hoasin "asumisoikeudensiirto". Käytännössä se siis toimi niin, että mä jätin hakemuksen sekä irtisanoin tämän asunnon elokuun lopusta eteenpäin, ja tässä nyt sitten hilpeänä odottelen, että joku kertoisi minulle, mihin mun on tarkoitus tästä kuukauden päästä häippäistä. Ei mitään hajua, aikovatko ne ilmoittaa sen huomenna vaiko ehkä kaksi päivää ennen viimeistä päivääni täällä. Ja kun vielä ystävällisesti ilmoittivat, ettei haluamaani asuntotyyppiä (yksiö, kiitos) voida taata, niin jos ne oikeasti tarjoavat jotain random solukämppää jostain puskasta, niin saa nähdä, muuttaako tämä tyttö kumminkin takaisin äitin hellään huomaan Laaksolahden lintukotoon. Äiti ainakin ilahtuisi varmasti. Sitä Hoasin ilmoitusta odotellessa... Ei yhtään ahdista tämmöinen tyhjän päällä olo tai mitään.
Subscribe to:
Posts (Atom)