4.5. Pant Mawr Pot

Perjantai oli myös luolapäivä. Tällä kertaa kohde oli minulle vieras Pant Mawr Potin kolo hieman kauempana luolamajalta. Saatuamme kasaan tarvittavat varusteet (Allanilta lainattu SRT-setti ja 40 metriä kerhon köyttä) lähdimme vaeltamaan nummien halki kohti luolan suuta. Miri oli käynyt paikalla kerran aiemmin, ja luotimme hänen suuntavaistoonsa. Se ei pettänyt, vaan käveltyämme noin tunnin lammas- ja lehmälaumojen halki saavuimme nummen syvyyksiin uppoavan pystysuoran aukon luo.
Pidimme pienen evästauon, ja kiskoimme SRT-kamat päälle. Liian suurten valjaiden kiristämiseen meni varmaan vartti, kun remmit olivat niin karheat ja mutaiset, etteivät liikkuneet kuin millin kerrallaan. Myös köyden virittely vaati aikansa, koska perfektionistiseen tapaamme halusimme tehdä sen mahdollisimman nätisti. Yhteistyönä suoritetun säädön lopputulos olikin ihan asiallisen näköinen.

Laskeuduin koloon ensimmäisenä. Tasan siinä, mihin köysi olisi luonnostaan asettunut, oli outo valkoinen möykky. Ensin luulin sen olevan vaahtoa, mutta tarkempi vilkaisu paljasti karun totuuden: montun pohjalla lojui kuollut lammas. Venkoilin köyden kanssa sivuun siitä, ja astuin luolan lattialle. Mirikin onnistui laskeutumaan tallomatta lampaanraatoa.

Riisuimme valjaamme, ja lähdimme etenemään syvemmälle luolaan. Seurailimme matalahkoa, mutta vilkkaasti virtaavaa jokea, ja selvitimme vaivattomasti lohkaretukoksen. Pian sen jälkeen löysimme ensimmäiset luolamuodostelmat, jotka olivat todella upeita. Edellisen vierailunsa perusteella Miri opasti meidät flowstone-putousta ylös mielettömän hienoon kapeaan sivukammioon, joka oli lyhyt, mutta aivan täynnä pillejä, heliktiittejä ja stalaktiitteja, kuin jokin todella omalaatuinen katedraali.

Edellisellä vierailullaan Miri oli kääntynyt takaisin nähtävyyden jälkeen, mutta meidän tavoitteemme oli tietenkin käydä pohjalla. Jatkoimme siis eteenpäin meille molemmille vieraissa maisemissa. Kerran luulimme jo saavuttaneemme päädyn, mutta reitti eteenpäin löytyikin muotojen välistä, ylöspäin ja kauemmas joesta. Hetken kuivassa käytävässä edettyämme palasimme takaisin joen luo, missä näimme Fire Hydrantiksi kutsutun vesisuihkun. Suurimman osan ajasta etenimme joen vasenta reunaa seurailevan mutakukkulan päällä. Tunneli oli jatkuvasti suuri, ainakin 5x5 metriä.

Pääydimme kohtaan, jossa käytävä näytti jakautuvan kahtia. Joki virtasi oikealle hieman aiempaa kapeammassa tunnelissa, vasemmalle puolestaan jatkui ylöspäin nouseva kuiva käytävä. Kokeilimme ensin jälkimmäistä. Sen päädyssä lojui kasa muinaisen näköisiä kaivuuvälineitä kottikärryistä lähtien, sekä joitakin sukelluspulloja ja -painoja. Käytävä olisi jatkunut eteenpäin parina ahtaahkona konttaustunnelina, mutta ne eivät juuri houkutelleet.

Palasimme joelle, ja jatkoimme sen seurailua alavirtaan. Mutakeko joen vierustalla jatkui myös vielä hetken, mutta loppui viimein, ja siirryimme kahlaamaan. Käytävä kapeni, ja muuttui meanderiksi, jossa vettä pystyi välttelemään poikkaroiden. Tunneli pieneni yhä, ja lopulta meni niin suppuun, ettei siinä olisi mahtunut kävelemään suorassa. Seinät olivat ylös asti vaahdon peitossa, mistä päättelimme tämän olevan luolan loppusumppu. Eteenpäin ei pääsisi ilman sukellusvarusteita.


Käännyimme ympäri ja lähdimme palailemaan. Vielä jonkin matkaa seinissä oli vaahtoa ja heinänpätkiä päidemme yläpuolella merkkinä siitä, että tulva-aikana täällä ei olisi kiva olla. Kuten usein aiemminkin, paluumatka tuntui paljon lyhyemmältä kuin meno. Köysinousun suurin haaste oli lampaan välttely. Lainatut SRT-kamat olivat suorastaan hämmentävän sopivat, joten etenin samaa vauhtia kuin omilla varusteillani.

Purettuamme köyden ja pakattuamme tavaramme lähdimme vaeltamaan nummien halki takaisin majalle. Ylämäki kanervaryteikössä tuntui tässä vaiheessa päivää (kahdeksan kieppeillä) melko raskaalta. Näkyvyys oli edelleen hyvä, ei sumua, joka on aiemmin eksyttänyt monta luolasta palaajaa. Päivän retkestä kävelyyn meni pari tuntia, varuste- ja köysisäätöön noin tunti, ja itse luolaretkeen reilu kolme tuntia.

Varusteiden purku ja järjestely majalla oli tavallista rasittavampaa, etenkin kun kävi ilmi, että SWCC:n varustevarastosta lainaamamme köysisäkki oli itse asiassa lähtöä tekevien hollantilaisten. Mitäs olivat jättäneet sen sinne kerhon kamojen sekaan! Lopulta saimme siivottua itsemme ja vermeemme, ja kokattua herkullista luolapastaa. Maja oli poissaollessamme täyttynyt SWCC:läisillä, mutta emme jaksaneet istua iltaa kovin myöhään. Varmistettuamme luolakartasta, että olimme todella köyneet Pant Mawr Potin pohjalla, siirryimme tyytyväisinä nukkumaan.