Lauantaina lähinnä lojuin ja laiskottelin, kunnes Miri ilmestyi ovelle, jolloin olikin aika suunnata kaupungille syömään ja sitten soittamaan. Illalla oli nimittäin YS:n syyskauden jälkimmäinen konsertti. Soiteltiin Konsan salissa, joten minulla oli kotikenttäetu, ja kyllä se kotoisalta tuntuikin, ei mitään jännityksen tai epävarmuuden hiventäkään. Koska olin nukkunut kunnolla, vaihteeksi ei myöskään väsyttänyt. Henkilökohtaisesti soitinkin paljon paremmin kuin viimeksi. Kokonaisuus ei välttämättä kumminkaan ollut parempi. Konsan salissa on ikävän vaikea kuulla muita soittajia kunnolla, joten Tapiolasalissa oltiin luultavasti paremmin koossa rytmisesti. Hyvä konsertti se joka tapauksessa oli, ja ihan Konsan vieressä olevassa Basilicassa vietetty karonkka oli leppoisa.
Sunnuntaina söin aamupalaksi lounasta Laaksolahdessa joskus puolen päivän jälkeen, ja sieltä suuntasin Olmin kanssa seinälle. Eipä ihan loistokkaan sujuva ollut tämäkään kiipimäkerta, mutta sentään vähemmän surullinen kuin edellinen. Päivän pienenä voittona sain liidattua muuan reitin, johon olin ensimmäisellä yrittämälläni useampi viikko sitten kehittänyt jonkinlaisen kammon. Ei se niin kammottava ollutkaan. Sen sijaan kammottavana havaintona illalla totesin, että enää parikymmentä numeroa Hellblazeria jäljellä. Kääk, kohta pitää siis keksiä jotakin muuta luettavaa.
No comments:
Post a Comment