Näin se näköjään on: ei inspiroi tämä bloginkirjoittelu tällä hetkellä. Aikaa kyllä olisi, mutta se menee ensisijaisesti ficciin - ehkä osittain sillä taka-ajatuksella, että kun tämä kouluvuosi nyt tästä joskus pyörähtää kunnolla käyntiin, niin sitten ei tuommoiselle turhalle fiktiolle ehkä enää olekaan aikaa. Pitäisi siis saada keskeneräistä tarinaa kasaan nyt, kun vielä voi.
Toistaiseksi lukukauden alku on ollut hämmentävä kokemus. Minulla on kokonaista kolme luentoa viikossa. Alunperin piti olla neljä, mutta puheviestintä peruuntuikin, kun kuulin, että mitä todennäköisimmin saan sen suoraa hyväksiluettua Stadian opinnoilla, samoin kuin pakollisen ruotsin ja englannin. Hih, vältyn tympeiltä yleisiltä opinnoilta, jee. Tämä päivien tyhjyys on jotain semmoista, etten muista, milloin olisin vastaavaa kokenut. Tietysti viime vuonnakin oli paljon tyhjää, mutta se oli "varattua" tyhjää aikaa. Koskaan ei voinut vain olla ja viihtyä ilman, että ahdistuisi siitä, ettei ole parhaillaan soittamassa tai tekemässä opinnäytettä. Tällä hetkellä ei ole mitään vastaavaa suurta työn alla. Odottelen kyllä proffalta selvitystä siitä, miten kandintyö käytännössä tapahtuu, mutta ei sen eteen ainakaan juuri nyt ole mitään aktiivisesti tehtävissä. Siispä, käyn parilla luennolla ja käytän loppuajan miten ikinä huvittaa - istumalla kahvilla keskustassa, kirjoittamalla, leipomalla, niin edelleen.
Varmana syksyn merkkinä, YS:n kausi pyörähti käyntiin tällä viikolla. Tiistaina olin koesoittolautakunnassa. Orkesteriin halukkaita oli vaihteeksi hurja määrä, viulisteja kuuntelimme peräti 14 kappaletta. Tuntui taas suunnattoman hämäävältä istua pelottavana lautakuntaihmisenä pelottelemassa soittajia, ja sitäkin kurjemmalta joutua tekemään päätöksiä siitä, kenet valitsemme, kun kaikkia ei mitenkään voi. Toivon kovasti, että ne, jotka eivät tänä vuonna mahtuneet mukaan, uskaltavat ja jaksavat hakea myöhemmin uudelleen. Keskiviikkona sitten olivat ensimmäiset harjoitukset. Jokavuotiseen tapaani voisinkin siis hehkuttaa taas, että hyvänen aika, ihmiset, sinfoniaorkesterissa soittaminen vaan on jotain niin mahtavaa, että ei sitä voi ymmärtää jos ei ole kokeillut. Jee. :)
Mahtavaa lisäksi on, että tähän syksyyn sisältyy myös yksi siisteimmistä proggiksista, mitä olen aikoihin ollut tekemässä: muuan Teatterikorkeakoulun koreografialopputyö hevi-teemalla. Sitä varten testailimme keskiviikkona sellojen mikitystä ja särön ja muiden efektien kanssa soittelua. Whii. Kyllä, tänä syksynä musta tulee hevisellisti. Nii.
No comments:
Post a Comment