29/12/2007

Pläh

Eipä ollut perjantai päiväni mun, ehei. Herätys Turussa kuudelta, että ehdin seitsemän bussiin (kun jostain syystä seiskalta ei mene junaa). Perkkaalla oli aamupäivä aikaa tehdä asioita ennen töihin lähtöä. Niinpä muun muassa pesin pyykkiä, tapasin Mirjan, ja tilasin remonttireiskasedän korjaamaan toimimattoman vessan. Hiphei. Etenkin viimeisin kohta listassa oli todella viihdyttävä ja hauska.

Iltapäivästä raahauduin töihin. Koska olin nukkunut alta kuusi tuntia ja senkin jostain syystä todella huonosti, väsytti ihan järjettömästi. Onneksi metron ajo ei vaadi ajattelua. Päivän oikeasti hauskin osuus oli ajosarjassani ollut kohta, jossa kuului jäädä Ruoholahdessa länsipään ohjaamoon istumaan, kun toinen kuski ajoi koko matkan itään. Siispä istuskelin junan väärässä päässä ja katselin maisemia. Hih. Lisäksi oli kiva, kun työpäivä päättyi Rautatientorille, oli paljon kätevämpi kotimatka.

No comments: