Viikonloppupuuhaa

Lauantaiaamuna näin aivan mahtavaa unta, joka muuttui hiljakseen tavallisesta arjesta Heroes-tyyliseksi supersankariseikkailuksi. Unessa osasin lentää--edellisestä lentämisunesta olikin jo kauhean kauan. Lisäksi toimin jonkinlaisena supersankarineuvonantajana jossain pahassa suuryrityksessä, mutta siis luonnollisestikin olin itse hyvis. Pahoilla yritystyypeillä oli kammottava juoni, johon sisältyi jotenkin sielujen repimistä paloihin ja yhdistelemistä uudelleen (tämä oli kyllä enemmän Hellblazeria kuin Heroesia). Vastustelin tätä parhaani mukaan, ja tilanne oli etenemässä voimainkoettelukseksi, jossa ihan Potter-leffan Umbridgen näköinen ilkeä täti heitteli salamoita, ja itse yritin bluffata, että osaan kaikkea muutakin kuin vain lentää. Huonosti tämä luultavasti olisi päättynyt, harmi vaan heräsin ennen loppuratkaisun selviämistä.

Herätys oli liian aikainen, koska taas oli kvartettia, ja taaskin olin aivan pihalla. Onneksi treenien jälkeen sain sulloa sellon Konsan kaappiin viikonlopuksi. Hipsin kotiin, kokosin tavarani ja vaihdoin kaupunkia. Turussa kiskoin Daren pelinkirjoituksensa parista ulkoilemaan parin geokätkön verran. Melkoisen tyypillinen kierros: GPS päätti lakata toimimasta hyvissä ajoin ennen ensimmäistä kätköä, joten Kuuvuoren purkkia ei vieläkään löytynyt. Halistenkoskelta kätkö löytyi, luonnollisesti viimeisestä niistä neljästä nurkkauksesta, jotka tarkistimme. Illan päätteeksi katselimme The Ring-leffan. Törmäsin taasen siihen tylsään seikkaan, että kauhuleffat tapaavat olla minusta joko liian vähän pelottavia tai sitten ällöttävällä tavalla inhottavia. Tämä edusti ensinmainittua: oli hieno ja ovela leffa, mutta ei se minusta ihan kauhean pelottava ollut.

Sunnuntaina kiivettiin. Uskaltauduin kokeilemaan kattoon liidaamista, whii! Oli kyllä jännää. Jälkeenpäin jäi harmittamaan, etten yrittänyt edetä kovin pitkälle, olisin varmaan edemmäskin päässyt, jos olisin jaksanut tapella, mutta joskus toiste sitten. Tuli kumminkin hyvin itsensä ylittänyt olo--reitti ei ilmeisestikään ollut kovin vaikea, mutta siinä oli paljon minulle ihan uudenlaisia juttuja. Montaa muutakin reittiä tuli kiivettyä, varsin reipasta ja ahkeraa oli.

Kiipeilyn jälkeen pidettiin pikkujouluntapaisia Mirillä. Susanna oli tuonut hyvää lanttulaatikkoa ja minä väkertelin epämuodostuneita pipareita valmistaikinasta. Tiemuskin ilmestyi seuraamme. Hetken aikaa näytti pelottavasti siltä, että kaikki olivat syöneet itsensä niin ähkyyn, että loppuilta menisi lojuen ja häiriintynyttä joulumusiikkia kuunnellen. Onneksi kuitenkin ihmiset piristyivät, ja saimme tyypillisen pöhkön idean lähteä kurkistelemaan, löytyisikö Turustakin jänniä tunneleita kaupunkieksploraatiokohteiksi. Lupaavia asioita löytyikin. Jee. Sitten olikin kello jo niin paljon, että oli aika hypätä bussiin ja palautua Espooseen.