Keskiviikkona oli tähän asti aikaisin aamuvuoroni, klo 5.23 piti olla Ruoholahdessa. Oli tuskaa. Ei enää ikinä toiste. Siihen verrattuna torstain klo 6.24 Itäkeskuksessa tuntui melkein leppoisalta. Aika koomapäivä sekin kumminkin oli.
Perjantaina vietin aamupäivän Lauralla pähkäillen matkan kaupunkia numero 2 (kaupunki 1 eli Toulouse on ollut selvillä koko ajan). Lyötiin lukkoon, että se on Nizza, ja etsiskeltiin netitse majoitusta. Useampikin ihan OK:n oloinen kohtuuhintainen hostelli löytyi. Whii, alkaa olla kohtalaisen matkakuumeinen olo jo...
Matkasuunnitelmien jälkeen oppilas, sitten kotiin pakkaamaan uusi rinkka täyteen lämpimiä vaatteita sekä kummaa sälää, ja junalla ja autolla keskelle Nuuksion puskaa. Viikonlopusta suuri osa nimittäin sujui sotilasta leikkien, Bravo Beach Patrol -larpissa. Peli oli aivan mainio, jotain ihan muuta kuin mikään, mitä viime aikoina on tullut pelattua, eli siis scifi-sotaa airsoft-aseilla. Aseista en ennen peliä tiennyt niin mitään, nyt osaan jopa ampua (eipä se kovin vaikeaa olekaan), vaikka en toki tietenkään osu mihinkään (se on vaikeaa!). Hyvin sotilaallisen olon sai myös esimerkiksi useamman tunnin mittaisella tylsällä, kylmällä märällä vartiovuorolla pikkuisen tukikohtamökkimme ympäristössä, siitä puhumattakaan, kun iltapimeällä kyykki pusikossa suojaten paikalta pakenevaa porukkaamme sisseiltä. Vau.
Peli oli todella tunnelmallinen, hienon ahdistava ja angstinen ja epätoivoinen, ruokaa oli tarpeeksi, puitteet olivat sopivat ja sääkin suosi. Oikeastaan isoimmat ongelmat olivat teknisiä, ja siten vähäsen häiritsivät teknikkohahmon pelailua, mutta ei se nyt mitään haitannut. Pelissä ei ylipäänsä juuri tullut vastaan korjattavaa (paitsi airsoft-ase ja tietokoneongelmia, joista kummatkin olivat myös offgame rikki, joten en osannut niille tehdä mitään :P). Ihan mahtavaa ja parasta, että pelille on jo luvattu jatko-osa. Siihen on ehdottomasti päästävä.
Sunnuntaina Miri ajeli Sukan kanssa hakemaan minut ja Daren pelipaikalta, että päästäisiin kiipeämään. Tapanilaan ilmaantuivat myös Taina ja tietysti olmi. Kiipeily oli melkoisen vaihtelevaista sujuvuudeltaan, itse kiipesin lähinnä helpohkoja reittejä. Liidaaminen ei ihme kyllä pelottanut oikeastaan ollenkaan, mutten silti lähtenyt yrittämään mitään ihmeempää. Oli lystiä, että saatiin vaihteeksi tämmöinen isompi porukka Helsinkiin kiipimään, oli vaan kovin kurjaa, että Miri oli ihan kipeä hirveän allergiakohtauksen jäljiltä. Kiipeämän jälkeen turkulaiset hajaantuivat suuntiinsa, ja minä jäin kotiin möllöttämään ja yrittämään tehdä jotain. Toistaiseksi olen saanut leivottua keksejä ja päivitettyä blogin. Ei näytä lupaavalta.
No comments:
Post a Comment