19.5. Grotte de la Toussaint

Lauantaina aamupalan (aina niitä croissantteja ja pain au chocolatia!) jälkeen keräännyimme pohtimaan, mitä puuhaisimme ennen luolaa. Päädyin lopulta "nuorten" kanssa autoilemaan etukäteen luolan suunnalla oleviin turistikohteisiin.

Eka pysähdyspaikka oli Pont du Gard, näyttävä kolmikerroksinen akvedukti. Ikävä kyllä sen ympärille oli rakennettu massiivinen turistikompleksi molemmat rannat täyttävine museoineen ja matkamuistomyymälöineen. Emme viipyneet kauaa, vain sen verran, että näimme itse sillan. Seuraavaksi olimme suunnitelleet hengailua vanhassa Uzèsin kylässä, jossa oli markkinat. Nämä markkinat olivat kuitenkin niin massiiviset, että ruuhka täytti pienet kadut kaupungin ulkopuolelle asti. Lopulta kävimme vain ostamassa eväitä, ja jatkoimme matkaa.

Pidimme pikniktauon hienolla näköalapaikalla. Siitä oli enää lyhyt matka tien levennykselle, joka toimi luolan parkkipaikkana. Oppaamme oli sama ukkeli kuin eilen. Muita ranskalaisia ei ollut tulossa, mutta GSL:läisiä oli aiempaa enemmän, mukana muun muassa kaksi alle 10-vuotiasta muksua isineen. Luolan nimi oli Grotte de la Toussaint, ja sen sisäänkäynti sijaitsi metsässä aivan parkkipaikan vieressä. Se oli hieno betoniloota, jonka päällä oli suoraa alaspäin aukeava luukku. Normaalisti sisäänkäynti on lukittu ja luolaan pääsy rajoitettu, koska se on erityisen hauras.

Luukuun laskeutumalla päätyi ahtaaseen käytävään, ja luolan alkuosa oli muutenkin täynnä pieniä ryömiöitä ja konttauksia. Jo sen aikana ympärillämme oli paljon muotoja, ja ensimmäinen isompi tila oli todella koristeltu, mutta sen jälkeen astuimme suureen keskuskammioon, joka oli kuin luolailijan unesta. Tila oli joka neliösentiltään täynnä kaikkea, mitä tippuva vesi ja saostuva kalsiitti voivat saada aikaan: kaiken kokoisia ja muotoisia tippukiviä, omalaatuisia kiekkoja (discs) joita en ole nähnyt muualla, ja pieniä kippuraisia heliktiittejä. Tila oli niin käsittämättömän hieno, että olisin halunnut ihailla sitä kunnioittavassa hiljaisuudessa. Sen sijaan sveitsiläisistä lähti melkoinen älämölö, kun he osoittivat ihmeitä toisilleen ja virittelivät lisäsalamiaan. Massaluolailu ei ole minua varten.

Isosta kammiosta opas vei meidät kierrokselle sitä ympäröiviin tunneleihin, joissa oli kenties vieläkin enemmän ja hienompia heliktiittejä, sekä vähän pikkuisia kiipeilyjä ja ryömintöjä. Kaiken kaikkiaan tämä oli selkeästi ihailu-, ei urheiluretki. Yleensä pidän enemmän jälkimmäisistä, mutta tämä pieni luola oli niin valtavan kaunis, että en olisi halunnut tulla ulos ollenkaan.

Hotellille palattuamme huonekaverini yllytti minut lähtemään joelle uimaan. Pulikoimassa myös olleet Olivier ja Vivien saivat päähänsä nousta jokea ylävirtaan ja laskea sitä alas, vähän kuin kanjonoinnin kevytversiona. Tietysti lähdin mukaan, vaikka minulla oli märkkärin asemesta haalari ja kengiksi saappaat, eikä kypärääkään ollut lähistöllä. Vähän jännä ja kylmä jokiseikkailu siis oli, mutta hauska myös. Lisäksi joessa oli käsittämättömiä muovisen näköisiä pyöreiksi hioutuneita siirtolohkareita.

Mainion päivän tunnelma romahti illallisella, kun alettiin setviä sunnuntain ohjelmaa. Olisin kovasti kaivannut vaikeampaa, mieluiten vertikaalista luolaretkeä pienemmällä tiimillä, mutta sellaista ei oikein tuntunut olevan tarjolla - ja sitten kävi ilmi, että ainoa mahdollinen kyyti olisi lähdössä kohti Sveitsiä jo ennen puoltapäivää. Plääh. Pettyneenä poistuin aikaisin nukkumaan.