Olen näköjään liukunut pois "päivitys joka päivä, vaikkei olisi muuta kerrottavaa kuin että ajoin metroa, soitin selloa ja vihasin elämääni" -linjalta, hiljakseen kohti "päivitän, jos on jotain sanottavaa, tai jos sattuu huvittamaan"-suuntaa. Tämä ei välttämättä ole huono asia, vaikka sen taustalta löytyvät asennevammat ovatkin. Kyseessä siis tietenkin klassisen pessimistinen ajatusmallini "pah, turha mun on mitään kirjoittaa kun ei sitä kukaan kuitenkaan lue ja jos joku lukeekin niin ei sekään siitä pidä". Jipii. Mutta tällä tyylillä mennään tällä hetkellä, ja katsotaan, josko jossakin vaiheessa innostun taas kirjoittamaan säännöllisiä kaupassakäynti-, harjoitelu- ja siivouslistauksia sun muita oodeja paahtoleivälle.
Tällä viikolla alkoi Kamariorkesteri Juvenaliasta laajennetun Juvenalia Sinfonietta -orkesterin periodi. Vaihteeksi siis soittelen musaopiston orkesterissa. Odotukseni eivät olleet korkealla ensimmäisiin harjoituksiin mennessäni, mutta ihme kyllä ei se niin pahalta kuulostanut kuin alunperin pelkäsin. Itsekin onnistuin soittelemaan ihmeen paljon oikein, vaikken koesoittokoulutukseltani ollut näitä stemmoja vilkaissutkaan. Täytyy kyllä kumminkin tunnustaa, että viihdyn vähän paremmin YS:n treeneissä. Jännittävintä Juvenalian periodissa on, että siihen osallistuu useampi muinainen tuttu musaopistoajoilta. Monella alkaa jo olla ihan eri elämänvaihe meneillään kuin minulla: valmistuvat, menevät töihin, ostavat asuntoja ja perustavat perheitä. Pelottavaa.
Paitsi että noh, kyllähän minäkin tietysti aion valmistua (joo joo, ihan oikeesti, tänäänkin yritin tehdä opinnäytettä), ja käyn töissä. (Tänään heräsin neljän kieppeillä ja menin töihin aamukuudeksi, tuskaa. Siellä tuli ihmeteltyä ratamiehiä työssään. Näyttää se vaan pelottavalta kun porukka kävelee pitkin liikennöityä metrorataa, vaikka hyvin on tiedossa, että tyypit ovat kaikin puolin koulutettuja, kokeneita ja osaavat väistää junia.) Niistä listan muista kohdista ei kohdallani liene pelkoa vielä pitkään aikaan.
No comments:
Post a Comment