Se niistä kivoista aurinkoisista ja rauhallisista laitteista sitten. Tänään napsahti miniautonakki. Miniautot on laite, joka herättää ristiriitaisia tunteita, ja nyt ymmärrän hyvin, miksi näin on. Kyseessä siis on semmoinen törmäilyautojuttu, jonka autot ovat niin pieniä, että pituusrajana on 100-140 senttiä.
Ensimmäisen rauhallisen tunnin jälkeen muksuja oli koko ajan ajamassa. Kun ne ovat niin pieniä, etteivät itse osaa ajaa, on laitteenkäyttäjän homma käydä opastamassa niitä, juosta niiden autojen perässä ja neuvoa, mitä tehdään. Tuntee itsensä joksikin valmentajaksi siinä. Tunnelmaa lisäävät vanhemmat, jotka seisovat rivissä ajoalueen laidalla ja huutavat päällekkäin lapsosilleen ohjeita... "Oikeelle! Vasemmalle! Käännä sitä rattia! No nii, paina kaasua! Paina nyt kaasua!" ...parhaassa tapauksessa vielä ihan ristiin sen kanssa, mitä minä yritän muksuille neuvoa. Jee. Iloksi ja onneksi laite myös sijaitsee niin kaukana taukotilasta, että vartin tauon aikana ehtii suurin piirtein juosta sinne, käydä vessassa ja juosta takaisin. Työpäivän jäljiltä olen ihan raato. Tuntuu oikeasti, kuin olisin urheillut koko päivän. Huomenna on kymmenentuntinen päivä, ja toivon ja rukoilen, että tulee sitten joku kiva laite.
Illalla kotiin päästyäni sain kuningasidean - sarjassamme "aivokuolleita ajatuksia". Teki kovasti mieli pizzaa, joten kävin sitten leipomaan. Kaiken järjen vastaisesti hyvin random ja epämääräinen sweet & sour-ketsuppi-inkiväärikastikkeinen lihapulla-paprikapitsani vielä onnistuikin ihan hyvin. Eli jotakin kivaa tässäkin päivässä.
1 comment:
Toivottavasti kymmentuntisesi kohteli sinua paremmin.
-salaperäinen nettikommentoija
Post a Comment