Sinne meni!

Hermostuneen huonosti nukutun yön jälkeen kauan odotettu 28.4. aamu viimein koitti. Opinnäytteen deadline. Siispä siirryin konsalle, tulostin tekeleeni ja kansioin sen. Melkoinen määrä paperia. Lähetin nettilomakkeella kopion kirjastoon ja sähköpostitse ohjaajalle sekä täyttelin lupalappuja sähköistä julkaisemista varten. Lopuksi pyydystin ohjaajan ja luovutin paperikopiot eteenpäin. Ja siinäpä se. Viimeinkin mokoma tekele on poissa käsistäni. Saas nähdä, mitä tarkastajat siitä ajattelevat.

Suunnatonta vapauttani ihmetellen palailin kotiin, missä onnistuneen palautuksen kunniaksi kulutin AOK-kokouksesta ylijääneet sushiainekset. Ei kyllä tullut yhtä hyvää kuin silloin, tai sitten vain seurassa kokkaamisen ja syömisen hauskuus saa ruoan maistumaan paremmalta. Olin juuri ehtinyt syödä, kun piti lähteä ulos isin ja veljien kanssa – ja sitten tietenkin mentiin syömään Cantina Westiin. Ääh. Eihän siellä voinut syömättäkään olla, joten olipas kohtalaisen ruokaisa ilta kaiken kaikkiaan. Huh huh.

Kotona olisi pitänyt lukea saksankokeeseen tai itse asiassa tehdä kyseisen kokeen kotiin jaettu kielioppiosuus, mutta en vaan kertakaikkiaan kyennyt. Juurihan minä palautin opinnäytteen, ei minulta nyt voida vaatia tämmöiseen keskittymistä! Paitsi että vaaditaan, mutta eiköhän se jotenkin läpi mene, ja arvostelukin on vain hyväksytty/hylätty-asteikolla.

Päättäjäistunnelmia

Lauantaina hilauduin Luukin kesäsiirtolaan/ leirikeskukseen/kurssikeskukseen - nimien moninaisuus sai minut kuvittelemaan, että paikkoja on useampi, mutta samaan ne kaikki viittaavat. Ihme kyllä löysin perille melko vähällä harhailulla. Siellä oli jo kovasti populaa ja kaikenmoista puuhaa meneillään. Itse istuinkin hetken ihmettelemässä, mitähän oikeastaan paikalla tein. Hetkisen kuluttua alkoivat ihmiset kuitenkin proppautua, ja kuuden jälkeen saatiin käyntiin ToTo-kampanjan päättäjäisbilepeli, Disco Remix. Pelasin vaihteeksi wanhaa (n. 1000 v.) feeniksmummohahmoani Tiiaa, ja oli kyllä nostalgista. Yksi ehdottomasti hilpeimmistä hahmoistani ikinä. Epämääräiseen ajan ja paikan rajat hämärtävään bileulottuvuuteen sijoitettu hengailupeli oli juuri sellainen kuin pitikin, eli oli hauskaa ja rentoa. Kestokin oli sopivan lyhyt.

Minilarpin jälkeen jatkettiin bileilyä myöhään yöhön, ohjelmassa juomisen lisäksi makkaranpaistoa, saunomista, lautapelailua (johon en tosin osallistunut), liikaa karkkia, ja tietysti kovasti menneiden pelien muistelua ja tulevien hypettämistä (kaikki ovat näköjään menossa Kasvottomiin, minä en taida päästä, kun työvuorot eivät vieläkään ole selvillä, joten en uskalla ilmoittautua mihinkään). Yritin kovasti tapella nukahtamista vastaan, kun ilta sai yhtäkkiä ikävän dramaattisen käänteen. Pääsimme todistamaan liian läheltä, miten pahaa jälkeä järven pohjassa lymyävä terävä asia tekee siihen törmänneelle ihmiselle, sekä ihmettelemään, kuinka tehokkaasti ja taitavasti toimivia ensiaputaitoisia juhlijoiden seasta löytyi. Ahdistaa ajatella, että vaikka olen muodollisen pätevä eli EA1:n tehnyt, en minä kyllä olisi osannut. Tuli sellainen olo, että pitäisi oikeasti opetella enemmän ensiaputaitoja. Olisi hyvä osata auttaa. Olla oikeasti hyödyllinen. Ambulanssin kiidätettyä haavoittuneen paikalta päädyinkin hyödyllisesti auttamaan Sannaa valtavan astiavuoren tiskaamisessa. Sen jälkeen oli edes jotakin toivoa nukahtamisen onnistumisesta.

Sunnuntaina siivoiltiin lisää ja jo ennen puoltapäivää poistuttiin Luukista. Perkkaalla istahdin lattialle pähkäämään, mitä pitäisi tehdä. Olo oli jokseenkin pöhnäinen, mutta opinnäytteen palautuspäivä alkoi jo olla ovella. Valuin siis Laaksolahteen syömään ja jälleen kerran hyväksikäyttämään sikäläistä tulostinta. Nyt on sitten värilliset Stadian logot kannessa ja tiivistelmissä. Printtailtuani olisin voinut vielä hioa varsinaista tekstiä lisää. Sen sijaan jämähdin sohvalle useammaksi tunniksi katsomaan telkkarista kaikkea tyhmää. Pläh.

Pilkunviilausta

Suuri osa päivästä meni opinnäytteen oikoluvun parissa. Oikeinkirjoitusosaamiseni on häiritsevän reikäistä, joten piti ottaa selvää tärkeistä asioista. Opin muun muassa vasta nyt, että on olemassa kaksi eri mittaista ajatusviivaa, mutta onneksi on sama, kumpaa käyttää. Siinäpä sitten vaihtelin väliviivoja oikean mittaisiksi ja muuta yhtä tärkeää. Aina löytyy jotain, mitä voisi vielä muuttaa, aina voisi sanoa selkeämmin, paremmin, voisihan sitä kirjoittaa vielä lisääkin, ja... Noh. Illalla testasin vielä, että työn erillisten palasten liittäminen yhdeksi pdf:ksi onnistuu, ja jätin sen tauolle. Sunnuntaina voi vielä vähän katsoa, ennen kuin tulostaa koko tekeleen. Mutta onpa omituista: voinko minä nyt sitten oikeasti tehdä mitä ikinä haluan vapaalla ajallani, kun tämä on valmis? Ilman että tarvitsee kärsiä huonoa omaa tuntoa siitä, että teen jotain muuta kuin opinnäytettä? Ei voi tajuta.

Päivään sisältyi myös kiipeilyä, tällä kertaa kevät/kesän ensimmäistä kertaa Nuuksiossa. Pidän ehdottomasti Nuuksion terävästä sormensyöjägraniitista enemmän kuin Rollareiden pahuksen liukkaasta gneissistä, Nuuksiossa sentään voi laittaa jalkansa melkein mihin vaan ja siinäpä pysyvät. Ei kyllä osaaminen häkellyttänyt, mutta oli ihan mukavaa. Kiva kun kesä tulee.

Melkein valmista

Aamupäivän aikana sain kirjoitettua opinnäytteen viimeisenkin luvun. Hämmästyttävän hämmentävää. Nyt olisi vielä paljon korjattavaa. Lähdin alusta tarkistuslukemaan koko hommaa, ja jumituin tähän työhön niin, että tuli suunnaton kiire syödä ja ehtiä ajoissa töihin.

Töissä oli harvinaisen helppo päivä: sain seurakseni uudelta kurssilta ensi viikolla valmistuvan ihmisen, joka siis oli läpäissyt inssinsä ja nyt ajoi viimeisiä harjoitteluja vanhemman kuljettajan kanssa ennen itsenäisen ajelun aloittamista. Käytännössä siis istuskelin koko päivän kakkoskuskin paikalla ja höpisin satunnaisia. Yhden kierroksen ajoin itse. Mikäs siinä, nopeammin se aika noin kului, kun oli koko ajan juttuseuraa.

Edistystä

Päivä oli opinnäytetyöpainotteinen: aamulla kirjoittelua kotona, välissä ruokaa konsalla ja keskustelua puuttuvista opinnoista tutor-opettaan kanssa, sen jälkeen lisää kirjoittelua konsan tietokoneluokassa. Vielä siinä vaiheessa, kun olin muka lopettanut kirjoittamisen, kuulin kahvion pöydässä kavereilta asioita, joiden takia oli pakko vähän muuttaa tekstiä. Nähtävästi Stadian sellistien opetustyyli on jotenkin ylikilttiä. Viulistien mielestä oli nimittäin ihan tavallista, että opettaja ensin soittaa liioitellen malliksi "nyt sä soitat näin" ja sitten perään nätisti "näin sun pitäisi soittaa", kun aineistossani tällaista ei esiintynyt ollenkaan, enkä ainakaan itse koe kovin usein tällaista menetelmää käyttäväni.

Illalla olivat YS:n vapputreenit. Olen menossa vappukeikalle ekaa kertaa moneen vuoteen. Ehkä se ei ole niin huono idea: jos jotain kamalaa ei tapahdu, olen vappuun mennessä palauttanut opinnäytteeni. Sitten sopiikin bilettää täysillä.

Tiistai

Aamupäivä opinnäytteen pähkäämistä (kuten kaikki päivät tällä viikolla), kunnes oli liikuttava keskustaan. Saksan tunnilla ei mitään uutta: kas kummaa, oltuani kaksi viikkoa poissa olin vielä enemmän pihalla kuin aiemmin. Onneksi Kielikeskuksen kursseista annetaan vain hyväksytty/hylätty -arvosana--vaikka samapa tuo, kun kurssimme tentti on niin hilpeän opiskelijaystävällinen muutenkin. Saimme kielioppiosion kotiin tehtäväksi, ensi viikolla on teksti/sanastokoe, jossa ilmeisesti saamme pitää aineistot mukana. Kun kuulemma ne perinteiset tentit ovat niin ahdistavia ja ikäviä. Toivottavasti minusta ei koskaan tule ihan noin oppilasystävällistä opettajaa sentään.

Illalla kiipeämään, tällä kertaa seinälle, kun päätimme, että ulkona on vähän liian viileää. Jostain ihmeen syystä kiipesin jokseenkin tapojeni vastaisesti lähinnä hirveällä väännöllä ja vihaisuudella. Ei mitään turhaa tasapainokikkailua, joka paikasta vaan niin suoraviivaisesti kuin mahdollista ja kiskoen. Kiipesin tosin lähinnä keskivaikeita juttuja, joten ne vielä olivat tuolla tavoin jokseenkin mahdollisia.

Tulevaisuudensuunnitelmia

Aamupäivällä posti toi Sibelius-akatemian pääsykoekutsun. Katselin sitä surumielisesti. Olen tehnyt päätöksen, ja se on, että minun on turha tänä vuonna edes yrittää. Opinnäytteen palautuspäivään eli ensi maanantaihin asti olen kiinni kirjoitustyössä, ja siitä on enää reilu viikko aikaa Akatemian pruuveihin. En minä viikossa saa valmiiksi kolmea konserton ekaa osaa (kahta itse valittua ja yhtä pakollista). Toistaalta nolottaa jättää menemättä kun nyt tuli ilmoittauduttua, toisaalta on vapautunut olo.

Puoliltapäivin piti lähteä töihin, koska ajoin arkivuoroa, joka oli enemmän iltapäivä- kuin iltavuoro. Töissäolossa on minun kohdallani jotain vähän pielessä: minua ahdistaa olla töissä, kun siellä ei saa tehtyä mitään. Kahdeksan tuntia turhaa istuskelua, jonka ainoa minun kannaltani hyödyllinen aikaansaannos on jokunen euro rahaa. Tosin sain kyllä aikaan muutakin, tavallaan. Ohjaamossa istuskellessani ehdin nimittäin miettiä kaikenlaista, muun muassa ensi vuotta. Kaikennäköistä olen harkinnut ja miettinyt, mutta taidan päätyä siihen, että ensi vuoden olen vain ja ainoastaan humanistisen tiedekunnan yliopisto-opiskelija. Jos saisi sieltäkin jonkun paperin kasaan, ja jos vaikka saisi jonkun käsityksen siitä, haluanko minä oikeasti tehdä kielitiedettä ollenkaan vaiko jotain ihan muuta. Sitä seuraavaksi lukuvuodeksi voisi sitten miettiä ehkä jotain muuta.

Tietysti mikään ei estä hakemasta samalla musiikkialan töitä. Olen vaan vähän skeptinen niiden saamisen suhteen, etenkin kun olen jo tavallaan tärvännyt asiani. Minun olisi kuulunut käyttää enemmän vapaa-aikaani soittoprojekteihin ja rakentaa opiskeluaikanani ahkerasti kontakteja musiikkiopistomaailmaan. En vaan ehtinyt ja osannut, kun yritin tehdä kaikkea muuta samaan aikaan. Nyt se sitten kostautuu kontaktien puutteella ja vähäisellä työkokemuksella, mikä varmasti vaikeuttaa entisestäänkin vaikeaa työnsaantia.

Kiva kivi

Heräsin aikaisin enkä saanut enää unta. Ärsyttävää, mutta sen ansiosta ehdin tehdä aamupäivästä paljon asioita. Siivoilin kämppääni laiskasti (vähän harmitti, että ylipäänsä tulin sitä proppaussotkeneeksi koska siellä pelattiin vain noin 30min) ja kirjoittelin opinnäytetyötä ahkerammin (sain 4. luvussa olleet keskeneräisyydet kirjoitettua, vielä pitäisi jostain tyhjästä taikoa luvut 5 ja 6).

Iltapäivään oli sovittu kiipeilyä. Vaikka ulkona oli viileähköä, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Päätimme siis suunnata kalliolle. Monet muutkin olivat tehneet vastaavanlaisen päätöksen, ja Rollareilla oli enemmän väkeä kuin olen aiemmin nähnyt. Kaikille kumminkin riitti kiveä kiivettäväksi. Oi että. Kevään/kesän ensimmäinen kalliopäivä. <3 Oli aivan ihanaa, kyllä olikin jo kovasti ikävä kalliolla kiipeämistä. Olin ihan yli-innoissani ja onnessani. :) Selvästi kiipeilyosaamiseni on vähäsen viime kesästä kehittynyt, kun helpot reitit oikeasti tuntuivat helpoilta. Yhden yrittämäni 6+:n kyllä menin ylös lähinnä hinattuna, mutta tuli siinä pari ihan jännää muuviakin tehtyä. Vaikka aamulla vielä tuntui, että tästä päivästä tulee varmaan ihan tyhmä ja turha, kiipeilyreissu pelasti sen täysin. Siitä tulikin kerrassaan mahtava.

Illalla leivoin kotona mokkapaloja ja kämmäsin kuorrutuksen. Sain myös kasaan ToTon debriefin (ei vaatinut paljoa vaivaa, surullisen lyhyt kun oli). Lisäksi ärsyynnyin sähköpostin tuomasta opinnäytteen englanninkielisen tiivistelmän korjatusta versiosta. Ei siis parannusideoita tai palautetta, pelkästään tiedosto, johon on korjattu asiat siten, kuin opettajan mielestä kivointa olisi. Suuri osa korjauksista oli selvästi "minusta tämä olisi sujuvampi ilmaus" -tasoa, vaikka alkuperäinenkin olisi ollut kieliopillisesti oikein. Ja miksi ihmeessä minun pitää kirjoittaa "analyze" eikä "analyse"? Mur.

ToTo11: En vaan osaa, osa x

Aamupäivä kämpän proppailua ja peliin valmistautumista, sitten keskustaan poimimaan nauha ja yksi kanssapelaaja, ja kämpille aloittelemaan peliä. Toisen totuuden 11. peli, kampanjan päätösosa, pelattiin kaupunkipelinä Pääkaupunkiseudulla. Peli alkoi lupaavan kiireisen säätämisen sekä yllättävän ahdistuksen ja angstin täyttämänä, hahmoni hajoili pahemmin kuin koskaan kolmen elämänsä aikana. Vaan sitten sattui, että hahmoni oli täydellisen väärässä paikassa väärään aikaan ja vielä teki huonoja päätöksiä paineen alla, ja pääsi hengestään. Reilu 3 tuntia pelin alun jälkeen. Perkele. Menin sitten kotiini mököttämään. Itketti ja vitutti.

Pelin virallisesti päätyttyä lähdin aftergamepaikkaan toiveikkaana sen suhteen, että olisin jo itkenyt pahimmat angstini ja voisin keskittyä nauramaan hahmoni kuoleman absurdiudelle. Kykenin nauramaan ehkä minuutin, kunnes sain varman tiedon siitä, että järkevämmällä toiminnalla hahmoni olisi täysin varmasti jäänyt henkiin. Kyyneleet palasivat. Totesin, ettei tässä ole järkeä, ja poistuin paikalta.

Hahmoni kuolema oli hyvin realistinen: se oli puhdasta huonoa tuuria, olin vain ja ainoastaan sivullinen uhri. Semmoista sattuu tässä maailmassa kaiken aikaa. Minä vaan en haluaisi larpeiltani sellaista realismia. Haluaisin arkielämää suurempia elämyksiä, en synkänharmaantylsää todellisuutta. Jos kuollaan, niin kuollaan eeppisesti, ei täysin satunnaisen merkityksettömästi. Lisäksi minulla on tapana kiintyä kampanjahahmoihini vahvasti. Tämä hahmo vielä oli minulle harvinainen tapaus: pätevä no-nonsense-tyyppi, joka halusi hyvää kaikille ympärillään ja teki kovasti töitä sen puolesta. Levätköön rauhassa siellä, mihin ikinä kuolleet larppihahmot menevätkään.

Ja voi vittujen kevät oikeasti sitä, miten huono minä olen suhtautumaan larppeihin, jotka ovat menneet osaltani jotenkin kunnolla pieleen. Edellisen ToTo-kampanjan lopetus, ÅBN, tämä... Pelkään joutuvani kohta jonkun mustalle listalle, kun olen näin ylettömän vaikea pelaaja.

Kotiinpaluu

Laivamme saapui Suomen Turkuun aamuseitsemältä. Laivan kahvilan kahvi oli pahaa ja kallista, ulkona sää viileä ja puut lehdettömiä, ja ihmiset ympärillä rasittavan ja tympeän oloisia. Tervetuloa kotiin. Hiphei. Selvästi matka ei ollut tarpeeksi pitkä, kun ei oikein niin yhtään tullut sellaista "onpa kiva olla kotona taas" -oloa.

Reissun viimeinen junapätkä oli tuttuakin tutumpi Turku-Espoo-väli Intercityllä. Se on kyllä sanottava, että kaikkiin muihin reissun aikana nähtyihin juniin verrattuna suomalainen IC oli erittäin siisti, tuolien säädöt erinomaiset ja tavaratilaa tarpeeksi. Ruotsalainen X2000 kyllä voitti siinä, että siellä oli joka istumapaikalle oma sähköpistoke, mutta muussa hävisi, koska siellä oli huonommat penkit ja matkustusmukavuus kärsi junan kallistelusta.

Saavuin kotiin kymmenen kieppeillä, ja kulutin tuntikaupalla aikaa rinkan purkamiseen ja blogin päivittämiseen. Piti jotenkin saada matka purettua. Debrieffattua. Iltapäivällä oli pakko lähteä liikkeelle, kun oli oppilas. Opettamisen jälkeen poikkesin Laaksolahteen, paitsi näkemään porukoita, myös lainaamaan printteriä. Piti saada hahmo ja hahmolle käyntikortteja, kun huomenna on vika ToTo. Ei oikein hirveästi tuntuisi siltä. Myöhäisen illan yritin valmistautua peliin ja propata kämppää, mutta aika laiskasti ja huonolla menestyksellä. Vaan eiköhän siitä kumminkin kivaa tule.

17.4. Silja Festival, Ruotsin aluevesillä

Yllättävää kyllä, sain nukuttua, vaikka viereiset huoneet olivat täynnä mökääviä ja bilettäviä ruotsalaisteinejä. Keskellä yötä uneeni tunkeutui ääni, johon heräsin. Unissani olin varma, että se sanoi "pest control", ja kirosin, että mihinkäs me muka tästä junaosastosta mennään, jos ne haluavat keskellä yötä torjua tuhohyönteisiä. Oikeasti se tietenkin oli "pass kontroll": rajavartiosetä halusi nähdä passit. Eipä ollut tämmöistä vielä koko reissulla tapahtunutkaan.

Aamulla kaikki muut olivat jo häipyneet hytistämme, joten saimme syödä eväsaamupalan rauhassa. Kaikin puolin oli edellistä leppoisampi yöjunamatka, mutta ei kyllä ole lempimatkustusmuotoni tuo. CNL oli vähän myöhässä ja Köpiksessä noin 10:10. 10:23 lähti Öresundtåg kohti Ruotsia, joten ei ollut turhaa aikaa tapettavaksi. Sama meininki oli Malmössä: juna perillä 10:58, seuraavan lähtö 11:14. Reissun viimeinen ulkomainen junapätkä oli paluumatkan epämukavin kokemus. Kumpikaan ei ollut syönyt matkapahoinvointilääkkeitä, joten X2000:n kallistelusta tuli vähän ällö olo. Outoa sinänsä, ettei TGV:ssä ollut lainkaan yhtä nihkeetä.

Junamatkat menivät aika lailla koomaten, ja ylipäänsä oli aika täysin tööt olo. Tukholmassa oli ihana päästä pois junasta. Söimme satunnaista Thai-pikaruokaa, shoppasimme saippuoita ja lähdimme valumaan kohti laivaa. Olimme ihan pihalla, mutta lopulta löysimme T-baanan kautta Värtan-satamaan.

Olimme satamassa ihan liian aikaisin, piti odotella vielä pari tuntia ennen kuin laivaan pääsi. Pelailimme korttia. Se oli blaah. Se ei oikeasti muutenkaan kummankaan mielestä ollut kovin viihdyttävää matkaviihdettä, joten vaikka meillä oli kahdet pelikortit mukana, pelasimme koko reissun aikana tasan kaksi kertaa.

Silja Festival oli pieni ja vähän nuhjuinen. Ihan hyvä vaan: ei mitään etäisestikään kiinnostavaa nähtävää, vain suihku ja hammaspesu (ihanaa parin päivän reissaamisen jälkeen <3) ja nukkumaan. Kurja ajatus, että huomenna ollaan takaisin Suomessa. Ei kyllä ollut vielä yhtään ikävä.

17.4. Nässjön kieppeillä, juna Malmö-Tukholma

Keskiviikkona 16.4. söimme hotellin aamiaisen, joka oli vallan mainio: huoneeseen tuotu kahvi, mehu, croissant ja patonki, 5e/nenä. Dante-hotellin hinta-laatusuhde oli kaiken kaikkiaan hyvin kohdallaan, ainoat asiat, joista voisi valittaa, olivat huono äänieristys sekä vähän hankalahko suihku.

Noin 9:00 kieppeillä kirjauduimme ulos hotellista ja rahtauduimme rautatieasemalle. Oli aika erota Mirjasta, joka jatkoi muualle Ranskaan. Lauran kanssa kävelimme vielä katsomaan läheistä ortodoksikirkkoa, joka näytti piparkakkutalolta eli oli aika söpö. Sisään emme menneet, koska se olisi maksanut. Sen sijaan kannoimme rahamme läheltä löytyneeseen leipomoon, mistä saimme mainiot matkaeväät, jälkkäriksi leivoksia... Ranskalaisia pikku leipomoita tulee ikävä.

10:43 alkoi pitkä kotimatkamme. Ensimmäinen etappi oli TGV Nice Villestä Paris Lyoniin. Jännästi juna pysähteli monessa Côte d'Azurin pikkukaupungissa, mutta Avingonin jälkeen huristi pysähtymättä puolen Ranskan halki Pariisiin.

Pariisissa sompailimme RER-lähijunalla (olipa suuret ja sekavat asemat niillä metroon verrattuna!) Paris Nordiin. Siellä oli aikaa käydä aseman lähellä kalliilla kahvilla ja välipalalla, sitten taas junaan. Thalys vei Pariisista Kölniin. Junassa oli kansainvälinen meininki, kun ympärillä puhuttiin paitsi ranskaa, saksaa ja hollantia, myös englantia ja ruotsia. Ei sentään suomea, joten saimme vielä hetken puhua rauhassa "salakieltämme".

Kölnin asema oli tympeä: kaupoissa ja kioskeilla kävi vain käteinen, ja istumapaikkoja ei niin millään löytynyt, ei niin minkäänmoisia penkkejä. Söimme siis iltapalamme portailla tien tukkeena istuen. Päivän viimeinen juna oli CNL ahtaine lepovaunupaikkoineen. Tällä kertaa tosin oli helpompaa kuin viimeksi: osastossamme oli lähinnä hollantilaisia, ja kaikki menivät heti nukkumaan.

15.4. Nizza, osa 2

Päivä aikaa nähdä Nizza. Kovin vähän, etenkin kun eri ihmisiä kiinnostivat eri kohteet. Oli se vaan vaikeaa.

Aamupalan söimme rantakadun varressa kahvilassa, sinisen meren äärellä, palmujen varjossa. Olipa aika ökyfiilis, hih. Syötyämme seurailimme rantaviivaa turistitoimistolle, mistä saimme kaupungin kartan. Sen avulla suunnistimme kaupungin yläpuolelle kohoavalle kukkulalle. Kukkulalla piti olla geokätkö, mutta matkalla ylöspäin se ei tullut vastaan. Sen sijaan kohtasimme käsittämättömiä näköaloja yli Nizzan. Kukkulan laella oli turistikrääsäkauppa. Ylhäältä palailin takaisin kiertäen rinnettä ja etsien kätköä. Löysin täydellisen oikean näköisen paikan, mutta siellä vaan ei ollut purkkia. Joko paikka oli sittenkin väärä, tai kätkö rosvottu.

Kukkulalta laskeuduimme alas vanhaan kaupunkiin. Kävelimme vähän ympäri ja vilkaisimme pariin kauppaan. Oli aika kova nälkä, joten etsimme lounaspaikan. Lonely Planetin suosittelema Pasta Basta osoittautui loistavaksi valinnaksi, lounasmenu oli edullinen ja ruoka hyvää, ja bonuksena tarjoilijapojut olivat kivoja ja söpöjä. Turistejakaan ei juuri näkynyt.

Ruokailun jälkeen oli aika päättää, mitä tekisimme seuraavaksi. Katsastimme satunnaisen kirkon (Cathédrale Sainte-Réparate), ja sitten pysähdyimme kadulle pähkäämään, miten sovittaa yhteen vähäinen aika ja erilaiset kiinnostuksenkohteemme. Saimmekin aikaan pienimuotoisen sodan, jonka lopputuloksena ryntäsin pois paikalta yksin ja lähdin marssimaan kohti Mont Boronia, suurempaa Nizzan viereistä kukkulaa. Olikin oikeastaan varsin OK olla välillä ihan yksikseen.

Matka oli kohtalaisen pitkä, useamman kilometrin, ja ylämäkeen (kuvassa sataman takana näkyvä kukkula on aamuisen vierailun "pienempi kukkula" ja vanha kaupunki, hotelli jne. sijaitsevat sen takana). Kukkulan rinteet olivat täynnä suuria taloja mielettömällä merinäköalalla. "Vuoren" huipun näköala oli kyllä ehdottomasti kaikista hienoin koko reissulla, aivan käsittämättömän upea.

Näköalan lisäksi hain kukkulalta geokätköä. Vihje oli "kiven alla" ja tienoo aivan täynnä kiviä ties kuinka monen neliömetrin (ellei jopa -kilometrin) alueella. Äääh. Tämä kätkö oli kumminkin viimeinen mahdollisuuteni saada muuan matkaötökkä jätettyä Ranskaan, siispä se vaan oli löydettävä. Menin kännykällä nettiin hakemaan lisää vihjeitä. Saattoipa tulla melko kalliiksi. Kulutin pari tuntia haravoiden kukkulan laen näköalapolun vartta. Tulin myös kohdanneeksi vähän paikallista kiveä, joka vaikutti oikein kivalta. Sääli, ettei tällä reissulla päässyt kiipimään. Lopulta eräs valokuvavihje vei minut oikealle suunnalle ja löysin kätkön. Jipii! Pääsin viimein eroon TB:stä. Tehtävä suoritettu.

