Ehkä sunnuntaisen metrokirjoittelun tuloksena näin vaihteeksi metrounta, sitä samaa, mitä aina: juna ei suostu pysähtymään, vaikka on täysi jarrutus päällä. Tällä kertaa uni jopa jatkui siihen asti, että päädyin törmäämään radan lopussa olevaan puomiin, mihin juna sitten viimein pysähtyi. Myöhemmin samassa unessa onnistuin vahingossa eksymään raiteilta. Aika taitavaa. Ilmeisesti jotenkin ikäänkuin ajelin jossain Vuosaaressa, vaikka asema ja kääntöraide olivatkin ihan vieraita. Lisäksi oli talvi, pimeää ja lumista. Mietin tämän jälkeen loppupäivän ajan, että pitäisi soittaa Lihtiin ja kysyä töitä, mutta en sentään vielä oikeasti päässyt niin pitkälle.
Aamupäivä meni Tapanilassa. Mahdollisesti saattoi tulla vähän liian tiivis kiipeilyputki tähän viikon sisään - käytiin seinällä torstaina, lauantaina ja nyt taas maanantaina, ja tällä kertaa tuntui, ettei ollut yhtään voimia tehdä mitään. Liidasin kuitenkin kaksi reittiä, eikä pelottanut. Päinvastoin, ekan reitin vikan klipin tienoilla totesin, että ääh, pitäisi klipata, ei millään jaksaisi, päästän mieluummin irti ja tipun köyteen - ja sitten tein niin. Vau. Huomattavaa edistystä.
Kiipimän jälkeen oli vuorossa häröilyä ja hevisellismiä Teakilla Scapegoat-proggiksen merkeissä. Selloni päätti hajota satunnaisesti, tai tarkemmin ottaen piikki, jonka ruuvi ei suostunut kiristymään enää ollenkaan. Korjaaja kutsuu. Ärsyttävä ylimääräinen säätö tuommoinen. Improvisointi tuntui edelleen haastavalta, mutta sentään meillä alkaa oikeasti olla pari biisintapaista koossa. Ehkä tuosta joskus tulee valmista.
No comments:
Post a Comment