Sunnuntaiaamuna heräsimme taas upean aurinkoiseen päivään. Aamupalan ja mökin siivouksen jälkeen me aloittelijat suuntasimme takaisin Isenaun rinteisiin. Koska yön jäljiltä lumi oli jäistä ja liukasta, aloitimme eiliseltä tutulla hyvin helpolla ja loivalla pikkurinteellä. Tällä kertaa se oli täynnä lapsia, joiden välttely toi laskuun lisähaastetta. Aikani harjoiteltuani onnistuin jopa välillä tekemään nättejä käännöksiä, vaikka suurimman osan ajasta laskin edelleen auraten.Leppoisan lounastauon jälkeen siirryimme tositoimiin. Aurinko oli ehtinyt sulattaa lumen pehmeäksi sohjoksi, joten vaikeampien rinteiden laskeminen oli taas mahdollista. Siispä helpon sinisen rinteen jälkeen opettajamme ehdotti Floriettazia, sitä edellisenä päivänä väliin jättämääni pitkää ja vaikeaa reittiä. Tällä kertaa totesin, että en todellakaan halua jäädä odottelemaan. Jos muutkin siitä selvisivät, kyllä minäkin.
Matka hissillä yös tuntui kestävän ikuisuuden. Joka kerta kun kuvittelin seuraavan nyppylän olevan viimeinen, avautui sen takaa pari lisää. Ylhäällä oli heti vastassa hyvin jyrkkä osuus, ja hirvitti aika lailla. Lähdimme etenemään hyvin hitaasti, mutta mäki oli niin möykkyinen ja luminen, että pyllähdin silti pari kertaa - eikä se ollutkaan niin kamalaa. Alas oli pitkä pitkä matka. Onneksi välillä oli helpompiakin pätkiä. Mäen alla olo oli järkyttynyt, mutta vointoriemuinen!
Pienen tauon jälkeen tarjolla oli joko sama uusiksi tai toinen punainen rinne. Valitsimme uuden vaihtoehdon. Rinne alkoi ravintolalta, ja sen kylttiin oli merkitty "kielletty ajosuunta aloittelijoille". Opettajamme vakuutti, että se olisi kuitenkin aivan sopiva meille. Se vei meidät puiden keskelle, missä lumi oli paikoitellen jäisempää kuin ylhäällä suoran auringon alla. Jyrkät osiot tuntuivat pidemmiltä, ja jalat meinasivat krampata jännityksestä ja jatkuvasta jarruttelusta, mutta alas selvittiin taas aivan ongelmitta. Jes!
Päivän päätteeksi laskimme vielä Floriettazin uudelleen. Ei se helpoksi tai rennoksi ollut edelleenkään muuttunut, mutta olin todella ylpeä edistyksestäni viikonopun aikana. En ole syntynyt sukset jalassa (kuten porukan saksalaispoika tuntui olevan), mutta riittävällä harjoittelulla homman varmaan oppisi hallitsemaan. Eri juttu edelleen on, haluanko uhrata siihen niin paljoa aikaa ja rahaa kuin se vaatisi.
Ei olisi lainkaan huvittanut poistua ihanasta vuoristosta, mutta pakko oli. Alhaalla Lausannessa puut ja pensaat kukkivat, linnut lauloivat ja ihmiset pelasivat puistossa jalkapalloa t-paita päällä. Vajaassa kahdessa tunnissa talvesta kesään. On tämä vaan ihme maa tämä Sveitsi!
No comments:
Post a Comment