Aamulla jätin tilastotieteen tentinpalautustunnin väliin, että ehtisin nukkua, ja näinkin sitten surumielistä unta onnettomasta Snapesta, joka vain halusi, että joku rakastaisi sitä (agh, Potter-teemaiset unet vaan pahenevat). Ehdin keskustaan lounasaikaan mennessä, ja istuin päivän kaksi muuta luentoa. Molemmat olivat sellaisia "ei minua oikeasti kiinnosta tämä yhtään, mutta tarvitsen jotain tekemistä" -juttuja, tosin väestötieteen johdanto jopa onnistui oikeasti olemaan kiintoisa. Semantiikassa ja pragmatiikassa taas törmäsin siihen, että olen ihan liian käytännönläheinen ja laiska ajattelija, en kertakaikkiaan jaksa perehtyä asioihin ihan noin syvällisesti.
Luentojeni jälkeen törmäsin Siltavuorenpenkereen ruokalassa sattumalta vanhaan stadialaistuttuun, joka osoittautui kohtalotoveriksi: molemmat opiskelevat satunnaisia asioita yliopistolla, kummallakaan ei oikeastaan ole vielä soitonopettajaksi valmistumisen jälkeenkään mitään aavistusta siitä, mitä haluaisi tehdä isona, kun vähän kaikki kiinnostaa, etenkin kun haluaisi mieluiten jonkun homman, josta olisi mahdollista joskus työllistyäkin. Liekö näin, että nyky-Suomella on tapana tuottaa tämmöisiä kilttejä tyttöjä, joilla on ammatinvalintaongelma - tunnen nimittäin pari muutakin vastaavaa tapausta - vai onko tämä vain tyypillistä yli kahden-, alle kolmenkympin kriiseilyä, tai jotain? Tätä voisi varmaan pohtia enemmänkin jos ei a) olisi laiska tekemään semmoista ja b) kiire kouluun.
Illalla oli tietysti YS-treenit. Soitimme huonosti. Tshaikovski pyörii haudassaan.
30/10/2008
29/10/2008
Opiskelullista
Yliopiston toinen periodi alkoi maanantaina kahdella luennolla. Ensimmäinen, Articulatory Phonetics Practice Course, muistutti mieleen, miksi kielitiede on kivaa. Kurssin tavoite siis on harjoitella ääntämään IPA-aakkoston tavallisimmat äänteet. Aloitimme "helpoista": i, u, a, p, t ja k, sekä muutama eri versio näistä. Tunnin jälkeen oli sellainen olo, ettei enää osaa puhua ollenkaan mitään. Hihii. Hilpeää. Ja hillittömän vaikeaa. Luennon jälkeen löysin itseni hämmästyksekseni lounaalta muutaman kielitieteilijä/-teknologiopiskelijan seurassa. Jotenkin ihan ihmeellistä havaita, että niin, tosiaan, mulla ehkä voisi olla jotain yhteistä näiden muiden pääaineopiskelijoiden kanssa. Päivän toinen luento, Semantiikan ja pragmatiikan jatkokurssi, sitten muistutti, miksi oikeastaan haluaisin opiskella jotain muuta. Liian korkealentoista ja kielioppiteoreettista minun makuuni - ja juuri semmoista sälää, mitä meidän laitoksella nimenomaan tehdään. Loppupäivä luentojen jälkeen meni lojuessa, mutta koska olin jo tehnyt päivän aikana jotain "hyödyllistä", se ei pahemmin häirinnyt.
Eilinen eli tiistai sisälsi tasapainoisesti vähän kaikkea: ensin Scapegoat-treenit, sitten antropologian luento (jossa katsottiin video !kung-kansasta, AKA ju|'hoaseista, joiden kielessä on paljon naksausäänteitä, niin että minulla oli vaikeuksia keskittyä mihinkään muuhun kun kieli oli niin vinkeän kuulloista <3) sekä illalla kiipeilyä (joskin melkoisen väsynyttä sellaista, vaikka yhtä 7a:ta yläköydessä räpiköinkin ylös neljän muuvin verran).
Eilinen eli tiistai sisälsi tasapainoisesti vähän kaikkea: ensin Scapegoat-treenit, sitten antropologian luento (jossa katsottiin video !kung-kansasta, AKA ju|'hoaseista, joiden kielessä on paljon naksausäänteitä, niin että minulla oli vaikeuksia keskittyä mihinkään muuhun kun kieli oli niin vinkeän kuulloista <3) sekä illalla kiipeilyä (joskin melkoisen väsynyttä sellaista, vaikka yhtä 7a:ta yläköydessä räpiköinkin ylös neljän muuvin verran).
27/10/2008
Tiivistys ja kiipimys
Hm. On tämä nyt taas jotenkin kummallisen vaikeaa pitää yllä säännöllistä blogipäivittelyä - etenkin kun ottaa huomioon, että minulla on yleisesti ottaen liikaa tyhjää aikaa.
Tiivistelmänä viime viikosta: oli yliopiston väliviikko, elikäs ikäänkuin lomaa, mikä nyt ei varsinaisesti juuri eronnut normaalista. Kulutin aikaa muun muassa kirjoitellen hahmoa tulevaan turkulaiseen kaupunkilarppikampanjaan, ja väsäillen hahmoni nettisivuja. Onkin ollut suunnaton vajaus larppirintamalla. Lisäksi oli parit Scapegoat-treenit (edelleen odotan jännityksellä ja hämmennyksellä, millainen tuosta oikein loppujen lopuksi tulee), yksi hyvin lyhyt luento (vaikka olikin väliviikko) sekä kiipeilyä ja AOK:n kokous Olgalla perjantai-iltana.
Eilinen eli sunnuntai yhdisti edellämainitut kiipimän ja AOK:n. Aamupäivästä uhmasin syysmyrskyä ja kävin antamassa ääneni. Tämän jälkeen lukioporukka kasaantui ja ajeli Tapanilaan kiipeilyekskun merkeissä. Koska Kiipeilykeskuksessa ei saa opettaa, tämä tarkoitti, että minä kiipeilytin neljää ihmistä. Hieman raskastahan se oli varmistaa niin montaa vuorotellen. Onneksi Tapanilassa on itsevarmistushärvelit, niin että ihmiset pystyivät roikkuilemaan seinällä myös itsenäisesti. Uskoakseni kukaan seurueesta ei saanut kiipimäkokeilusta elinikäisiä traumoja... Lukioseurueen poistuttua jäin vielä itse kiipeämään Elmon kanssa. Liekö joku pätemis/näyttämisvaihde jäänyt päälle, mutta pitkästä aikaa löytyi niitä kauan kaivattuja onnistumisen elämyksiä. Uskaltauduin onsightaamaan kahta 6b:tä. Puhtaasti ei mennyt kumpikaan, mutta loppuun asti molemmat, ja vain yhdellä tai kahdella köyteentulolla. Jee! Tämmöisiä kiipimäpäiviä saisi olla useamminkin.
