Olimme etukäteen päättäneet, että lauantain kohde on OFD1, ja suunnitelleet ryhmäjakoa alustavasti. Alustavat suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi, kun toisen ryhmän oppaaksi saapunut Iain lupasi ottaa vastaan Daren OFD1-leader-näyttökokeen. Toista ryhmää opastaisi Miri, ja minä olin lupautunut apulaiseksi. Meidän mukaamme lähtisivät myös Taina, Elina ja Toni.
Ensimmäinen porukka lähti luolaan jo hyvissä ajoin. Meidän seurueemme päätti ottaa rennosti: minä ja Miri suuntasimme ensin Tescoon varmistamaan, että luolan jälkeen olisi jotain syötävääkin. Palattuamme kasailimme itseämme kaikessa rauhassa. Kun viimein laskeuduimme rinnettä alasisäänkäynnille ja luukusta sisään, kello oli niin paljon, että etujoukko oli jo poistumassa luolasta.
OFD1 oli tällä kertaa harvinaisen kuiva, koska sää oli ollut pitkään epätavallisen aurinkoinen. Muuten maisemat olivat kotoisia ja tuttuja. Mirin opastaessa seuruetta ja neuvoessa ainoaa ensikertalaista keskityin itse pitämään huolta siitä, ettei muilla ollut ongelmia, ja muistelemaan reittiä. Päävirtaa ylös lohkaretukoksen alkuun, missä perinteinen evästauko, sitten takaisinpäin, ja ylös kohti luolan kuivia osia.
Retken aikana tuli mietittyä, selviäisinkö itse oppaalle asetetuista vaatimuksista. Suunnistaminen tuskin tuottaisi ongelmia, ja luultavasti osaisin neuvoa muille suurimman osan haastavista paikoista, mutta koko juttu voisi kaatua yhteen kohtaan: Lowe's Passagen kiipeilyyn. Selvitin sen itse ilman varmistusta, vaikka hiton pelottavalta se taas tuntui. Sen sijaan en tiedä, miten osaisin varmistaa muita ylös kyseisestä kohdasta. Olen aina vihannut ylhäältä varmistamista, etenkin kun olen yleensä muita seurueen jäseniä kevyempi. Joskus sitä pitäisi tosissaan harjoitella. Tällä kertaa tyydyin katselemaan vierestä, kun Miri varmisti lopun seurueen kiipeilyt.
OFD1:n kuivissa osissa vastassa oli monta aina yhtä mainiota paikkaa, kuten Roly Polyn ryömintä, laskeutuminen Elefant's Posteriorin hupaisan liukumäen läpi, ja Bolt Traversen sekä Airy Fairyn vaijerivarmisteiset poikkikulut. Palattuamme lähes lähtöpisteeseen totesimme, että meillä olisi vielä aikaa katsella uusiakin maisemia.
Varsin lähellä sisäänkäyntiä sijaitsee Eagle's Nest -niminen paikka, johon pääseminen vaatii hieman erikoista temppuilua: ensin on lassottava köysi tappimaisen luolamuodon ympärille, sitten kiivettävä matalana ylös, jotta köysi pysyy paikoillaan. Ensimmäisen selvittyä tästä haasteesta muut voivat kiivetä turvallisemmin, kun joku on ylhäällä pitämässä huolta siitä, ettei köysi pääse lipsahtamaan pois paikoiltaan. Tällä reissulla koko suorituksen hoiti aivan tyylipuhtaasti Elina, joka nimettiin Suomen luolaseuran viralliseksi lehmitytöksi huikean lassotyöskentelynsä ansiosta.
Emme ehtineet varsinaiselle Eagle's Nest -muodostelmalle asti, mutta matkalla sinne oli kaunis vesiallas, jonka pohjassa oli mutakukkasia, sekä aivan huikea, mielikuvituksettomasti vain the Columniksi nimetty valtava luolamuoto. Olin valmis vannomaan, että tämä on hienoin yksittäinen muodostelma, mitä olen OFD1:ssä nähnyt. Oli myös mukavaa, että minäkin pääsin tällä retkellä näkemään jotakin uutta.
Aina yhtä raskasta mäkeä majaa kohti kavutessamme elättelimme toiveita, että meitä odottaisi ylhäällä valmis ruoka, mutta ikävä kyllä suurin osa päivän menua suunnitelleista ihmisistä oli meidän retkueessamme. Niinpä ehdimme vielä siistiydyttyämme osallistua hieman kaoottiseen kokkausoperaatioon. Kaaosta pahensi entisestään se, että luolamaja oli tupaten täynnä pääsiäislomailevia ihmisiä, ja kaikki olivat parhaillaan kehittelemässä evästä. Mitä opimme tällä retkellä: seuraavan kerran, kun liikumme oikeasti isolla porukalla, ruokahuolto on hoidettava järjestelmällisemmin.
No comments:
Post a Comment