29/10/2008

Opiskelullista

Yliopiston toinen periodi alkoi maanantaina kahdella luennolla. Ensimmäinen, Articulatory Phonetics Practice Course, muistutti mieleen, miksi kielitiede on kivaa. Kurssin tavoite siis on harjoitella ääntämään IPA-aakkoston tavallisimmat äänteet. Aloitimme "helpoista": i, u, a, p, t ja k, sekä muutama eri versio näistä. Tunnin jälkeen oli sellainen olo, ettei enää osaa puhua ollenkaan mitään. Hihii. Hilpeää. Ja hillittömän vaikeaa. Luennon jälkeen löysin itseni hämmästyksekseni lounaalta muutaman kielitieteilijä/-teknologiopiskelijan seurassa. Jotenkin ihan ihmeellistä havaita, että niin, tosiaan, mulla ehkä voisi olla jotain yhteistä näiden muiden pääaineopiskelijoiden kanssa. Päivän toinen luento, Semantiikan ja pragmatiikan jatkokurssi, sitten muistutti, miksi oikeastaan haluaisin opiskella jotain muuta. Liian korkealentoista ja kielioppiteoreettista minun makuuni - ja juuri semmoista sälää, mitä meidän laitoksella nimenomaan tehdään. Loppupäivä luentojen jälkeen meni lojuessa, mutta koska olin jo tehnyt päivän aikana jotain "hyödyllistä", se ei pahemmin häirinnyt.

Eilinen eli tiistai sisälsi tasapainoisesti vähän kaikkea: ensin Scapegoat-treenit, sitten antropologian luento (jossa katsottiin video !kung-kansasta, AKA ju|'hoaseista, joiden kielessä on paljon naksausäänteitä, niin että minulla oli vaikeuksia keskittyä mihinkään muuhun kun kieli oli niin vinkeän kuulloista <3) sekä illalla kiipeilyä (joskin melkoisen väsynyttä sellaista, vaikka yhtä 7a:ta yläköydessä räpiköinkin ylös neljän muuvin verran).

No comments: