Kolmen luolapäivän jälkeen olisi jo hyvin voinut ottaa vapaata, mutta keskiviikosta oli lupailtu älyttömän kuumaa, joten paras tapa viettää se olisi maan alla. Päädyimmekin Dobsonien ja Brianin aiemmalla retkellä bongaamaan koloseen heidän sekä Harveyn kanssa. Kolon nimeksi selvisi myöhemmin Los Tocinos, ja se oli ihan hyvän kokoinen luola kauniin metsän keskellä, noin puolen tunnin helteisen lähestymiskävelyn päässä.Luolan oli luvattu olevan kevyt ja helppo, ja sitä se olikin. Seiniä peittävien kirjoitusten perusteella täällä oli käynyt koko joukko satunnaisia kulkijoita. Ensimmäisen kammion liukkaan mutarinteen alas luistelun jälkeen oli tarjolla kävelyä isoissa tiloissa, parin metrin matala osio kontillaan, ja kävelyä vähän pienemmässä tilassa sekä välillä mudassa. Mutaputki muuttui kivikkoiseksi ja käytävä kyljellään olevaksi soikioksi mustilla seinillä. Välillä piti kumartua tai kontata, ja ajoittain lattialla oli vettä. Sukat hieman kastuivat, mutta muuten kohtalaisen lämpimässä luolassa se ei haitannut.
Vähän lohkareikossa ja muotojen välissä kiipeiltyämme tulimme tilaan, josta johti eteenpäin toiseen suuntaan sumppuallas ja toiseen ryömintä. Brian kurkkasi ryömintää ja vaikutti epäilevältä, mutta minä päätin mönkiä läpi, ja havaitsin sen aika lyhyeksi. Sen jälkeen tila taas suureni. Harvey ei ollut innokas jatkamaan, ja Dobsonit olivat jo jääneet johonkin matkan varrelle ottamaan kuvia. Minä, Miri ja Brian jatkoimme vielä hetken ryöminnästä eteenpäin. Pian vastaan tuli kuitenkin lohkaretukos, josta emme aivan äkkiä löytäneet tietä läpi, ja päätimme vain palata takaisin. Retken kokonaiskestoksi tuli pari-kolme tuntia.
Uloskäynnin lähestyessä helleaalto löi kasvoille kuin seinä. Poistumiskävellessä tulikin jo taas kuuma. Onneksi Harveyn autossa, jossa matkasin, oli ilmastointi. Tavanmukaisesti illan ohjelmassa oli varusteiden ripustelua puuhun, ruokaa ja luolaisaa jutustelua.
No comments:
Post a Comment