20/03/2010

Ruudun äärellä

Pari päivää on mennyt aika lailla aamusta iltaan näyttöä tuijottaen. Eilen alkoi bioinfon harjoitustyökurssi. Ensimmäisenä päivänä lähinnä pläräsimme PubMedia ja Ensemblia (Hauskinta jälkimmäisessä on katsella, minkä kaikkien elukoiden genomit on sekvensoitu. Lisähauskuutta saa viemällä hiiren kunkin elikon kuvan päälle sen omalla sivulla). Tämä tuntui hieman turhalta, koska en usko oppineeni kovinkaan montaa asiaa, mitä en olisi itse saanut selville tarkastelemalla sivuja hetken aikaa. Tänään oli jo paljon hyödyllisempi päivä: tutustuimme tilastodatan käsittelyyn SPSS:llä. Ei siitä yhdessä päivässä kauhean kattavaa kuvaa toki saanut, mutta nyt olen sentään edes kokeillut kyseistä ohjelmaa.

Kotia kohti palaillessani olen molempina päivinä kuvitellut tekeväni vielä jotain, mutta jotenkin mystisesti olen vain jämähtänyt läppärin taa, ja viettänyt käytännössä koko illan siinä saamatta aikaan yhtään mitään. Olen katsellut paljon luolakuvia sekä höpissyt luolista irkissä, satunnaissurffaillut, ja lukenut huonoa ficciä, koska en jaksa kirjoittaa itse. Tänään päivän suurin aikaansaannos taisi olla muutaman hankalan keskustelun käyminen ilman henkistä hajoamista. Kyllä tämä jo alkaa kovasti arjelta taas tuntua.

No comments: