18/03/2012

Les semaines passées

Luolaretken jälkeen ei ole pariin viikkoon tapahtunut mitään niin jännittävää, että se olisi innostanut minut kirjoittelemaan tänne. Lähinnä vain opiskelua, yksinäisiä tietokoneella istuttuja iltoja sekä rahahuolia ja muuta ahdistusta. Erityisen suuri stressinlisääjä oli 8.3. postilaatikkooni tipahtanut ulkomaalaisviraston kirje, jossa vaadittiin todistusta siitä, että minulla on täällä elämiseen tarvittavat rahavarat. Totuushan on, että minulla ei oikeasti ole alkuunkaan tarpeeksi rahaa, enkä tiedä, miten pärjään kesään asti. Kaiken lisäksi Nordea kaikessa viisaudessaan halusi välttämättä hoitaa pankin todistuksen tilaamisen nettiviestipalvelunsa kautta, minkä johdosta kesti yli viikko, että he viimein ilmoittivat, että ko. paperi on tilattu. Nyt odotan kauhulla, ehdinkö saada sen ajoissa, kun ulkomaalaisviraston antama deadline oli 22.3. eli ensi viikon torstai. Olisi kiva, jos joskus saisi nämä viralliset asiat sellaiseen pisteeseen, ettei niistä tarvisi panikoida. Nyt vähän tuntuu siltä, että vaihtoaikani ehtii loppua ennen kuin kaikki on ojennuksessa.

Keskiviikkona 7.3. kävin illalla Groupe Spéléo Lausannen eli paikallisen luolakerhon tapaamisessa Bussigny-nimisessä lähiössä. Luolatyypit olivat leppoisia, ja setien lisäksi joukossa oli pari nuorempaakin ihmistä. Ranska oli edelleen haastavaa, mutta jutustelu tuntui hyvin hyödylliseltä. Menin tosin ihan solmuun, kun minua pyydettiin kertomaan, millainen Ordonsin retkemme oli. "C'était super. La grotte est jolie," oli suurin piirtein taso, mihin kykenin. Virallisen, tulevia retkiä suunnitelleen osuuden jälkeen kävimme vielä yksillä lähkuppilassa, ja lopuksi sain kyydin kotiin yhdeltä luolasedistä.

Mitä opintoihin tulee, kenties keskeisin juttu parin viime viikon aikana oli esitelmä, jonka pidin viime maanantaina, 12.3. Kyseessä oli viruspatogeneesikurssin pakollinen artikkeliesittely, ja aiheenani oli HIV-1:n genomiin kohdistuvia muutospaineita ja toisaalta muutosta vastustavia voimia kartoittava artikkeli (Snoeck et al. 2011). Paperi oli puhdasta bioinformatiikkaa, eikä kukaan tuntunut tajuavan siitä paljoakaan. En ole varma tajusinko itsekään, mutta ainakin koin olleeni hyvin tieteellinen ja vakuuttava. Koska kyseisestä kurssista ei ole tenttiä ja tuo oli viimeinen luentokerta, minulla pitäisi nyt olla ainakin 1.5 opintopistettä tiedossa.

Myös bakteeripatogeneesikurssi ja Networks loppuivat tällä viikolla, mutta molemmista on vielä tiedossa suulliset tentit, ja Networksista myös esitelmä. Torstaina alkoi uusi kurssi, Phylogeny and comparative methods, joka osoittautui jokseenkin haastavaksi bioinfon opintojaksoksi. Perjantaina kurssin ekoissa harjoitustöissä koin jälleen epätoivon hetkiä tietokoneluokassa. Huhhuh. Selvästi meille Helsingissä tarjottu palikka-bioinfokurssi ei ollut alkuunkaan tarpeeksi kattava. Jos selviän tästä kurssista jotenkin, opin kyllä paljon kaikenlaista uutta ja hyödyllistä.

No comments: