7.4., 16.10, Helzillä

Maanantaina saimme ensi kertaa kokea kunnollisen brittiläisen sään: pilviä ja vesisadetta. Siispä ei ulkoilmaohjelmaa sille päivälle. Helen antoi meille pikaisen yliopistokierroksen ja suuntasi harjoittelemaan, minä ja Laura menimme turismoimaan Cardiffin linnaan.

Olin kai joskus muksuna kyseisessä linnassa käynyt, mutta se ei herättänyt mitään mielikuvia. Sisäänpääsy oli hintava, £7,5 opiskelijoiltakin, ja sisälsi hienon audioguiden, joka hajosi meiltä molemmilta ennen kuin olimme kiertäneet puoliakaan alueesta. Linnassa oli mahtavia paikkoja, kuten koko aluetta kiertävän muurin sisällä menevä käytävä ja raunioituneessa tilassa oleva vanha linnake. Myös uudemmassa kartano-osiossa oli melkoisen huikeita koristeluja sun muuta, mutta ne vaan eivät herätä minussa niin suuria tunteita kuin keskiaikaiset rauniot. Linnasta löytyi myös paikallisen rykmentin museo, missä opimme, että heillä on 1800-luvun lopulta lähtien ollut aina maskottivuohi. Yksi vuohista oli näytillä täytettynä, ja elikot poseerasivat joka valokuvassa, ja olivat saatavilla pienoismalleina. Hih.

Linnareissun jälkeen H liittyi seuraamme. Käväisimme kahvilla, ja katselimme taasen keskustaa. Olin katsonut etukäteen yhden geokätkön, jonka nyt etsimme. Ihme kyllä se tosiaan jopa onnistui, ihan keskellä vilkasta ostoskatua. Oli muuten pienin nano, mitä olen ikinä nähnyt. Kyseinen kätkö oli Who-teemainen, ja lähistö täynnä kuvauspaikkoja, joita myös yritin bongailla, kun kiertelimme kauppoja sekä St. Davidin ja St. Johnin kirkot. En kyllä oikein edelleenkään tunnistanut, niin oli geneeristä kaupunkimaisemaa.

Hiljalleen alkoi taas olla jokseenkin kävellyt olo, joten suunta vei ruokakaupan kautta kämpille, missä kokkasimme valtavan kasan kasvismössöä, söimme, ja keräilimme voimia illan viimeistä ohjelmanumeroa varten. Kun kerran Briteissä oltiin, piti tietysti edes yhtenä iltana mennä pubiin. Lähipubi oli suorastaan naurettavan lähellä, ja elämys oli aika hilpeä: kapakassa istuimme me kolme, Helzin kaksi kämppistä sekä lauma keski-ikäisiä setiä.

Tasaisin väliajoin koko setälauma häipyi pubin takahuoneeseen, ja ihmettelimme suuresti, mitä siellä tapahtuu. He olivat siellä liian vähän aikaa, että siinä olisi ehtinyt heittää tikkaa tai pelata biljardia. Kun Tiina osallistui setien vodkapulloarpajaisiin, hän samalla kysäisi, mitä he pelaavat, ja vastaus oli meille kaikille mystinen "skittles". Seuraavalla pelikerralla Laura ja Tiina menivät mukaan katsomaan, ja itsekin uskaltauduin myöhemmin vilkaisemaan. Pubin takahuoneessa oli keilaradan tyylinen rata, pikkupoika nostelemassa keiloja. Sedät keilasivat vuorotellen muiden seistessä rivissä radan laidalla kannustuslauluja laulaen. Se oli jotenkin kovin sympaattista, ja kaikille meistä ihan uusi juttu. Mainiota lähiötutkimusta tuli siis pubissa tehtyä. Koska paikallinen pubi meni kiinni jo klo 23, ei ollut vaaraa, että kovin myöhäksi ilta venyisi.