Tyhjää

Sunnuntaina lupaavan aktiivisesti ja sosiaalisesti alkanut aamupäivä lopahti kuin seinään, kun tuli Laaksolahdessa syöytä niin paljon, että yhteistuumin olmin kanssa totesimme, jotta olkoon, siirretään kiipeily maanantaihin. Siispä ahkeran toiminnan asemesta palasinkin kotiin lojumaan, enkä edelleenkään saanut niin mitään tehtyä. Tuijotin vaan ficci-mailini inboxia. Ei voi olla ihminen näin kärsimätön. Argh. Olisin voinut lukea tenttikirjoja, olisin voinut soittaa, tai vaikka mitä muuta, mutta jotenkin mikään vaan ei huvittanut.

Maanantaille piti olla puuhaa, päivä päätyi kuitenkin olemaan ihan samaa sarjaa kuin sunnuntai. Reipas alku kiipeilyseinällä - tai noh, reipas ja reipas, jotenkin voimatonta oli meno, mutta ainakin tuli onsightattua yksi 6a eikä se edes juurikaan pelottanut, alkaa siis vaihteeksi olla ihan kohtalainen liidimeininki. Sen jälkeen kuvittelin, että minulla on kiire, vaan yhtäkkiä ilmaantuikin tekstiviesti, joka ilmoitti, että iltapäivälle sovitut heviproggiksen treenit onkin peruttu. No voihan. Äh. Sen sijaan käväisin keskustassa lounaalla ja heittämässä läjän kiipeilykenkiä pohjattaviksi, ja palasin kotiin ihmettelemään. Sentään jotain tekemisen yritystä oli ilmassa, muun muassa kävin kirjastossa metsästämässä soitettavaa yhdelle keikalle, koitin setviä mahdollista YS-stemmispäivää ja leivoin myslimuffinsseja, mutta kokonaisuudessaan, aika harakoille meni tämäkin ilta. Pläh.

Kaiken kaikkiaan, pahoin pelkään, että minulla on tällä hetkellä turhan vähän keskittymistä ja aktiivisuutta vaativaa tekemistä. Kuten päivällä tänään tuli todettua, minun tapani tehdä asioita vaan on sellainen, että mitä vähemmän on aikaa, sitä enemmän saan tehtyä - eli siis käänteisesti, kun aikaa on hirveästi, en saa tehtyä yhtään mitään. Tyhmää, mutta totta. Onneksi kohta vaihtuu yliopistolla periodi, ja sitten on vähän enemmän opintoja edes.