4.3. Grotte des Ordons

Olin suunnitellut parin Cours de vacances -kaverin kanssa, että menisimme sunnuntaina Berniin. Lauantaina ajattelin viime viikon tyyliin boulderoida ja lenkkeillä. Perjantai-iltana tullut sähköpostiviesti kuitenkin muutti kaiken. Se oli paikalliselta luolakerholta, ja tarjosi luolaretkeä sunnuntaille. Jos minulta kysytään, menenkö mieluummin luolaan vai Berniin, luola voittaa mennen tullen. Käytinkin siis lauantain etsien kaupungilta tarpeellisia juttuja, kuten neopreenihanskoja (jouduin lopulta tyytymään puutarhakintaisiin) ja evästä, kasaten kamppeitani kotona, ja hermoillen ihan hitusen.

Sunnuntaina heräsin 7.30, kokkasin itselleni brittiläisen luola-aamiaisen, ja siirryin parkkipaikalle odottamaan kyytiä. Yhdeksän kieppeillä minut poimi pieneen autoonsa Vivien, joka oli miespuoleinen, toisin kuin nimen perusteella olisi voinut luulla. Ajoimme leipomon kautta tapaamispaikalle, missä joukkoon liittyi retken kolmas osallistuja, Olivier. Ajomatka Ranskaan, Montrond-le-Châteaun kylään, kesti vajaan kaksi tuntia. Aikaa kulutimme syöden pain au chocolatia ja jutellen ranskaksi. Englantia käytin koko päivänä vain pari kertaa, kun en millään keksinyt jotain sanaa. Maisemat matkan varrella olivat huikeita, kalkkikiviseinämiä, jokia ja kumpuilevia laaksoja.

Perillä pysäköimme auton ison hevostilan jälkeen metsään johtavan tien laidalle, ja vaihdoimme varusteita lämmöstä ja auringonpaisteesta nauttien. Grotte des Ordonsin sisäänkäynnille oli vain jokusen minuutin kävelymatka, ja se löytyi ongelmitta. Suuaukko oli sympaattinen pienehkö pystysuora kolo lehtimetsän keskellä. Kuten aina, köysien virittely vei aikansa. Laskeuduin toisena. Ensimmäinen osuus oli kuusi metriä kapealle alaspäin viettävälle luiskalle, joka päättyi kuiluun. Sen syvyyksiin vei toinen ja viimeinen köysilaskeutuminen, jolla oli mittaa 18 metriä, ja joka oli kenties hienoin luolalaskeutumiseni tähän mennessä. Ensimmäiset metrit edettiin kapeassa railossa, mutta yhtäkkiä seinät katosivat, ja köysi roikkui vapaasti valtavan kammion katosta. Vau.

Kammion pohjalla meitä odotti tippukivimetsä. Lähdimme kävelemään eteenpäin valtavaa käytävää pitkin. Varovaisena veikkauksena sillä oli korkeutta 15-20 metriä, ja leveyttä 5-10. Muodostelmien määrä oli aivan älytön, melkeinpä Grotte de Gournier -tasoa: hillittömän korkeita pylväitä, kaiken kokoisia stalagmiitteja, ja seinät täynnä toinen toistaan näyttävämpää flowstonea. Ajoittain seiniä peitti lumihangen tavoin kimaltava kristallikerros. Yritimme ottaa kuvia, mutta kukaan meistä ei ollut varsinainen luolakuvaaja. Kun välineinäkin oli vain pari pokkarikameraa, tulos ei ollut hääppöinen.

Noin sadan metrin kävelyä seurasi pikkuinen kiipeily luiskaa ylös, muotojen välitse. Sen jälkeen luola jatkui vielä hetken, kunnes päättyi läpipääsemättömään lohkaretukokseen. Koko isolla tunnelilla oli pituutta vain joitakin satoja metrejä, ja luolan suurin miinus olikin sen lyhyys. Käännyimme ja palailimme takaisin hitaasti, nähtävyyksiä yhä ihastellen ja kuvaten.

Ihan liian pian olimme köyden alla, ja oli vuorossa retken vähiten kiva osuus, nousukahvanousu. Sain mennä edeltä - ilmeisesti pojat olivat laskeutumiseni perusteella vakuuttuneet siitä, että en ole köysitoiminnassa vaaraksi itselleni enkä muille. Puolivälissä he huutelivat, että "hei, ei ole mikään kiire" - minä kun olin huolissani, että olisin liian hidas. Sain odotella pinnalla aikani, kun sveitsiläiset purkivat köysiä. Hymyilytti kovasti. Eka sveitsiläinen luolaretki suoritettu, ja mahtavaa oli!

Paluumatkalla minulle kerrottiin, että näin nättejä luolia ei Sveitsin puolella ole ollenkaan, eikä muutenkaan missään ihan lähellä. Kivoja ja kiinnostavia sen sijaan pitäisi löytyä. Pysähdyimme satunnaiseen nättiin joki- ja linnapaikkaan, missä oli tarkoitus vähän pestä varusteita, mutta joen todettiin olevan liian "déguelasse". Söimme siis vähän lisää pain au chocolatia, ja jatkoimme matkaa kohti Sveitsiä. Lausannessa Vivien pudotti minut metrolinjan varteen. Taisi olla eka kerta, kun olen taittanut osan luolaretken paluumatkasta julkisilla. Lapset katsoivat pitkään luolasäkkiä ja kypärää. Cèdresissä marssin pesutupaan huuhtomaan pahimmat mudat pois varusteista, kävin suihkussa, ja ripustin haalarin suihkukoppiin kuivumaan. Sentään kysyin kämppikseltä lupaa ensin. Illalla olisi vielä pitänyt lukea bakteeriartikkeli seuraavan päivän luentoa varten, mutta keskittymiskyky oli aika olematon. Luolaretken kuvat kiinnostivat paljon enemmän. Uni sen sijaan tuli nopeasti.