3.5. Cwm Dwr

Torstaiaamuna nukuimme hyvin ja pitkään. Aamukahvin (ja ankkasalamin) jälkeen saimme Leliltä kyydin uuteen isoon lähi-Tescoon, mistä yritimme parhaamme mukaan ostaa kaiken tarpeellisen pitkän luolaviikonlopun ajaksi. Lopulta Lel pääsi meistä eroon pudottamalla meidät South Wales Caving Clubin majalle. Siellä oli varsin tyhjää, koska parhaillaan vierailemassa olleista hollantilaisista suurin osa oli luolassa. Maan alle oli meidänkin tarkoitus päästä, mutta otimme aikamme ennen kuin siinä onnistuimme. Ensin piti tietenkin majoittua, syödä ja koota varusteet. Minun settini oli harvinaisen hajanainen: Lelin kypärä, Iainin liian pienet polvisuojat, ja vanha opiskelijahaalarini, jonka Miri oli tuonut Suomesta.

Päivän retkeksi valikoitui jo vuosia suunnitteilla ollut suunnistusharjoitus Cwm Dwrissa. Laskeuduimme luolaan aina yhtä viehättävän betoniputkilon läpi vasta noin kello 17 illalla. Alkuosan konttaus ja ryömintä oli jo tuttua edellisiltä neljältä käynniltämme kyseisessä kolossa. Vettä tosin oli tällä kertaa ehkä hieman tavallista enemmän. Lopulta selvitimme ryömiön ja pullahdimme Cwm Dwr Jaman suureen käytävään, alueelle, jossa emme aiemmin olleet liikkuneet keskenämme. Jama on suunnistamisen kannalta helppo tunneli, ja haastetta tarjosivat lähinnä muutamat kiipeilyt lohkareikossa.

Ensimmäinen potentiaalinen reitinlöytöprobleema oli Cwm Dwr Boulder Choke, lohkaretukos, johon ihmiset kuulemma joskus juuttuvat tunneiksi harhailemaan. Me olimme kulkeneet tästä läpi kerran kumpaakin suuntaan oppaan kanssa. Aiemmat retket olivat selvästi painuneet mieleen hyvin, koska löysimme läpi saman tien ilman minkäänlaisia ongelmia. Pulmat alkoivat vasta sen jälkeen.

Olimme kuluttaneet mökille ilmoittamastamme neljästä tunnista jo noin puolitoista. Edessämme oli haarautuvien ja risteävien tunneleiden kaaos, jonka tulkitsemisessa luolakartasta oli hyvin vähän apua. Lopulta päätimme unohtaa sen kokonaan, ja siirryimme suunnistamaan "seuraa nenääsi" -periaatteella: valitsimme käytäviä, jotka näyttivät hyviltä, paljon kuljetuilta tai hämärästi tutuilta. Tavoitteemme oli löytää the Confluence, erittäin tunnistettava keskeinen maamerkki matkalla kohti luolaston muita sisäänkäyntejä.

Seitsemältä, puolivälissä ilmoittamaamme aikaa, emme vieläkään olleet perillä. Löysimme puron ja seurasimme sitä, mutta päädyimme paikkaan, missä se katosi kiven sisään ja seinissä oli vaahtoa melkein katossa asti. Tajusimme tämän olevan sumppu, josta luolajoki virtaa OFD I:n, luolan alimpaan osioon. Meille tämä oli umpikuja, mutta emme halunneet luovuttaa vielä, etenkään kun tiesimme olevamme lähellä. Käännyimme ympäri ja jatkoimme melkein juoksuvauhtia. Palasimme edelliseen haaraan, valitsimme päinvastaisen suunnan, ja lopulta sen päädystä löytyi kuin löytyikin Confluencen kivinen evä! Kiljahdin riemusta niin, että takana tullut Miri taisi hieman säikähtää.

Emme pysähtyneet ihastelemaan paikkaa ja sateiden jäljiltä varsin runsasvetistä jokea. Meillä oli alle puolet ajasta jäljellä, joten lähdimme palaamaan niin nopeasti kuin mahdollista. Muutamaa päänvaivaa aiheuttanutta risteystä lukuunottamatta löysimme reitin hyvin. Hurja kirimme kohti Confluencea oli vaatinut melkoisesti energiaa, ja nyt alkoi väsyttää. Lopun ryömintä ei olisi innostanut yhtään, mutta siitäkin tungettiin reippaasti läpi. Ylös puupölkkujä ja betoniputkiloa, ja ulos sateiseen louhokseen.

Lopulta olimme majalla kello 20.50, kymmenen minuuttia ennen lappuun merkitsemäämme kello yhdeksää. Huh. Tämä ei ollut mikään helppo lämmittelyreissu, vaan melkoisen raskas suoritusvääntö. Olo oli jälkeenpäin väsähtänyt, mutta erittäin tyytyväinen. Nyt tiedämme, että osaamme halutessamme suunnistaa Cwm Dwrista luolan ylä- tai alasisäänkäynnille.