6.5. Top Waterfall

Top Waterfall, luolaston päävirran yläjuoksun päätepiste, on yksi Ogof Ffynnon Ddun keskeisistä maamerkeistä, joita emme vielä olleet nähneet. Koska koko Walesin-reissun teema olivat rästiin jääneet, pitkään suunnitteilla olleet retket, päätimme sunnuntaina viimeinkin lähteä etsimään tuota suurta maanalaista vesiputousta.

Tuttu kävely OFD:n yläsisäänkäynnille, luukusta sisään, monesti nähdyn luolan kuivan yläosan läpi Korkkiruuvin kautta Salubrious Streamiin, ja sitä alas Maypole Inletin luo. Kiipeily alas kyseisen kapean kiemurtelevan käytävän pohjalle oli pari vuotta sitten huomattava haaste, joten olimme ottaneet varmuuden vuoksi mukaan köyden. Alaspäin pääsi sen verran kätevästi kiilaamalla itsensä seinien väliin ja liukumalla, ettei köysi tuntunut välttämättömältä, mutta oli se kiva henkinen tuki. Pohjalla odotti jokunen sata metriä suikeroa, välillä lohkareiden yli tai ali kiipeillen, ja lopulta korkea tila, joka vei meidät tikkaiden ja parin kiipeilyn kautta päävirtaan.

Jokeen päästyämme lähdimme etenemään ylävirtaan, meille aivan uuteen suuntaan. Maisemat olivat varsin tuttuja: mustien kiiltävien kiviseinien ympäröimä joki täynnä vuolaasti virtaavaa nilkka-polvisyvyistä vettä, ajoittaisia kiivettäviä pikkuvesiputouksia, sekä isompia ja pienempiä hiidenkirnuja, joihin voi vahingossa pulahtaa. Matka vesiputoukselle oli pitkä, lähemmäs kilometrin. Valoa imevät seinät tekivät tunnelman ahdistavaksi, ja vaikka vesi oli matalalla ja sääennuste hyvä, jossain takaraivossani väijyi ahdistus yhtäkkiä ilmestyvästä tulva-aallosta, joka pyyhkäisisi meidät mennessään. Joki vain jatkui. Välillä kuljimme läpi kuivan osion, Second Oxbown, ja hiljalleen kivi tuli hieman ruskeaksi ja karkeammaksi.

Saavuimme kohtaan, jossa virta muuttui vyötärösyvyiseksi, ja katto laskeutui lähelle veden pintaa. Ylöspäin näytti viettävän kuiva käytävä, joka haarautui kahtia. Vetinen alatunneli ei vaikuttanut kutsuvalta, joten tarkastimme ylävaihtoehdot. Ikävä kyllä molemmat haarat osoittautuivat umpikujiksi. Ei auttanut kuin pulahtaa veteen. Syvä kohta osoittautui onneksi vain muutaman metrin mittaiseksi, sen jälkeen joki palasi ennalleen. Bongasimme myös muutaman valkoisen luolakalan!

Kunnollisen kastautumisen jälkeen minulla alkoi olla kylmä - kuten jo aiemmin Ranskan Grottes de Mandrinissa tuli todettua, varusteeni eivät ole riittävät todella märkiin luoliin. Joki kävi jyrkemmäksi, ja nousimme ylös liukasta kivistä koskea, kuin mitäkin vesiliukumäkeä. Kun minulla alkoi jo olla lievän epätoivoinen olo, kuului kulman takaa kovempi veden kohina kuin missään aiemmin, ja siellä se etsimämme vesiputous viimein oli. Top Waterfall oli todella näyttävä, mutta on tunnustettava, että minä halusin tässä vaiheessa vain häipyä paikalta niin pian kuin suinkin mahdollista.

Matka pinnalle tuntui jälleen menomatkaa lyhyemmältä, vaikka kiipeilyt ja potholejen ylitykset olivatkin alavirtaan ikävämpiä kuin ylöspäin. Viimein takaisin Maypole Inletiin noustuamme olin sen verran väsynyt ja kylmissäni, että konttasin niidenkin lohkareiden ali, jotka olisi ollut helpompi kiertää yläkautta. Kiipeily ylös suikerosta meni köyttä hyödyntäen, ja sen jälkeen etenimme rutiinilla tuttujen paikkojen läpi. Olimme menneet sisään kahdelta, ulos tulimme viisi tuntia myöhemmin.

Synkän ja ahdistavan joen jälkeen oli harvinaisen ihanaa katsella pilvistä taivasta, karuja nummia ja elämöivää lammaslaumaa. Jotenkin tämä luolareissu oli minulle erityisen raskas, paljon rankempi kuin torstain kiireinen Cwm Dwr. Luolajoet eivät selvästikään ole vahvuuteni. OFD:n Streamway tuntuu minusta paikalta, jossa ihmisen ei kertakaikkiaan kuuluisi olla.

Majalle päästyämme Mirilläkin oli kylmä. Kamoja pestessä uhkasi sormista lähteä tunto, eikä kumpikaan meistä olisi malttanut tulla pois lämpimästä suihkusta. Lopulta saimme kokattua hapanimeläkanaa, ja pääsin korkkaamaan päärynä-inkiväärisiiderin. Viimeisen illan ohjelmassa oli tuttuun tapaan istuskelua Long Common Roomissa luolajuttuja kertoen. Samalla kun minä kuuntelin Tonyn palopuhetta siitä, miten minun ehdottomasti kannattaa kesällä pyrkiä Gouffre Bergerin pohjalle, Martin vakuutteli Mirille, että tällä ei ole mitään syytä jättää kyseistä luolaa väliin. Tuntuu oudolta olla menossa Vercorsiin ilman SWCC:läisiä, siitä puhumattakaan, että seuraavan kerran Walesiin päässee vasta joskus ensi vuonna.