05/08/2013

5.8. Palautumispäivä

Maanantai oli ansaittu vapaapäivä.  Nukuimme pitkään, ja kulutimme paljon aikaa vain lojuen, lukien ja kirjoittaen edellispäivän kokemuksista, sekä syöden paljon. Päivän huippuhetkiin sisältyi mainio kahvikupponen leirintäalueen baarissa.

Illalla lähdimme Ramalesiin etsimään ravintolaa. Palikkaespanjalla tajusin juuri ja juuri, kun meille sanottiin, että ruokaa saa vasta yhdeksän jälkeen, eli yli tunnin päästä. Miri ja Dare ajelivat takaisin leiriin, minä jäin katselemaan sateista kylää. Se ei ollut erityisen näyttävä, ja pääkatu oli tunnissa kuljettu päästä päähän. Ero ränsistyneiden murjujen ja kauniiden kukkasten peittämien talojen välillä oli melkoinen. Valokuvaaminen tuntui vähän epäilyttävältä, kun paikalliset tuntuivat kyyläävän puuhiani kaikista ovista ja ikkunoista ja parvekkeilta.

Lopulta kello oli 21, tapasimme parkkiksella, ja ravintola huoli meidät syömään. Viestintä tarjoilijan kanssa oli haastavaa ilman yhteistä kieltä, eikä edes englanninkielinen ruokalista oikein avautunut, mutta lopulta saimme tapas-tyylistä ruokaa, jota oli paljon, ja se oli ihan hyvääkin. Illallisen jälkeen leirissä puimme juonia loppuajaksi. Huomenna Cañuela, keskiviikkona Mortero - Rubicera -läpiretki, jos vain kaikki menisi suunnitelmien mukaan…

No comments: