Ei voi olla arkeen palaaminen näin vaikeaa! Maanantaina oli pakko herätä ajoissa ja mennä parin kurssin ensimmäisille luennoille. Mikrobifysiologia, -biotekniikka ja -genomiikka -nimihirviön taa piiloutui ihan mielenkiintoisen oloista asiaa, maat-metsiksen tarjoama biokemman palikkakurssi puolestaan vaikutti aika rautalankaväännöltä. Kummallakaan luennolla en meinannut pysyä hereillä, ja ajatuksissani olin koko ajan jossain Maypole Inletissä. Olin myös täydellisen epäsosiaalinen ja kärttyilin bioteknikkokavereille minkä ehdin.
Illalla YS-äänenjohtajakvartetissa soitellessa tuli ehkä ensimmäistä kertaa koskaan sellainen olo, että mitä pahuksen järkeä tämmöisessä näpertelyssä on. Onhan se melkoinen ero harrastusten välillä, kun toisessa virheen tekeminen tarkoittaa jotain pikku säröääntä, jota kukaan tuskin huomaa, toisessa mahdollisesti putoamista johonkin pohjattomaan railoon. Luolailu menee harrastuksistani varmasti kärkeen sekä vaarallisuus- että pelottavuusasteikolla. Kenties juuri sen vuoksi onnistumisen kokemukset ovat sen parissa niin mahtavan tuntuisia, ja paluu maan alta pinnalle tuottaa niin suuria vaikeuksia.
Eilisen lojuin suosiolla kokonaan kotona. Pyykkäilin luolamutaisia kamppeitani ja osallistuin Varsinais-Suomen luolatutkimuksen toiminnan suunnitteluun - eli käytännössä vietin sellaisen välipäivän, joka olisi paremmin sopinut maanantaihin. Tänäänkin tuntuu, että pää on edelleen Penwylltissä, mutta sentään pysyin mikrobiluennolla hereillä (ja pohdin kovasti luolamikrobeja kun puhuttiin litotrofeista), sekä onnistuin pitämään edes jokseenkin koherentin soittotunnin. Vielä olisi tarjolla YS-treenit.
Kaipa tämä arki tästä taas lähtee rullaamaan. Sitä en tiedä, helpottiko reissu pitkin lukuvuotta minua vaivannutta yleistä ahdistusta ja hajoilua, vai pahensiko vain.
No comments:
Post a Comment