Tiivistelmänä viime viikosta: oli yliopiston väliviikko, elikäs ikäänkuin lomaa, mikä nyt ei varsinaisesti juuri eronnut normaalista. Kulutin aikaa muun muassa kirjoitellen hahmoa tulevaan turkulaiseen kaupunkilarppikampanjaan, ja väsäillen hahmoni nettisivuja. Onkin ollut suunnaton vajaus larppirintamalla. Lisäksi oli parit Scapegoat-treenit (edelleen odotan jännityksellä ja hämmennyksellä, millainen tuosta oikein loppujen lopuksi tulee), yksi hyvin lyhyt luento (vaikka olikin väliviikko) sekä kiipeilyä ja AOK:n kokous Olgalla perjantai-iltana.
Eilinen eli sunnuntai yhdisti edellämainitut kiipimän ja AOK:n. Aamupäivästä uhmasin syysmyrskyä ja kävin antamassa ääneni. Tämän jälkeen lukioporukka kasaantui ja ajeli Tapanilaan kiipeilyekskun merkeissä. Koska Kiipeilykeskuksessa ei saa opettaa, tämä tarkoitti, että minä kiipeilytin neljää ihmistä. Hieman raskastahan se oli varmistaa niin montaa vuorotellen. Onneksi Tapanilassa on itsevarmistushärvelit, niin että ihmiset pystyivät roikkuilemaan seinällä myös itsenäisesti. Uskoakseni kukaan seurueesta ei saanut kiipimäkokeilusta elinikäisiä traumoja... Lukioseurueen poistuttua jäin vielä itse kiipeämään Elmon kanssa. Liekö joku pätemis/näyttämisvaihde jäänyt päälle, mutta pitkästä aikaa löytyi niitä kauan kaivattuja onnistumisen elämyksiä. Uskaltauduin onsightaamaan kahta 6b:tä. Puhtaasti ei mennyt kumpikaan, mutta loppuun asti molemmat, ja vain yhdellä tai kahdella köyteentulolla. Jee! Tämmöisiä kiipimäpäiviä saisi olla useamminkin.
22/10/2008
Unia, muksuja ja loikka
Jostain syystä olen nähnyt viimeisen parin viikon ajan toistuvasti unia, joissa on paitsi supersankareita, myös Harry Potter -vaikutteita, mikä on aika kummallista, kun en ole viime aikoina mitään potterismia pahemmin harrastellut. Eräänä yönä muun muassa oli uni, joka sekoitti Heroesia, Potteria ja X-Meniä: kuuluin hyvis-supersankarijoukkoon, joka puolusti supersankari/noitakoulua (yhdistelmä Xavierin koulua ja Hogwartsia) pahisjoukkoa vastaan, joka puolestaan oli suoraa Heroesista nyhdetty. Oma supervoimani oli luonnollisestikin lentäminen, ja olin koko unen ajan pukeutunut Ropeconiin hommaamaani kirkkaankeltaiseen takkiin. Toissayönä unessani oli enemmän Potteria kuin supersankareita, ilmeisesti olin suorittamassa jotain tehtävää Dumbledoren laskuun. Viimeyönä puolestaan oli joku valtaisa supervoimaisten mutanttien kokoontuminen, jossa yritin päteä kiipeämällä, missä olin huono, mutta onneksi uni päättyi siihen, että lentelin suunnattoman ihmismassan yläpuolella... Kivoja unia tämmöiset kyllä. Jee.
Supersankaruutta olisi kaivattu tosielämässäkin, kun käväisin Kirkkonummella pitämässä selloesittelyjä, peräti kolmelle iltapäiväkerhomuksuryhmälle peräkkäin, kolmessa eri koulussa. Tuli siis samalla Kirkkonummen seudun sightseeingkin suoritettua. Ensimmäiset muksut olivat riiviöitä, ja heittelivät kärrynpyöriä ja kuperkeikkoja samalla kun soitin. Mitään toivoakaan pitää niitä kurissa tai järjestyksessä - ja niitä oli vain kuusi. Toisen ryhmän muksut olivat ihmeen kilttejä, vaikka niitä oli aika monta. Kolmas ryhmä oli pienin, mutta paikkasi tämän olemalla kaikkein pirullisin. Olin juuri ehtinyt pakata selloni pois, kun muksut palasivat luokkaan sanoen, että oikea kerhotäti oli ihmetellyt, miksi me nyt jo lopetettiin, pitäisi vielä jatkaa. Katsoin kelloa, ja olin ymmälläni, koska minusta olimme jo pitäneet 30-45min musiikkituokion, mikä oli tarkoituskin. Käväisin siis kysymässä tädiltä, ja joo, kyllä, oli ihan korkea aika lopettaa. Muksut vain olivat päättäneet jallittaa tyhmää vierailevaa tätiä - ja läheltä piti, etten ottanut ihan täydestä. Enhän minä osaa odottaa, että kiltit pikku muksut valehtelisivat päin naamaa vain huvin vuoksi. On se vaan niin, että vaikka kuinka olen epävarma sen suhteen, mikä minusta tulee isona, on ainakin päivänselvää, että luokanopettajaa minusta ei tule
Muksuista selvittyäni pääsin seinälle purkamaan agressioitani - tai kehittämään niitä. Saamarin Intia, sanon minä. Roikuin siinä varmaan vartin, ja ei, ei vaan etene. Rasittaa vähän sanoinkuvaamattomasti, että 6b:n reitti on muka niin vaikea, että pääsen tasan tokaan jatkoon asti ja sitten en vaan millään pääse eteenpäin. Sen jälkeen uskaltauduin liidaamaan yhden helpohkon 6a+:n, ja tulin tehneeksi vahingossa melkoisen hyppyharjoituksen. Olin jo kiskonut löysää viimeistä klippiä varten, kun totesin, että njäh, en mä jaksa klipata tätä, liian vaivalloista, ja hyppäsin köyteen antamatta pahemmin varoitusta suunnitelmistani. Tulin sitten alas about puoliväliin seinää - ehkä pisin putoaminen, mitä olen kokeillut. Hups. Itse asiassa se oli aika siistiä.
Supersankaruutta olisi kaivattu tosielämässäkin, kun käväisin Kirkkonummella pitämässä selloesittelyjä, peräti kolmelle iltapäiväkerhomuksuryhmälle peräkkäin, kolmessa eri koulussa. Tuli siis samalla Kirkkonummen seudun sightseeingkin suoritettua. Ensimmäiset muksut olivat riiviöitä, ja heittelivät kärrynpyöriä ja kuperkeikkoja samalla kun soitin. Mitään toivoakaan pitää niitä kurissa tai järjestyksessä - ja niitä oli vain kuusi. Toisen ryhmän muksut olivat ihmeen kilttejä, vaikka niitä oli aika monta. Kolmas ryhmä oli pienin, mutta paikkasi tämän olemalla kaikkein pirullisin. Olin juuri ehtinyt pakata selloni pois, kun muksut palasivat luokkaan sanoen, että oikea kerhotäti oli ihmetellyt, miksi me nyt jo lopetettiin, pitäisi vielä jatkaa. Katsoin kelloa, ja olin ymmälläni, koska minusta olimme jo pitäneet 30-45min musiikkituokion, mikä oli tarkoituskin. Käväisin siis kysymässä tädiltä, ja joo, kyllä, oli ihan korkea aika lopettaa. Muksut vain olivat päättäneet jallittaa tyhmää vierailevaa tätiä - ja läheltä piti, etten ottanut ihan täydestä. Enhän minä osaa odottaa, että kiltit pikku muksut valehtelisivat päin naamaa vain huvin vuoksi. On se vaan niin, että vaikka kuinka olen epävarma sen suhteen, mikä minusta tulee isona, on ainakin päivänselvää, että luokanopettajaa minusta ei tule
Muksuista selvittyäni pääsin seinälle purkamaan agressioitani - tai kehittämään niitä. Saamarin Intia, sanon minä. Roikuin siinä varmaan vartin, ja ei, ei vaan etene. Rasittaa vähän sanoinkuvaamattomasti, että 6b:n reitti on muka niin vaikea, että pääsen tasan tokaan jatkoon asti ja sitten en vaan millään pääse eteenpäin. Sen jälkeen uskaltauduin liidaamaan yhden helpohkon 6a+:n, ja tulin tehneeksi vahingossa melkoisen hyppyharjoituksen. Olin jo kiskonut löysää viimeistä klippiä varten, kun totesin, että njäh, en mä jaksa klipata tätä, liian vaivalloista, ja hyppäsin köyteen antamatta pahemmin varoitusta suunnitelmistani. Tulin sitten alas about puoliväliin seinää - ehkä pisin putoaminen, mitä olen kokeillut. Hups. Itse asiassa se oli aika siistiä.
21/10/2008
Hyvä yritys
Kalenterissani ei lukenut maanantain kohdalla mitään. Joskus kesällä olisin pitänyt tätä hyvänä asiana, nykyään näen tämmöisen valtavana ongelmana. Onneksi tällä kertaa päivä täyttyi yllättävän kätevästi. Käväisin keskustassa syömässä, kirjastossa ja ostamassa muutaman enemmän tai vähemmän tarpeellisen asian. Sen jälkeen soittelin kotona pikkuisen hetken, ja lähdin kävelylle. Samalla tuli poimittua muuan multikätkö, jonka koordinaatit selvitin jo aikaa sitten.
Ikävä kyllä, illalla ajantapponi sitten meni mönkään. Sain ilmoittauduttua seuraavaan turkulaiseen kaupunkilarppikampanjaan ja pohdiskeltua hahmoideaani. Tulin myös avanneeksi suuni irkkikanavalla, mikä on yleensä virhe, koska ennemmin tai myöhemmin sanon kuitenkin jotain tyhmää. Yliluonnollisen taitavasti sainkin kiskottua pääni solmuun. Eipä aikaakaan, kun olin vakuuttunut siitä, että koko kampanjaan lähteminen on oikeastaan huono idea, en kuitenkaan osaa pelata hahmoa, ja kaikki muut (tai ainakin ihmiset, joiden mielipiteitä arvostan) pitävät minua täytenä ääliönä. Lopulta päädyin suunnattomaan yleiselämäahdistukseen. Jep. Ei näinkään.
Ikävä kyllä, illalla ajantapponi sitten meni mönkään. Sain ilmoittauduttua seuraavaan turkulaiseen kaupunkilarppikampanjaan ja pohdiskeltua hahmoideaani. Tulin myös avanneeksi suuni irkkikanavalla, mikä on yleensä virhe, koska ennemmin tai myöhemmin sanon kuitenkin jotain tyhmää. Yliluonnollisen taitavasti sainkin kiskottua pääni solmuun. Eipä aikaakaan, kun olin vakuuttunut siitä, että koko kampanjaan lähteminen on oikeastaan huono idea, en kuitenkaan osaa pelata hahmoa, ja kaikki muut (tai ainakin ihmiset, joiden mielipiteitä arvostan) pitävät minua täytenä ääliönä. Lopulta päädyin suunnattomaan yleiselämäahdistukseen. Jep. Ei näinkään.
20/10/2008
Epäkiinnostavuusennätys?
Voisin kertoa oopperasta, jota käväisin katsomassa (Abélard ja Héloïse, Sellosalin viisivuotisjuhlien tilausteos - oli kyllä vaikuttava ja hieno) taikka sen jälkeen seuranneesta kiipeily-yrityksestä (ihme kyllä se itse asiassa eteni epätoivoisesta räpellyksestä yhteen helppoon, mutta täysin pelottomaan köyteenhyppimisliidiharjoitukseen, sekä vain vähäsen tappelemista ja köydessä roikkumista vaatineeseen 6c:n yläköysittelyyn), mutta nääh. Sen sijaan ajattelin kertoa syvällisesti siitä, miten siivosin kylpyhuoneen. Hiphei. Onneksi kenenkään ei ole pakko lukea!
Ensinnäkin, vihaan vessan siivoilua yli kaiken, ihan kuten kaikkea muutakin siivoamista, mutta vielä enemmän. Siispä siinäkin vaiheessa, kun olin todennut, että nyt kyllä pitäisi, välttelin sitä viimeiseen asti. Tämän vuoksi tartuin toimeen joskus kymmenen kieppeillä sunnuntai-iltana. Ensi töikseni totesin, että pitäisi varmaan tyhjätä lavuaarin alta hajulukko (onkohan tämä nyt oikea sana, aluksi ajattelin, että nukkasihti, mutta se ei kyllä ole), koska lavuaari ei oikein ole vetänyt viime aikoina. Se helposti irroitettavaksi tarkoitettu putkilonpala ei kuitenkaan ollut kovin pahasti tukossa. Sen sijaan selvästi muut osaset vaikuttivat ällöttävän möhnäisiltä - liekö niitä kukaan koskaan putsannut? Jospa minä vaikka yrittäisin. Ryhdyin siis nyhtämään niitä irti.
Päädyin pian epätoivoiseen tilanteeseen, jossa kaikki lavuaarin alta löytyvät lyhyet, muoviset putkenpätkärinkulat ja tiivisteet olivat selkeästi poissa paikoiltaan, mutta eivät kumminkaan lähteneet irti millään. Mietin jo, pitäisikö antaa olla ja soittaa huomenna talkkari, mutta ei! Pakkohan niiden on jotenkin irrota, kun ne on jotenkin siihen kiinnitettykin. Lopulta havaitsin, että pitäisi ruuvata irti siinä lavuaarin aukon keskellä oleva ruuvi. Sillähän se sitten koko homma irtosi, lavuaarin aukon metallijuttu mukaanlukien. Tämän jälkeen putsasin kaikki osaset erikseen hammasharjan kanssa, ja ihme kyllä onnistuin vielä kiinnittämään ne takaisin paikoilleen niin, että lopputulos ei edes vuoda (paitsi jos juoksuttaa vettä hetken aikaa niin kovaa kuin kraanasta saa tulemaan... hmh, äh).
