07/03/2010

Sunnuntaina 7.3.2010 klo 18, SWCC hut, Penwyllt, South Wales

Eilinen eli lauantai meni kokonaisuudessaan siirtymiseen. Heräsin aikaisin, jotta ehdin survoa loput tavarat rinkkaani. Olo oli kaamean koomainen, mutta eipä auttanut. Luolat kutsuivat. Ajelimme Mirin kanssa poimimaan Daren, ja lentokentälle. Lähtöselvitysmuodollisuudet sujuivat vaivattomasti, joten jäi hyvin aikaa käydä kahvilla ja hengata. Sen sijaan viivoittimen löytäminen kentältä osoittautui mahdottomaklsi tehtäväksi.

Lento kohti Heathrowta lähti klo 1215. Kuten lennot noin yleensä, se ei erityisesti minua innostanut. Onneksi aika kului nopeasti neuloen. Asiaa auttoi myös, että myötätuulen ansiosta laskeuduimme parikymmentä minuuttia etuajassa. Lontoossa etsimme Aviksen tiskin, saimme bussikyydin vuokra-automme luo, ja käänsimme nokan (ja GPS:n) kohti Etelä-Walesia. Ajomatka lounaspysähdyksineen tuntui aika pitkältä, vaikka vietinkin sen takapenkillä torkkuen. Melkoisesti sitä pidensi vielä Tesco-reissu määränpään lähistöllä. Liian väsyneenä ei ollut hypermarketissa hyvä olla.

Saavutimme Walesin-kotimme eli South Wales Caving Clubin majan illan jo pimennyttyä. Hämmentävästi maja oli täynnä porukkaa ja tunnelma korkealla. Majoituttuamme ja syötyämme asetuimmekin takkahuoneeseen ihmettelemään luolaihmisten irroittelua. Aberystwythin yliopiston luolakerholaiset viihdyttivät itseään ja toisiaan muun muassa yrittämällä survoutua läpi järjettömän kapeasta kolosta penkin selkänojan ja istuimen välissä. Dare meni perässä suomalaisten mainetta puolustaen, itse en uskaltanut kokeilla väsyneenä ja niin ison yleisön edessä. Siirryinkin melko aikaisin nukkumaan.

No comments: