Sinne ja takaisin

Torstaina ajelimme yön aikana ilmaantuneen Mirin kanssa Turkuun. Nimenomaan ajelimme, monikon 1. pers. koska uskaltauduin ratin taakse hetkiseksi alkumatkasta. Se oli todella pelottavaa. Jotain sitä vielä osasi, mutta tuntui se vaan hirvittävän vieraalta puuhalta. Oli myös oikein hyvä valinta vaihtaa kuskia melko aikaisin, koska sitten alkoi olla niin sateinen ja kurja keli, että minua pelotti, vaikken edes ollut kuskina.

Turussa keksimme kuluttaa iltamme käymällä leffassa. Leffaksi valikoitui vähän suppeasta kiinnostavien kuvien valikoimasta I am Legend, joka yllätti positiivisesti. On se hyvä joskus olla yleissivistymätön, kun saattaakin saada enemmän zombeja kuin odotti. Innostuimme örisevistä epäkuolleista niin suuresti, että kutsuimme itsemme Mäkeen katselemaan Day of the Deadin. Näin paikkautui ainakin yksi pieni yleissivistysaukko, pitäisi vielä nähdä sarjan muutkin osat. Oli kyllä vallan mainio leffa sekin, vaikken selvästi taaskaan osannut pelätä tarpeeksi.

Perjantain aamupäivän tapoin muun muassa käväisemällä kaupungissa katselemassa larppivaatetusta, mutta väkeä oli niin liikaa, ettei siellä kauaa viitsinyt pyöriä. Onneksi Kiipeilypalatsilla oli ennemminkin yllättävän tyhjää, vaikka olimme liikkeellä isolla porukalla, hämeenlinnalaisvahvistuksin. Tuli taas aikasta reippaasti kiivettyä, ja olin kovin tyytyväinen, kun sain liidattua Teh Möykkyreitin. Voinen nyt virallisesti julistaa, ettei minulla enää ole sen reitin kanssa mitään ongelmaa. Sormatiakin kävin taas katselemassa katossa, mutten juurikaan päässyt pidemmälle kuin viimeksi. Kattokiipeilyä pitäisi harjoitella, ongelma vain on, että Tapanilassa on siihen kovin vähän mahdollisuuksia.

Kiipeilyn jälkeen etsimme ravintolan, ja löysimme komediaa. "Pudotin sit viimeisen suklaakakun lattialle", totesi tarjoilija kovaan ääneen toiselle. Joulupyhien jälkeen keittiöstä oli melkein kaikki loppu, ruoan saaminen kesti, ja henkilökunnalla oli niin "kivaa", että huonolle läpälle ei löytynyt rajoja. Meidän jälkeemme saapuneet käytännössä käännytettiin pois heti ovelta, kun ei enää ollut mitään, mitä tarjota. Olipa ensimmäinen kerta, kun olen tämmöiseen tilanteeseen törmännyt. Se oli ehdottomasti enemmän hupaisaa kuin kurjaa, koska ruokaa kuitenkin saatiin, ja se oli varsin hyvää. Syömisen jälkeen käväistiin Cosmicissa, missä ei ollut muita, ja siirryttiin Mirille pelaamaan hämeenlinnalaisten tuomaa Colossal Arena -peliä, jossa lyötiin vetoa hirviöiden puolesta. Hii. Olin päättänyt, että pelin päätyttyä jälkeen lähden kotiin, mutta onneksi tulin vilkaisseeksi Reittiopasta ennen kuin liikuin mihinkään--olisin joutunut odottamaan Helsingin keskustassa puolitoista aamuyön tuntia, ennen kuin olisin päässyt sieltä Espooseen. Selvisipä sitten tämäkin, että on mahdoton ajatus lähteä Turusta pois puoliltaöin, jos ei ole viikonloppu.