Että näin. Tietysti tämän putkinaissankarittaruuden jälkeen vielä oli jäljellä se kaikki muu normaali vessansiivoilurutiini, mutta tähän verrattuna rätin kanssa lattialla konttaaminen ei ollut kovinkaan kamalaa. Sain lopulta urakkani päätökseen joskus lähempänä keskiyötä. Tulipa tehtyä - ja tulipa selostettua. Jjjooh. Ei näin.
Ensinnäkin, vihaan vessan siivoilua yli kaiken, ihan kuten kaikkea muutakin siivoamista, mutta vielä enemmän. Siispä siinäkin vaiheessa, kun olin todennut, että nyt kyllä pitäisi, välttelin sitä viimeiseen asti. Tämän vuoksi tartuin toimeen joskus kymmenen kieppeillä sunnuntai-iltana. Ensi töikseni totesin, että pitäisi varmaan tyhjätä lavuaarin alta hajulukko (onkohan tämä nyt oikea sana, aluksi ajattelin, että nukkasihti, mutta se ei kyllä ole), koska lavuaari ei oikein ole vetänyt viime aikoina. Se helposti irroitettavaksi tarkoitettu putkilonpala ei kuitenkaan ollut kovin pahasti tukossa. Sen sijaan selvästi muut osaset vaikuttivat ällöttävän möhnäisiltä - liekö niitä kukaan koskaan putsannut? Jospa minä vaikka yrittäisin. Ryhdyin siis nyhtämään niitä irti.
Päädyin pian epätoivoiseen tilanteeseen, jossa kaikki lavuaarin alta löytyvät lyhyet, muoviset putkenpätkärinkulat ja tiivisteet olivat selkeästi poissa paikoiltaan, mutta eivät kumminkaan lähteneet irti millään. Mietin jo, pitäisikö antaa olla ja soittaa huomenna talkkari, mutta ei! Pakkohan niiden on jotenkin irrota, kun ne on jotenkin siihen kiinnitettykin. Lopulta havaitsin, että pitäisi ruuvata irti siinä lavuaarin aukon keskellä oleva ruuvi. Sillähän se sitten koko homma irtosi, lavuaarin aukon metallijuttu mukaanlukien. Tämän jälkeen putsasin kaikki osaset erikseen hammasharjan kanssa, ja ihme kyllä onnistuin vielä kiinnittämään ne takaisin paikoilleen niin, että lopputulos ei edes vuoda (paitsi jos juoksuttaa vettä hetken aikaa niin kovaa kuin kraanasta saa tulemaan... hmh, äh).
Että näin. Tietysti tämän putkinaissankarittaruuden jälkeen vielä oli jäljellä se kaikki muu normaali vessansiivoilurutiini, mutta tähän verrattuna rätin kanssa lattialla konttaaminen ei ollut kovinkaan kamalaa. Sain lopulta urakkani päätökseen joskus lähempänä keskiyötä. Tulipa tehtyä - ja tulipa selostettua. Jjjooh. Ei näin.
19/10/2008
Keikalla on kivaa!
Suurin osa lauantaipäivästä hävisi johonkin, kuten päivillä on tällä hetkellä tapana tehdä. Jälleen ainoa saavutus oli, että sain tehtyä ruokaa. Kesän vakioajankulutusmetodini eli kirjoittaminen ei ole aikoihin oikein inspiroinut - liekö syynä viimeisimmän ficcini saaman palautteen vähäisyys, vaiko ihan vain yleinen inspiraation puute, en tiedä. The Metrotarinakaan ei oikein ole edennyt, koska tarinaan pitäisi miettiä myös se kaikki sisältö, mikä ei liity metroon, henkilöhahmot, ihmissuhdekuviot sun muu, mikä on osoittautunut yllättävän hankalaksi. Kai nyt, kun olen tottunut käyttämään valmiita hahmoja ja enemmän tai vähemmän valmiita ihmissuhdekuvioitakin.
Illalla junailin Vantaan Bäckbyhyn soittelemaan Suaven kanssa muuan työkaverin häihin. Oli meinaan kivaa soittaa pitkästä aikaa keikka yhdessä, vaikka se olikin tanssimusahumppaa (ihan oikeasti soitettiin kaksi humppaa, päinvastoin kuin yleensä, jolloin "humppa" on vain huolimattomasti käyttelemäni yleisnimike). Innokkaita tanssijoitakin löytyi, ja ylipäänsä vaikuttivat olevan oikein hyvät bileet, ihmisillä oli kivaa. Ihmeellisen hyvältä tuntui saada kiittelevää palautetta, siitäkin huolimatta, että musiikillisesti keikan vaativuustaso oli melkoisen matala. Pahus sentään, tällaisia keikkoja saisi olla enemmänkin. Jos tarvitsette häihinne/juhliinne/mihin vain soittajia, tiedätte kenen puoleen kääntyä! ;)
Illalla junailin Vantaan Bäckbyhyn soittelemaan Suaven kanssa muuan työkaverin häihin. Oli meinaan kivaa soittaa pitkästä aikaa keikka yhdessä, vaikka se olikin tanssimusahumppaa (ihan oikeasti soitettiin kaksi humppaa, päinvastoin kuin yleensä, jolloin "humppa" on vain huolimattomasti käyttelemäni yleisnimike). Innokkaita tanssijoitakin löytyi, ja ylipäänsä vaikuttivat olevan oikein hyvät bileet, ihmisillä oli kivaa. Ihmeellisen hyvältä tuntui saada kiittelevää palautetta, siitäkin huolimatta, että musiikillisesti keikan vaativuustaso oli melkoisen matala. Pahus sentään, tällaisia keikkoja saisi olla enemmänkin. Jos tarvitsette häihinne/juhliinne/mihin vain soittajia, tiedätte kenen puoleen kääntyä! ;)
18/10/2008
Viikko vierähti
Ja taas sarjassamme monen päivän megapäivitys, koska jotenkin päivittäinen päivittely tuntuu ylitsepääsemättömältä, vaikka aikaa siihen kyllä olisi ihan hyvin.
Tiistai oli juuri sopivan täysi päivä. Aamulla oli aikaa vähän harjoitella Tsaikovskin Pateettisen stemmaa, sen jälkeen keskustaan luennoille. Tilastotieteen työpajassa rasitti, kun muut eivät tajunneet asioita, antropologian luennolla olin onnessani kun hassut sukulaisuuskäsitejutut huvittavat (minusta on mainiota, kuinka esim. joissain kulttuureissa äitiä ja tätejä ei erotella, vaan niille on vain yksi yhteinen sana). Illalla oli vuorossa kiipimää, joka oli vähän ärsyttävää. Olin päättänyt, että kiipeän Intian, 6b, mutta enpä kiivennyt. Ei voi olla mokoma reitti niin vaikea, että jämähdän tokan pultin kohdalle täysin - mutta niin siinä aina vaan käy. Grr.
Keskiviikkona tekeminen jakautui ihan surkeasti. Luento klo 8-10, sen jälkeen perinteinen kahvilajumitus, ruokaa - ja sitten oli vielä kolme tuntia tyhjää aikaa. Ei oikein viitsi lähteä kotiin niin lyhyeksi ajaksi, siellähän ehtisi olla vain tunnin. Sen sijaan jumitin lisää kahvilassa, missä yritin lukea tilastotieteen tenttiin ja suunnitella YS-stemmiksiä. Sitten sain puhelinsoiton, että odotteluni syy, heviproggiksen harjoitus, olikin peruttu. Äääh! Onneksi hetken säädön jälkeen kävi ilmi, että ko. peruminen oli väärinkäsitysten tulos, ja pidimme treenit kuitenkin, pienemmällä kokoonpanolla. Hevitreenien jälkeen olikin taas pari tuntia tyhjää aikaa. Päädyin istuskelemaan konsan kahvioon, ihan vain nostalgisoinnin ilosta. Viimein kello oli 18.30, ja vuorossa päivän viimeinen ohjelmanumero, YS:n sellosektion stemmikset. Soolosellistinä olin vetovastuussa. Enpä tiedä, kuinka tehokasta tai hyödyllistä oli, mutta saatiin ainakin kahlattua Tsaikkari läpi. Kotona olin kymmenen kieppeillä. Lähdin siis aamulla kotoa ennen kahdeksaa, ja olin kotona kymmenen jälkeen, mutta käytännössä ohjelmoitua toimintaa päivästä oli semmoiset kuusi tuntia. Ei hyvä. En pidä, en.
Torstaina oli tilastotieteen johdantokurssin tentti. Se oli söpö, ihan kuin olisi yläasteelle palannut. Siinä oli mm. "täydennä puuttuvat numerot tekstiin taulukon perusteella" -tehtävä, "totta vai valetta?" -väittämiä, sekä henkilökohtainen inhokkini, piirakkadiagramminpiirustustehtävä (perfektionisti vihaa kun pitää piirtää ympyrä ilman harppia). Tentin jälkeen loppupäivä oli enimmäkseen hengailua, mutta onneksi edes semi-sosiaalista sellaista. Kävin äidin kanssa Sellossa, muun muassa tuli tilattua varasilmälasit (joissa on tummat muovikehykset, ihan erilaiset, kuin normaalit hengettömät lasini). Sen jälkeen tapasin Keskustassa muinaiset musaopistoaikaiset triokaverini. Oli nostalgista, edellisen kerran käytiin kahvilla vuosi sitten kesällä. Tulipa taas pohdittua, miten on omassa elämässä tullut ehkä tehtyä vähän vähemmän fiksuja valintoja esim. opiskelupaikkojen suhteen. Tietysti, kuten minulle muistutettiin, koskaan ei ole liian myöhäistä vaihtaakaan...
Perjantai oli klassinen tyhjä päivä. Oppilaskin peruuntui. Aamupäivän kulutin lähinnä makaronilaatikon kokkailuun. Uskaltauduin testaamaan jauhelihan korvaamista soijarouheella, ja ihan yhtä hyvinhän tämäkin toimii (ja maksaa vähemmän). Hämmentävää. Illalla kiipeilyä. Tällä kertaa oli liidipäivä. Ihan ylpeä olen, että liidasin neljä reittiä, vaikka kolme olikin ihan helppoja ja se neljäs, 6a:n onsight-yritys, meni ihan hirveäksi räpeltämiseksi ja köydessä roikkuiluksi. Tappelinpa silti kuitenki loppuun asti vaikka pelotti. Jee.
Että tämmöistä. Pitäisi varmaan joko ryhtyä päivittämään päivitäin tai sitten edes postaamaan näitä useammassa palassa. Olen vaan niin laiskimuslusmu.
Tiistai oli juuri sopivan täysi päivä. Aamulla oli aikaa vähän harjoitella Tsaikovskin Pateettisen stemmaa, sen jälkeen keskustaan luennoille. Tilastotieteen työpajassa rasitti, kun muut eivät tajunneet asioita, antropologian luennolla olin onnessani kun hassut sukulaisuuskäsitejutut huvittavat (minusta on mainiota, kuinka esim. joissain kulttuureissa äitiä ja tätejä ei erotella, vaan niille on vain yksi yhteinen sana). Illalla oli vuorossa kiipimää, joka oli vähän ärsyttävää. Olin päättänyt, että kiipeän Intian, 6b, mutta enpä kiivennyt. Ei voi olla mokoma reitti niin vaikea, että jämähdän tokan pultin kohdalle täysin - mutta niin siinä aina vaan käy. Grr.
Keskiviikkona tekeminen jakautui ihan surkeasti. Luento klo 8-10, sen jälkeen perinteinen kahvilajumitus, ruokaa - ja sitten oli vielä kolme tuntia tyhjää aikaa. Ei oikein viitsi lähteä kotiin niin lyhyeksi ajaksi, siellähän ehtisi olla vain tunnin. Sen sijaan jumitin lisää kahvilassa, missä yritin lukea tilastotieteen tenttiin ja suunnitella YS-stemmiksiä. Sitten sain puhelinsoiton, että odotteluni syy, heviproggiksen harjoitus, olikin peruttu. Äääh! Onneksi hetken säädön jälkeen kävi ilmi, että ko. peruminen oli väärinkäsitysten tulos, ja pidimme treenit kuitenkin, pienemmällä kokoonpanolla. Hevitreenien jälkeen olikin taas pari tuntia tyhjää aikaa. Päädyin istuskelemaan konsan kahvioon, ihan vain nostalgisoinnin ilosta. Viimein kello oli 18.30, ja vuorossa päivän viimeinen ohjelmanumero, YS:n sellosektion stemmikset. Soolosellistinä olin vetovastuussa. Enpä tiedä, kuinka tehokasta tai hyödyllistä oli, mutta saatiin ainakin kahlattua Tsaikkari läpi. Kotona olin kymmenen kieppeillä. Lähdin siis aamulla kotoa ennen kahdeksaa, ja olin kotona kymmenen jälkeen, mutta käytännössä ohjelmoitua toimintaa päivästä oli semmoiset kuusi tuntia. Ei hyvä. En pidä, en.
Torstaina oli tilastotieteen johdantokurssin tentti. Se oli söpö, ihan kuin olisi yläasteelle palannut. Siinä oli mm. "täydennä puuttuvat numerot tekstiin taulukon perusteella" -tehtävä, "totta vai valetta?" -väittämiä, sekä henkilökohtainen inhokkini, piirakkadiagramminpiirustustehtävä (perfektionisti vihaa kun pitää piirtää ympyrä ilman harppia). Tentin jälkeen loppupäivä oli enimmäkseen hengailua, mutta onneksi edes semi-sosiaalista sellaista. Kävin äidin kanssa Sellossa, muun muassa tuli tilattua varasilmälasit (joissa on tummat muovikehykset, ihan erilaiset, kuin normaalit hengettömät lasini). Sen jälkeen tapasin Keskustassa muinaiset musaopistoaikaiset triokaverini. Oli nostalgista, edellisen kerran käytiin kahvilla vuosi sitten kesällä. Tulipa taas pohdittua, miten on omassa elämässä tullut ehkä tehtyä vähän vähemmän fiksuja valintoja esim. opiskelupaikkojen suhteen. Tietysti, kuten minulle muistutettiin, koskaan ei ole liian myöhäistä vaihtaakaan...