Palailin Nizzan keskustaan, osan matkasta bussilla--matkan hinta 1e! Ei voi tajuta, miten halvat julkiset täällä on. Tapasin muut hotellilla. Ehdin juuri vaihtaa vähän vaatetta, kun piti taas liikkua, että ehtisimme kauppoihin ennen niiden sulkeutumista. Kävimme myös rannalla, missä Mirja ja Laura kahlailivat rantavedessä ja totesivat sen lämpimäksi. Eipä tullut uituakaan tällä reissulla. Pahus, kun oli niin vähän aikaa.

Iltapalaksi söimme kalliita ja vähän ällömakeita kreppejä. Sitten takaisin hotellille pakkailemaan, taas.

15.4. Nizza

Maanantain 14. päivä herätys oli lähes työaamunaikainen: ylös viideltä, kamat kasaan ja juna-asemalle. TGV kohti Marseillea lähti klo 6:55. Ekan luokan paikkojen ainoa ero 2. luokkaan oli (hinnan lisäksi), että jalkatilaa oli vähän enemmän ja penkit leveämpiä. Meillä oli kolme paikkaa pöydän ympäriltä, parin aseman jälkeen neljännelle istui ylisöpö ranskalainen poika. Suuri sääli, että se vaan nukkui koko matkan, mutta ainakin sitten sitä sai tuijottaa rauhassa :P

Marseille näytti kivalta (hieno kirkko kukkuloilla), mutta siellä oli vain vajaan parin tunnin vaihtoaika, jonka kulutimme ruokapaikan etsiskelyyn ja McRuokaan. Vaihdoimme paikallisjunaan, jonka 1. lk oli hyvin kämäinen: ei tuolien säätöjä, ei valonkatkaisijaa, todella vähän tavaratilaa, ei roskista, nillin nillin... Juna myös oli hidas ja pysähteli hyvin monella asemalla--mutta ne olivat rannalla! Maisemat olivat ihania, todella välimerellisiä, oli merta, palmuja, ja myös metsäisiä suuria kukkuloita, joilla oli kalliota (yhyy!!).

Nizzassa paistoi aurinko. Raahasimme painavat rinkkamme majoituspaikkaamme, Hôtel Danteen (2 tähteä). Se oli symppis, huonemme pieni, mutta kaikin puolin siisti ja söpö. Ei huolta näköjään, vaikka jotkut nettiarvostelijat olivat haukkuneet paikan lyttyyn.

Majoituttuamme lähdimme katselemaan kaupunkia. Turistipaljous oli häiritsevä, etenkin kun törmäilimme suomalaisiin useaan otteeseen. Olimme jo ehtineet tottua siihen, että suomi on salakielemme ja Suomi kaukainen ajatus. Joimme kahvit kalliissa ja turistisessa rantakahvilassa. Ranta oli kyllä käsittämättömän näköinen, vesi aivan kirkkaansinistä. Sää oli aurinkoinen, mutta kohtalaisen viileän tuulinen.

Kävelimme eteenpäin rantsua pitkin, kunnes piipahdimme satunnaisesti vastaantulleeseen museoon. Musée Massena sisälsi taidetta ja tietoa Nizzan historiasta belle epoqueen keskittyen. Se oli ihan jees, etenkin muutamat näytteillä olleet vanhat vaatteet olivat kauniita, samoin maisemamaalaukset Nizzasta. Lisäksi oli lystiä tiedostaa, että olimme itse asiassa monisatavuotisen turistivirran nykyedustajia.

Museon jälkeen vähän shoppailua. Turistien täyttämältä ostoskadulta löytyi Lush, jossa meni hetki. En ostanut mitään, koska jo Toulousen shoppailuni meni reippaasti yli budjetin. Viimein kello alkoi olla tarpeeksi, että ravintolat tarjosivat ruokaa--ne hassut kun Ranskassa tekevät niin vain lounas- (n. klo 12-14) ja illallisaikaan (n. 19-). Söimme pizzaa ja pastaa turistiravintelissa, kun emme jaksaneet nälkäisinä vaeltaa kauemmas.

Ilta oli jo pimennyt ja oli liian kylmä tehdä mitään, joten suunnistimme takaisin hotellille. Ennen nukkumaanmenoa tuli vielä höpistyä paljon enemmän ja vähemmän syvällisiä elämästä, ihmisistä, maailmasta ja muusta sen sellaisesta.

13.4. Toulouse

"Päivä, jolloin kaikki meni pieleen"

Herätys oli suht-koht aikaisin, koska päivälle oli paljon suunnitelmia. Aamupalan jälkeen siis väsäsimme eväitä, pukeuduimme aurinkoisen sään ja ohjelman liikunnallisuuden mukaan, ja suuntasimme lähimmälle kaupunkipyöränvuokrauspisteelle. Toulousessa nimittäin on hieno, kattava kaupunkipyöräverkosto, jota myös ihmiset paljon käyttävät. Ikävä kyllä mikään testaamistamme vuokrausautomaatista ei kelpuutanut yhtäkään suomalaista luottokorttia (käteismaksuvaihtoehtoa maateissa ei ole). Mirjan ranskalainen kortti olisi kyllä kelvannut. Pläh, ei väkisin. Ei sitten lähdetykään pyöräretkelle.

Pyöräilyidean epäonnistuttua päätimme kävellä--taas. Kävelyä oli jo ehtynyt parin päivän sisällä kertyä melkoisen monta kilometriä. Kävimme katsomassa kolmen kanavan risteysallasta, joka ei kyllä vetänyt vertoja Canal de Briennen ihanalle puiden reunustamalle vehreydelle. Sieltä kävelimme takaisin keskustaa kohti joen tois' puol' eli meille vieraampaa vastarantaa.

Sää oli loistavan kesäinen, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Pidimme piknikin Prairie des Filtres -puistossa. Pääsin myös viimein katselemaan (kiikareilla tosin) joenrannan geokätköä. Sen luo olisi päässyt vain kanootilla tai laskeutumalla köyden tai uhkarohkean taitavan puissakiipeilyn avulla. Olisin halunnut käydä katsomassa lähemmin, mutta muita ei kiinnostanut, ja se olisi ollut varsin pitkän kierroksen päässä vastarannalla. "Lounaamme" jälkeen kävimme kahvilla hyvin söpössä pikku kahvilassa. Terassilla oli kuuma. Aivan mainio espressokahvi maksoi 1,40e. Huoh. Voi kun Suomessakin olisi sama meininki.

Kahviteltuamme lähdimme kohti kovasti lobbaamaani nähtävyyttä, Cité de l'Espacea eli avaruusmuseoa/keskusta. Se oli The Kohde, jonka Toulousessa halusin nähdä. Siispä metrolla asemalle, josta piti mennä sinne suora bussi. Vaan kävipä ilmi vasta siellä, että ko. bussi ei lainkaan kulje sunnuntaisin. Argh. Ainoa tämän lähiöasemalle suuntautuneen metroharharetken hyvä puoli oli, että sain pari valokuvaa metrosta ja näin sen päätypuskimen ja telit kunnolla. Käsittämätöntä: pyörät olivat vaakatasossa! Kuin joku vuoristorata. Hih.

Palasimme metrolla keskustaan etsimään vaihtoehtoisia busseja. Ensin katsomamme ei myöskään kulkenut sunnuntaisin. Vaihtoehto c) kulki, mutta sen pysäkiltä olisi ollut kohtalaisesti kävelyä. Olisimme olleet perillä neljän jälkeen, paikka meni kiinni klo 18 ja liput olisivat maksaneet vähintään 16e per nenä. Stana. Arvottuamme bussin tuloon asti emme sitten menneet kyytiin. Harmitti suunnattomasti, mutta olisi ollut tyhmää maksaa paljon siitä, että saa juosta läpi kohteen, joka ei edes kiinnostanut muita mitenkään suunnattomasti.

Taas oli b- tai c-suunnitelman paikka. Joku keskustan museo, mutta mikä... Vaihtoehtoja oli paljon, aikaa vähän, eikä kellään oikein mitään mielipidettä. Lopulta päätimme mennä katselemaan roomalaisia muinaisjäänteitä Musée Saint-Raymondiin. Jo muinaiset roomalaiset ovat nimittäin asuneet Toulousessa. Antiikkijämät (patsaat, muurinpalat, korut, varhaiskristilliset sarkofagit...) olivat kyllä kauniita ja kiehtovia, mutta en oikein enää jaksanut olla kovin kiinnostunut, kun jotenkin loppui energia ihan täysin. Ei ihme, kun kellokin tuli 17 ja ei oltu vielä koko päivänä syöty kuin eväsleipiä ja vihanneksia.

Palasimme siis kämpille pikaisen Bazacle-uusintavierailun kautta. Kotosalla havaitsimme polttaneemme kuka mitäkin. Koska minulla oli täysin poikkeuksellisesti ollut letti, oli lopputuloksena punaiset laikut molempien lapaluiden yläpuolella ja vaalea raita välissä. Petollisen polttava kevätaurinko.

Kokkailimme Lauran kanssa oikein erikois-gourmet ruokaa: Suomesta evääksi hommatuilla, matkalla murskaantuneilla suolakekseillä paneroitua porsasta. Kun sen kanssa vielä oli salaattia ja perunaa ja jälkiruoaksi (kaupan) suklaamoussea, oli kyllä aikasta juhlava ateriakokonaisuus.

Päiväksi luvattu sadepilvisyys saavutti Toulousen illan aikana. Lyhyen, mutta rankan sadekuuron jälkeen saimme ihastella kirkkainta sadekaarta (tai itse asiassa kahta päällekkäistä sellaista), mitä olen koskaan nähnyt. Se sopi hyvin päivän teemaan: kaunis sää pelasti paljon, ilman sitä olisi ollut paljon kurjempaa.

Illalla myös piti pakata. Äh. Loppu häämöttää ihan liian lähellä. Sitä ennen sentään onneksi Nizza.