Vanhanaikaisiin lentolippuihin tottuneelle vanhukselle tuntui rauhoittavalta saada check-inistä oikean oloinen läpyskä käteensä printattujen lippulappujen tilalle. Turvatoimet olivat selvästi tiukentuneet aiemmista, vanhoista muistikuvista. Kiitos metallisen vyönsoljen, sain täyden käsikopelokohtelun. Tapoimme lentoa edeltävän ajan juomalla yhdet ja ihmettelemällä kansainvälistä ilmapiiriä.Koska lento oli halpis EasyJet, sisään lastauduttiin epämääräisesti ja otettiin jotkut paikat. Jalkatilaa oli hyvin niukasti ja penkit epämukavat. Muuta valittamista lennossa ei ihme kyllä ollut. Aika tuntui pitkältä ja nousu ja lasku menivät lievän paniikin tunnelmissa, mutta fyysisesti pahaa oloa ei syntynyt, joten huh, siitä selvittiin.
Perillä Gatwickissä etsimme ensin rinkkamme, sitten eteläterminaaliin, johon meni kätevä ilmainen sukkulajuna. Sieltä ostimme junaliput ja junailimme itsemme Lontoon Victoria Stationille. Lyhyen kävelyn päästä löytyi myös bussiasema, josta Cardiffin kyytimme lähtisi.
Bussin lähtöä piti odotella vielä tylsä tunti kovilla penkeillä. Ihmisten katselu tosin oli kiintoisaa. Sosiologian perusopinnot juuri vääntäneenä aloin heti pohtia, miten porukka selvästi oli alempaa sosiaaliluokkaa, varmasti ne rikkaat businessihmeet menevät joko omalla autolla tai junalla. Ylipäänsä tuntui, että porukkaan on helpompi upota kuin vaikkapa Ranskassa, missä ihmiset olivat paitsi tummempia, myös fiinimmin pukeutuneita. Ja mainiota, että ihmiset puhuvat kieltä, jota oikeasti ymmärtää, ja hilpeillä aksenteilla!
Viimein pääsimme bussiin ja matkaan. Lontoo oli täynnä G20-mielenosoittajia, joten ilmeisesti kiersimme vähän epätavallista reittiä. Sitten, noin tunnin ajeltuamme, kuului kumma ääni, ja vähän myöhemmin bussi pysähtyi tien viereen. Kuskimme Mike ilmoitti, että rengas on tyhjä! Ei ole totta! Ja ei, kyseessä ei ollut aprillipila, vaan tässä nyt ihan tosiaan istuskellaan tienposkessa ja varmaan kohta toista tuntia odotellan. Kyllä AOK:n reissut ovat aina suuria seikkailuja...
No comments:
Post a Comment