Perjantai sisälsi lisää Calbournemusatreeniä, oppilaan sekä edelleenkin todella kehnoa kiipeilyä. Jopa niin kurjaa, että minusta lähinnä vaan tuntui, että tämä ei ole kivaa ja haluan pois. Gräh. Enkä uskaltanut liidata ollenkaan, kun yläköydessäkin oli niin älyttömän epävarma olo.
Lauantaiaamuna suunta vei kohti Luukin kesäsiirtolaa ja Calbourne VII - Valon päivä -peliä. Pelipaikka herätti lämpimiä muistoja, koska viimeksi olin siellä pelaamassa aivan mainiossa Lukukausi-velhokoulularpissa joitakin vuosia sitten. Tosin siitä oli myös vähemmän lämmin muisto siinä mielessä, että paikka oli jo silloin niin homeessa, että aiheutti allergiaoireita, ja niinhän se sitten teki edelleenkin. Vähän nihkeä ominaisuus pelipaikalle. Calbourne-fantsukampanjaankin liittyviä muistoja löytyi, koska pelasin kampanjan III-osassa pari vuotta sitten. Sekin oli ihan loistava peli, ennen kaikkea siksi, että minulla oli ihanan klassinen ylidramaattinen ja angstinen hahmo, jolla oli suuria salaisuuksia. VII-pelillä ei kuitenkaan ollut III-pelini kanssa juuri mitään muuta yhtäläisyyttä kuin maailma. Valon päivässä minä olin läsnä vain soivana proppina.
Larppibardin elo sisälsi paljon hengailua, odottelua ja tietenkin soittelua. Ei kauheasti ollut tarvetta briiffaukseen ennen peliä, kun ei ollut hahmoa eikä kontakteja. Kehittelimme kyllä jotain konseptintynkää muusikkoseurueemme kesken, mutta pelin aikana ei ihan kauheasti tullut pelattua. Sen sijaan kyllä soitimme ihan kauheasti. Peli alkoi kahden-kolmen välillä ja loppui yhdeksän maissa, ja soitimme enemmän tai vähemmän koko ajan, tietysti taukoja pitäen, mutta kuitenkin. En varmana ikimaailmassa lähtisi maksetulle soittokeikalle soittamaan noin paljoa, elleivät maksaisi PALJON. Vaan tämä kun oli silkkaa hyväntekeväisyyttä ja larpin tunnelmankohotusta, niin näin pääsi käymään. Laadusta ei tietenkään ollut mitään takeita--loppuiltaa kohti porukkamme huilun ja nokkahuilujen vireet olivat niin kaukana toisistaan, että hävetti, mutta ei sille voinut oikein mitään tehdäkään.
Kaikesta huolimatta, pelin jälkeen totesin, että itse asiassa minulla oli ihan mukavaa. Ei sentään ihan niin lystiä kuin jos olisin ollut hyvässä larpissa pelaamassa, mutta ihan rentoa. Aivot olivat narikassa. Vaikka koko pelin ajan olikin enemmän tai vähemmän ifgame-olo, en kuitenkaan stressannut juuri mitään ei-pelillisiä pelin aikana. En uhrannut ajatustakaan sille, että olenpa nyt täällä ja opinnäytteeni ei etene, tai sille, että jos en olisi täällä, voisin olla jossakin ihan muualla tekemässä jotain vielä paljon jännempää. Ihan rentouttavaa larppimusisointia se siis oli. Eipä silti, taidan taas odottaa jonkun vuoden ennen kuin eksyn seuraavan kerran soittamaan peliin, sen verran paljon minua ärsytti se, miten paljon aikaa tämä söi.
No comments:
Post a Comment