Lauantain aamuvuoro oli sitten oikeasti täydellinen tyyppiesimerkki perustyöpäivästä, jolloin ei tapahdu yhtään mitään. Seitsemän kierrosta rauhaisaa ajelua. En tainnut edes kuuluttaa kuin yhden kerran, ja sekin oli sen takia, että Mellunmäessä en meinannut saada ovia ollenkaan kiinni, kun aina sinne juoksi joku väliin, ja tämähän alkoi ärsyttää niin, että oli ihan pakko vähän valistaa matkustajia aiheesta. Koska ei vaan ole mahdollista odottaa kaikkia, niin kivaa kuin se olisikin. Jos joka asemalla odottaisi puoli minuuttia ylimääräistä, radan lopussa olisi seitsemän minuuttia myöhässä.
Kotiin palattuani yritin kauheasti tehdä jotain, mutta ei se oikein onnistunut. Jostain käsittämättömästä syystä teki mieli soittaa Vivaldin sonaatteja, joten tein sitten niin, paitsi että siitä tuli kädet kipeiksi (mikä soittokunto?). Sen jälkeen innostuin kaivamaan tanssimaton laatikosta, ja hypin pari biisiä, mutta siitä tuli jalat kipeiksi (mikä kunto?). Sitten lähinnä jumitin tuijottamaan läppärin ruutua toivoen, että jotain kivaa tapahtuisi (ts. lähinnä, että saisin viimeisimmän ficcini takaisin betalukijaltani), mutta ei mitään oikein tapahtunut. Joo. Kyllä oli hyvin jännittävä päivä.
No comments:
Post a Comment