Perjantai oli klassinen tyhjä päivä. Oppilaskin peruuntui. Aamupäivän kulutin lähinnä makaronilaatikon kokkailuun. Uskaltauduin testaamaan jauhelihan korvaamista soijarouheella, ja ihan yhtä hyvinhän tämäkin toimii (ja maksaa vähemmän). Hämmentävää. Illalla kiipeilyä. Tällä kertaa oli liidipäivä. Ihan ylpeä olen, että liidasin neljä reittiä, vaikka kolme olikin ihan helppoja ja se neljäs, 6a:n onsight-yritys, meni ihan hirveäksi räpeltämiseksi ja köydessä roikkuiluksi. Tappelinpa silti kuitenki loppuun asti vaikka pelotti. Jee.
Että tämmöistä. Pitäisi varmaan joko ryhtyä päivittämään päivitäin tai sitten edes postaamaan näitä useammassa palassa. Olen vaan niin laiskimuslusmu.
14/10/2008
Monta päivää
Lauantai sisälsi sekä liikuntaa että kulttuuria. Aamupäivällä kiipeilyä - otin ihan tarkoituksella vähän rennommin enkä edes yrittänyt ihan mahdottomia, ettei tulisi niin päänseinäänhakkaamisolo kuin viimeksi. Yhden Tapanilan hilpeimmistä ja persoonallisimmista reiteistä, Saturnuksen, linjalle oli tullut uusi reitti, jonka nimi oli tietenkin Jupiter. Hii. Aika hauska sekin.
Iltapäivällä suuntasin yliopiston päärakennukselle, missä leikin vähän aikaa lipunmyyntitätiä, ja sillä tienasin itselleni ilmaisen sisäänpääsyn Helsingin Vanhan musiikin viikon Acis ja Galatea -barokkioopperaan. Händelin musiikki oli ihanaa ja soittajat ja laulajat hyviä, mutta lavashowssa oli makuuni vähän liikaa sälää - esimerkiksi kuoron kumihanskat ja kengänsuojat sekä toiseksi viimeisen kappaleen aikana saliin kävelleet suojapukutyypit menivät vähän yli. Varmaan ne olivat niin syvällisen symbolisia, etten vaan tajunnut. Minä olen sikäli tylsä, että ottaisin barokkini mieluusti barokkina.
Sunnuntaista suurin osa meni Hyvinkäällä, kun vanha kunnon Suave-kvartetti kasaantui pitkästä aikaa harjoittelemaan muuan hääkeikkaa varten. Eipä oltukaan nähty piitkiin aikoihin. Soittelu oli toisarvoista, päivän ensisijainen sisältö oli kuulumisten vaihtoa. Yksi meistä neljästä on jopa oikeasti oman alan töissä soitonopettajana tänä vuonna. Kolmesta muusta yksi opiskelee lastentarhanopettajaksi, yksi on töissä tarhassa avustajana, ja minä teen kaikkea ihan muuta. Ei ole kovin moni muukaan valmistuneista vuosikurssilaisistamme varsinaisesti koulutustaan vastaavissa hommissa. Tämmöistä se on. Ensin opiskelee alaa viisi vuotta, ja sen jälkeen miettii, mitähän sitten tekisi isona.
Maanantai alkoi huolestuttavan tyhjänä. Jossain vaiheessa laiskaa aamupäivää tajusin ryhtyä luonnostelemaan listaa mahdollisista tehtävistä asioista, ja kas kummaa, kyllähän niitä löytyi. Loppupäivän sitten yritin vuorotellen tehdä niitä tai vältellä niiden tekemistä. Käväisin myös Teatterikorkealla sovittamassa teh heviproggiksen - oikealta nimeltään muuten Scapegoat - vaatetusta. Oli aika mielenkiintoinen... Joo-o, melkoinen performanssi tästä tosiaan tulee.
Iltapäivällä suuntasin yliopiston päärakennukselle, missä leikin vähän aikaa lipunmyyntitätiä, ja sillä tienasin itselleni ilmaisen sisäänpääsyn Helsingin Vanhan musiikin viikon Acis ja Galatea -barokkioopperaan. Händelin musiikki oli ihanaa ja soittajat ja laulajat hyviä, mutta lavashowssa oli makuuni vähän liikaa sälää - esimerkiksi kuoron kumihanskat ja kengänsuojat sekä toiseksi viimeisen kappaleen aikana saliin kävelleet suojapukutyypit menivät vähän yli. Varmaan ne olivat niin syvällisen symbolisia, etten vaan tajunnut. Minä olen sikäli tylsä, että ottaisin barokkini mieluusti barokkina.
Sunnuntaista suurin osa meni Hyvinkäällä, kun vanha kunnon Suave-kvartetti kasaantui pitkästä aikaa harjoittelemaan muuan hääkeikkaa varten. Eipä oltukaan nähty piitkiin aikoihin. Soittelu oli toisarvoista, päivän ensisijainen sisältö oli kuulumisten vaihtoa. Yksi meistä neljästä on jopa oikeasti oman alan töissä soitonopettajana tänä vuonna. Kolmesta muusta yksi opiskelee lastentarhanopettajaksi, yksi on töissä tarhassa avustajana, ja minä teen kaikkea ihan muuta. Ei ole kovin moni muukaan valmistuneista vuosikurssilaisistamme varsinaisesti koulutustaan vastaavissa hommissa. Tämmöistä se on. Ensin opiskelee alaa viisi vuotta, ja sen jälkeen miettii, mitähän sitten tekisi isona.
Maanantai alkoi huolestuttavan tyhjänä. Jossain vaiheessa laiskaa aamupäivää tajusin ryhtyä luonnostelemaan listaa mahdollisista tehtävistä asioista, ja kas kummaa, kyllähän niitä löytyi. Loppupäivän sitten yritin vuorotellen tehdä niitä tai vältellä niiden tekemistä. Käväisin myös Teatterikorkealla sovittamassa teh heviproggiksen - oikealta nimeltään muuten Scapegoat - vaatetusta. Oli aika mielenkiintoinen... Joo-o, melkoinen performanssi tästä tosiaan tulee.
11/10/2008
Turha torstai, puuhakas perjantai
Torstai oli sarjassamme "päiviä, jotka olisi voinut vaikka jättää väliin". En koskaan päässyt päivän ainoalle luennolle asti, koska kiitos VR:n täydellisen liikennekaaoksen totesin, että äh, en jaksa vaivautua, kun olisin väistämättä reippaasti myöhässä. Ei sillä, että siellä olisi mitään läsnäolopakkoa, mutta kylläpä silti tunsin itseni lusmuksi. Sentään päädyin kumminkin lopulta Helsingin puolelle, poimimaan korjatut kiipeilykengät suutarilta ja hamstraamaan nuotteja yhtä keikkaa varten. Illalla mentiin kiipimään, ja melkein sain itkupotkuraivarin kun en vaan osaa. Se on jokseenkin häiritsevää, kun kiipeilyseura liidaa reittejä, joita itse en pääse edes yläköydessä. Äh. Kaiken lisäksi kulutin suurimman osan päivästä hermoillen siitä, saako juuri nettiin survomani ficci yhtään palautetta - aika vähän sai ja lähinnä vain parilta vakiolukijalta/kaverilta.
Perjantaina olin tehokas ja leikin kotia. Pesin pyykkiä, silitin, ja kaiken päälle opettelin parsimaan sukkia. Pelottavaa. Kaikkea sitä eksyy tekemään, kun on liikaa aikaa. Iltapäivästä oli oppilas ja sen jälkeen heviproggiksen treenit. Tuli taas keksittyä paljon outoja ääniä, joita sellosta löytyy. Lisäksi todettiin, että on tasapainollisesti hyvin haastavaa esim. soittaa seisoen ja moshaten samalla. Käsittämätön performanssi tästä kyllä tulee...
Perjantaina olin tehokas ja leikin kotia. Pesin pyykkiä, silitin, ja kaiken päälle opettelin parsimaan sukkia. Pelottavaa. Kaikkea sitä eksyy tekemään, kun on liikaa aikaa. Iltapäivästä oli oppilas ja sen jälkeen heviproggiksen treenit. Tuli taas keksittyä paljon outoja ääniä, joita sellosta löytyy. Lisäksi todettiin, että on tasapainollisesti hyvin haastavaa esim. soittaa seisoen ja moshaten samalla. Käsittämätön performanssi tästä kyllä tulee...
09/10/2008
Hiusmallailua
Tiistai oli aika lailla lisää sitä samaa. Meinasin vallan hermostua, kun luento loppui 15 minuuttia etuajassa, koska sen takia jäi kaiken muun tyhjän ajan lisäksi ylimääräinen 45 minuuttia tapettavaa aikaa kahden luennon väliin. Ääh.
Keskiviikko sentään oli vähän järkevämpi päivä. Kahdeksalta tilastotieteen luento, sen jälkeen jo perinteeksi muodostunut aamupäiväkahvilajumitus. Näitä seurasi päivän jännittävin ohjelmanumero: käväisin Lorealilla hiusmallina. Olen aiemminkin kokeillut tuommoista pari vuotta sitten, mutta on se aina vähän jänskää, kun ei voi tietää, mitä ne keksivät. Tämä oli vain leikkauskoulutus, joten ei tullut uutta väriä. Eivät muutenkaan mitään kauhean omituista tehneet, vaan vähän lyhensivät ja kevensivät ja kerrostivat, niin että nyt minulla on vaihteeksi enemmän kihartuvat hiukset, jee! Ainoana haittapuolena on myös enemmän epämääräisen mittaisia hiussuortuvia, jotka yrittävät koko ajan tulla tielle - mutta äkkiähän ne kasvavat. Kannatti ehdottomasti käydä kyllä, menen varmaan vielä toistekin.
Illalla oli tavanomaisten YS-treenien perään syyskokous. Se sujui kohtalaisen reippaasti, ja ylläripylläri onnistuin jälleen kerran välttämään kaikki muut nakit paitsi soolosellistin viran, josta en ajatellut lähteä kulumallakaan, koskapa viihdyn siinä oikein mainiosti.
Keskiviikko sentään oli vähän järkevämpi päivä. Kahdeksalta tilastotieteen luento, sen jälkeen jo perinteeksi muodostunut aamupäiväkahvilajumitus. Näitä seurasi päivän jännittävin ohjelmanumero: käväisin Lorealilla hiusmallina. Olen aiemminkin kokeillut tuommoista pari vuotta sitten, mutta on se aina vähän jänskää, kun ei voi tietää, mitä ne keksivät. Tämä oli vain leikkauskoulutus, joten ei tullut uutta väriä. Eivät muutenkaan mitään kauhean omituista tehneet, vaan vähän lyhensivät ja kevensivät ja kerrostivat, niin että nyt minulla on vaihteeksi enemmän kihartuvat hiukset, jee! Ainoana haittapuolena on myös enemmän epämääräisen mittaisia hiussuortuvia, jotka yrittävät koko ajan tulla tielle - mutta äkkiähän ne kasvavat. Kannatti ehdottomasti käydä kyllä, menen varmaan vielä toistekin.
Illalla oli tavanomaisten YS-treenien perään syyskokous. Se sujui kohtalaisen reippaasti, ja ylläripylläri onnistuin jälleen kerran välttämään kaikki muut nakit paitsi soolosellistin viran, josta en ajatellut lähteä kulumallakaan, koskapa viihdyn siinä oikein mainiosti.
06/10/2008
Tyhjää
Sunnuntaina lupaavan aktiivisesti ja sosiaalisesti alkanut aamupäivä lopahti kuin seinään, kun tuli Laaksolahdessa syöytä niin paljon, että yhteistuumin olmin kanssa totesimme, jotta olkoon, siirretään kiipeily maanantaihin. Siispä ahkeran toiminnan asemesta palasinkin kotiin lojumaan, enkä edelleenkään saanut niin mitään tehtyä. Tuijotin vaan ficci-mailini inboxia. Ei voi olla ihminen näin kärsimätön. Argh. Olisin voinut lukea tenttikirjoja, olisin voinut soittaa, tai vaikka mitä muuta, mutta jotenkin mikään vaan ei huvittanut.
Maanantaille piti olla puuhaa, päivä päätyi kuitenkin olemaan ihan samaa sarjaa kuin sunnuntai. Reipas alku kiipeilyseinällä - tai noh, reipas ja reipas, jotenkin voimatonta oli meno, mutta ainakin tuli onsightattua yksi 6a eikä se edes juurikaan pelottanut, alkaa siis vaihteeksi olla ihan kohtalainen liidimeininki. Sen jälkeen kuvittelin, että minulla on kiire, vaan yhtäkkiä ilmaantuikin tekstiviesti, joka ilmoitti, että iltapäivälle sovitut heviproggiksen treenit onkin peruttu. No voihan. Äh. Sen sijaan käväisin keskustassa lounaalla ja heittämässä läjän kiipeilykenkiä pohjattaviksi, ja palasin kotiin ihmettelemään. Sentään jotain tekemisen yritystä oli ilmassa, muun muassa kävin kirjastossa metsästämässä soitettavaa yhdelle keikalle, koitin setviä mahdollista YS-stemmispäivää ja leivoin myslimuffinsseja, mutta kokonaisuudessaan, aika harakoille meni tämäkin ilta. Pläh.
Kaiken kaikkiaan, pahoin pelkään, että minulla on tällä hetkellä turhan vähän keskittymistä ja aktiivisuutta vaativaa tekemistä. Kuten päivällä tänään tuli todettua, minun tapani tehdä asioita vaan on sellainen, että mitä vähemmän on aikaa, sitä enemmän saan tehtyä - eli siis käänteisesti, kun aikaa on hirveästi, en saa tehtyä yhtään mitään. Tyhmää, mutta totta. Onneksi kohta vaihtuu yliopistolla periodi, ja sitten on vähän enemmän opintoja edes.
Maanantaille piti olla puuhaa, päivä päätyi kuitenkin olemaan ihan samaa sarjaa kuin sunnuntai. Reipas alku kiipeilyseinällä - tai noh, reipas ja reipas, jotenkin voimatonta oli meno, mutta ainakin tuli onsightattua yksi 6a eikä se edes juurikaan pelottanut, alkaa siis vaihteeksi olla ihan kohtalainen liidimeininki. Sen jälkeen kuvittelin, että minulla on kiire, vaan yhtäkkiä ilmaantuikin tekstiviesti, joka ilmoitti, että iltapäivälle sovitut heviproggiksen treenit onkin peruttu. No voihan. Äh. Sen sijaan käväisin keskustassa lounaalla ja heittämässä läjän kiipeilykenkiä pohjattaviksi, ja palasin kotiin ihmettelemään. Sentään jotain tekemisen yritystä oli ilmassa, muun muassa kävin kirjastossa metsästämässä soitettavaa yhdelle keikalle, koitin setviä mahdollista YS-stemmispäivää ja leivoin myslimuffinsseja, mutta kokonaisuudessaan, aika harakoille meni tämäkin ilta. Pläh.
Kaiken kaikkiaan, pahoin pelkään, että minulla on tällä hetkellä turhan vähän keskittymistä ja aktiivisuutta vaativaa tekemistä. Kuten päivällä tänään tuli todettua, minun tapani tehdä asioita vaan on sellainen, että mitä vähemmän on aikaa, sitä enemmän saan tehtyä - eli siis käänteisesti, kun aikaa on hirveästi, en saa tehtyä yhtään mitään. Tyhmää, mutta totta. Onneksi kohta vaihtuu yliopistolla periodi, ja sitten on vähän enemmän opintoja edes.
05/10/2008
Tapahtumatonta
Lauantain aamuvuoro oli sitten oikeasti täydellinen tyyppiesimerkki perustyöpäivästä, jolloin ei tapahdu yhtään mitään. Seitsemän kierrosta rauhaisaa ajelua. En tainnut edes kuuluttaa kuin yhden kerran, ja sekin oli sen takia, että Mellunmäessä en meinannut saada ovia ollenkaan kiinni, kun aina sinne juoksi joku väliin, ja tämähän alkoi ärsyttää niin, että oli ihan pakko vähän valistaa matkustajia aiheesta. Koska ei vaan ole mahdollista odottaa kaikkia, niin kivaa kuin se olisikin. Jos joka asemalla odottaisi puoli minuuttia ylimääräistä, radan lopussa olisi seitsemän minuuttia myöhässä.
Kotiin palattuani yritin kauheasti tehdä jotain, mutta ei se oikein onnistunut. Jostain käsittämättömästä syystä teki mieli soittaa Vivaldin sonaatteja, joten tein sitten niin, paitsi että siitä tuli kädet kipeiksi (mikä soittokunto?). Sen jälkeen innostuin kaivamaan tanssimaton laatikosta, ja hypin pari biisiä, mutta siitä tuli jalat kipeiksi (mikä kunto?). Sitten lähinnä jumitin tuijottamaan läppärin ruutua toivoen, että jotain kivaa tapahtuisi (ts. lähinnä, että saisin viimeisimmän ficcini takaisin betalukijaltani), mutta ei mitään oikein tapahtunut. Joo. Kyllä oli hyvin jännittävä päivä.
Kotiin palattuani yritin kauheasti tehdä jotain, mutta ei se oikein onnistunut. Jostain käsittämättömästä syystä teki mieli soittaa Vivaldin sonaatteja, joten tein sitten niin, paitsi että siitä tuli kädet kipeiksi (mikä soittokunto?). Sen jälkeen innostuin kaivamaan tanssimaton laatikosta, ja hypin pari biisiä, mutta siitä tuli jalat kipeiksi (mikä kunto?). Sitten lähinnä jumitin tuijottamaan läppärin ruutua toivoen, että jotain kivaa tapahtuisi (ts. lähinnä, että saisin viimeisimmän ficcini takaisin betalukijaltani), mutta ei mitään oikein tapahtunut. Joo. Kyllä oli hyvin jännittävä päivä.
03/10/2008
Metroa ja muuta
Alkuviikko sujui jo tutuksi tulleeseen tyyliin: paljon tyhjää, pari luentoa. Vaihteeksi tosin en kirjoittanut juuri lainkaan, lähinnä edelleen pähkäilin, mihin projektiin pitäisi keskittyä, vai olisiko syytä vaihteeksi yrittää keskittyä esimerkiksi opiskeluun. Iso osa tyhjästä ajasta meni kotitöitä tehdessä. Tiistaina piti siirrellä ja suojata huonekaluja, koska keskiviikkona ikkunaremonttireiskat hyökkäsivät ja vaihtoivat ikkunat. Torstaina sitten siivoilin niiden jälkiä.
Perjantaina eli tänään käväisin ajelemassa metroa ekaa kertaa yli kuukauteen. Ensimmäisen kierroksen alussa oikeasti ihan vähän jännitti, ja ensimmäiset noin kolme jarrutusta olivat ehkä vähän keskimääräistä varovaisempia. Sitten rutiinit napsahtivat päälle, ja se oli ihan sitä samaa ja tuttua taas. Ei mitään uutta alla auringon. Toimintaa päivään tarjosi Kalasatamassa radalla heilunut satunnainen laitapuolen kulkija, jolle pääsin huutamaan. Tämä tyyppi sentään oli eri raiteella kuin juna, jota ajoin - aiemmin kesällä kävin komentamassa spurgusedän ylös radanvierustalta laiturin päästä samalla asemalla, mutta silloin se oli ihan peräti samalla raiteella kuin minä. Mikähän ihme siinä Kalasatamassa on, kun kaikki haluavat siellä hypellä radalle?
Perjantaina eli tänään käväisin ajelemassa metroa ekaa kertaa yli kuukauteen. Ensimmäisen kierroksen alussa oikeasti ihan vähän jännitti, ja ensimmäiset noin kolme jarrutusta olivat ehkä vähän keskimääräistä varovaisempia. Sitten rutiinit napsahtivat päälle, ja se oli ihan sitä samaa ja tuttua taas. Ei mitään uutta alla auringon. Toimintaa päivään tarjosi Kalasatamassa radalla heilunut satunnainen laitapuolen kulkija, jolle pääsin huutamaan. Tämä tyyppi sentään oli eri raiteella kuin juna, jota ajoin - aiemmin kesällä kävin komentamassa spurgusedän ylös radanvierustalta laiturin päästä samalla asemalla, mutta silloin se oli ihan peräti samalla raiteella kuin minä. Mikähän ihme siinä Kalasatamassa on, kun kaikki haluavat siellä hypellä radalle?
Subscribe to:
Posts (Atom)