Toimeliasta

Tiistaina oli tehokas päivä. Kulutin aamupäiväni kirjoittaen "projektiraporttia" viikonlopun Calbourne-soitosta. Jollei mitään ihmeen kamalaa tapahdu, sillä minun pitäisi saada kuitattua pois yksi ihan viimeisistä roikkuneista Stadian opintojaksoista, "Soveltavan projektin suunnittelu ja toteutus". Nerokas kurssi, joka käytännössä tarkoittaa "tee jotain, kirjoita siitä suunnitelma ja raportti, saat 3op". Kyllä se on mahdollista tehdä myös siten, että se on hyödyllinen, mutta jos ei sellaista projektia tule vastaan, niin sitten tulee tämmöisiä diibadaabaprojekteja. Ainakin tämän myötä voin todeta, että Calbournessa soittamisesta todella oli hyötyä.

Tiistai sisälsi myös pitkästä aikaa oikeasti mainiota kiipeilyä. Sen lisäksi, että uskalsin taasen kokeilla parin uuden reitin liidaamista (toinen kiva, toinen nihkeä), tuli yhden hankalan "6+":n yläköysittelyssä mahtavin zone/flow/mitälie-kokemus aikoihin. Siinä on yksi muuvi, jota en koskaan ole päässyt, en lähellekään, mutta nyt vain jotenkin yhtäkkiä Tajusin, että näinhän se menee, ja se olikin ihan yksinkertainen. Sen jälkeen loppureitti meni hillittömän hienolla asenteella ja tunnelmalla ja melkoisen akrobaattisia tasapainomuuveja tehden. Oi, se oli hienoa.

Keskiviikkona tapasin Lauran, pähkäsimme aikamme reittejä, ja sitten marssimme Tallink Siljan ja VR:n luukuille ja varasimme liput. Laivalla Helsingistä Tukholmaan, sieltä junalla Tanskan ja Saksan läpi Toulouseen ja sama takaperin, mutta Turun kautta. Kun olimme saaneet VR:n kansainvälisten lippujen luukulta käteemme reilipassit ja läjän paikanvarauksia Keski-Eurooppaa halkoviin juniin, olo oli ihan käsittämätön. Me ollaan oikeasti lähdössä. Alle kuukauden päästä. Tämä on eka yhtään Ruotsin-risteilyä pidempi ihan oikea loma/vapaa-ajanmatkani varmaan yli kymmeneen vuoteen. Käsittämätöntä.

Torstaina oli tuskainen aamuvuoro töissä, koska en saanut edellisenä yönä juuri nukuttua, kun olin niin tohkeissani matkajutuista. Kotiin päästyäni päätin kokeilla, olisiko torkuista iloa. En yleensä koskaan nuku sellaisia. Eipä ollut hyvä idea nytkään, lopputulos oli vain ihan pöhnäinen olo. Pöhnäni läpi kumminkin tulin vilkaisseeksi Sibelius-akatemian nettisivuja, ja kauhukseni havaitsin, että hakuaika sinne loppuu huomenna. Hupsan. Siispä riensin Laaksolahteen tulostamaan hakukaavakkeet ja täyttelin ne jotenkuten. Surulliselta ja epämääräiseltä näyttää soittourani lomakkeelle tiivistettynä. Enkä edelleenkään tiedä, haluanko oikeasti edes hakea--mutta parempi se nyt on kumminkin viedä paperit sinne, koska myöhemmin ei enää voi. Voihan ne pääsykokeet sitten jättää väliin jos siltä tuntuu (ja jos näyttää siltä, etten valmistu ajoissa).