Sunnuntaina esitettiin Pergolesin Stabat Mater satunnaisille mummoille ja vaareille muuan vanhainkodissa. Johtuiko sitten siitä, että oli harjoiteltu, vaiko siitä, että valtavan lasikattoisen aulatilan akustiikka oli ystävällisempi kuin pienen kirkkohuoneen, soitto ei tuntunut (eikä toivon mukaan kuulostanutkaan) yhtä ikävältä kuin lauantaina. Oli peräti ihan leppoisaa soittaa, etenkin kun teos on niin valtavan kaunis. Oli myös lämmittävää saada vanhuksilta kiitoksia. Vaihteeksi oikeasti tunsi, että niin siis, musiikistakin on hyötyä, kyllä sillä voi parantaa ihmisten arkea edes vähäsen.
Sunnuntain aikana sain myös viimein loppuun opinnäytetyön diskurssianalyysin (käyttäen sanaa puhtaasti kielitieteellisessä mielessä, huom!) uusintakierroksen. Nyt pitäisi oikeasti kirjoittaakin sitä työtä, ja sitten se voisi oikeasti vähän edistyäkin.
Maanantai alkoi kiipeilyllä ja loppui työhön. Kiipeily oli vähän räpellystä kun olin nukkunut huonosti, mutta liidasin taas pari uutta (leppoisan helppoa) reittiä. Töissä oli edelleen tylsää, paitsi sen hetken, kun sain valvomosta keskenään ristiriitaisia ohjeita ja olin ihan pihalla ("Kävisitkö kuittaamassa takanasi tulevasta junasta kääntöraiteella II luokan hälytyksen?" Öö... Joo, muuten hyvä, mutta en minä ole siellä kääntöraiteella samaan aikaan sen takanani tulevan junan kanssa. Kun valvomo soitti uudelleen ja ihmettelin tätä, sain vastaukseksi "Ai mitä, käskikö joku sun tehdä niin? Ei ei, ajat vaan normaalisti käännölle ja takaisin." Just.) Iltamyöhään junaa varikolle viedessäni kohtasin koulujunia. Niillä on yöajoviikko meneillään. Oi että, se oli kyllä kurssin hauskin vaihe, kun pääsi harjoittelemaan hätäjarrutuksia ja tekemään jäyniä kavereiden junille... Voi niitä aikoja.
No comments:
Post a Comment