29/07/2013

29.7. Sistema del Gandara: Salle Angel

Maanantaille oli rajoitetusti kiinnostavia retkiä tarjolla - eilinen Red del -kämmiporukka lähti etsimään sitä oikeaa, ja pari sankaria meni jatkamaan Cueton kuilun työstämistä. Minä, Miri ja Martin päädyimme tekemään retken Gandaran alasisäänkäynnille. Luola on löydetty vuonna 2005, ja se on siitä lähtien ollut erityisesti SWCC:n projekti. En oikeastaan tiennyt, mitä odottaa reissulta, lievä kärttyisyys vaivasi, ja ylämäki luolalle, vaikka lyhyt olikin, oli tympeän kuuma ja tuskaisa.

Martin meni sisään ja mutisi jotain, minkä tulkitsin pitchin riggaamiseksi. Puin siis saman tien SRT-varusteet päälleni. Sisään kolosta livahdettuani havaitsin, ettei sana ollutkaan "pitch", vaan "picture": sain odotella aikani, kun Miri poseerasi ja Martin kuvasi suurta sisäänkäyntiluiskaa. Siitä eteenpäin tiemme vei alas soraista rinnettä, ja apuköyden turvaamana kulman ympäri ohi 70-metrisen kuilun. Tilat jatkuivat suurina ja hieman mutaisina - ja suuri tarkoittaa tässä todellakin melkoisen valtaisaa, lähes 10 metriä leveää ja reippaasti yli sen korkuista tilaa.

Päästäksemme sinne, mihin olimme menossa, erosimme suurista käytävistä ja pujahdimme tunneliin, joka oli ärsyttävästi juuri liian matala, jotta olisi voinut kävellä normaalisti. Eteneminen oli siis vuorotellen kumarassa kävelyä ja konttaamista. Sentään pohja oli ystävällisen pehmeää hiekkaa. Konttikyyristelyosio oli melko pitkä, mutta viimein se toi meidät korkeamman kiemurtelevan lohkareikkokäytävän kautta köysiosuuden luo. Ensimmäisen ja ainoan pitkän pitchin alkuun päästäkseen piti vielä mönkiä läpi kiintoisasta ahtaikosta, joka oli kuulemma vielä muutamia vuosia sitten ollut melkoisesti kapeampi ja jännempi, sittemmin pudonneet irtokivet ovat hieman lisänneet tilaa.

Irtokivet ovat asia, jota tässä keskimääräistä vähemmän kuljetussa luolassa riittää. Martin varoitti meitä ennen köysiankkuria, että sen lähellä on niitä, ja neuvoi olemaan varovainen. Siispä äärimmäistä varovaisuutta osoittaen siirryin laskeutumaan lähteneen Mirin perässä köysiankkurille, ja onnistuin potkaisemaan alas melkein pääni kokoisen murikan. Kaikeksi onneksi se kiersi Mirin kaukaa. Tämän jälkeen olin vielä reippaasti varovaisempi irtokivien suhteen.

Itse laskeutuminen oli 44-metrinen, välissä yksi deviation (köydenohjaus) ja yksi rebelay (väliankkuri). Sen jälkeen seurasi muutama alle kymmenmetrinen köysipätkä alas, ja olimme perillä. Edessämme avautui Salle Angel, upein luolakammio, mitä olen tähän mennessä nähnyt. Viimeistään tässä vaiheessa kaikki kärttyisyys oli haihtunut. Salin yläreunasta eteenpäin katsoessamme näimme lähinnä mustaa ja vesihöyryä, josta otsalamppujemme valo heijastui. Avuliaasti Martin meni edeltä salin toiselle puolelle, ja pyyhki sitä Scurion-lamppunsa kirkkaalla valolla. Se näytti kaukaiselta majakalta. Vastapäisestä seinästä suihkusi suuri vesiputous. Kerrassaan huikea paikka!

Kuljimme Martinin perässä salin reunaa alas ja sen toiselle puolelle, missä hän jo kuvasi hillittömän hienosti koristeltua tilaa. Katto oli aivan täynnä tippaleipämäisiä valkoisia heliktiittejä ja niiden peittämiä tippukiviä. Vietimme tovin ihaillen ja valokuvaten näitä hämmentäviä muodostelmia. Sen jälkeen etenimme tuulisen pienen kolon läpi hieman alemmas isoon käytävään, johon Martin erityisesti halusi kuvaamaan. Tarkoitus oli saada iso tila näkymään hyvin kuvassa. Operaatio sisälsi monta salamaa ja minut ja Mirin malleina. Se jatkui melkoisen pitkään, ja olisi varmaankin jatkunut vielä kauemmin, jollei Martin olisi pudottanut kameraansa näyttö edellä kiveen. Viimein oli aika kääntyä ja palata pinnalle.

Matka takaisinpäin oli enimmäkseen selkeä ja simppeli. Suurin haaste taisi olla köysinousu, jossa yritin parhaani mukaan takkuuntua väliankkurin turhan löysään köysilenkkiin. Edelläni menneellä Mirillä oli puolestaan ollut kiintoisa hetki, kun hän jäi alaspäin viettävään ryömintään roikkumaan saappaidensa varaan. Köysien jälkeisen ryömintä/änkiöhaasteen jälkeen oli enää jäljellä kontti-kyyrykävely-osio sekä suuret kammiot ja traversointi, ja olimme ulkona. Tämä retki kesti noin 5 tuntia. Ulospäin palatessamme olimme ilmeisen nopeita: Martin veikkasi meidän olevan ulkona kuuteen mennesä, ja olimmekin, vain hieman viiden jälkeen.

No comments: