23.8., 01.00, Ankarmons Camping

Aamulla satoi vettä. Ei vain vähän, vaan taivaan täydeltä, lohduttoman harmaalta taivaalta - se vaikutti sellaiselta synkältä loputtomalta kyberpunk-sateelta, joka kestäisi ainakin parikymmentä vuotta. Emme siis pitäneet kiirettä. Aamupalan jälkeen kävimme kahvilla leirintäalueen kuppilassa, joka oli lähes tyhjä, ja henkilökunnan pojutkin ihan pihalla.

Sateen loppumista epätoivoisesti odotellessamme kävimme ajelemassa lähiseudulla eli Iggesundissa. Kaupungin ykkösnähtävyys, tehdasmuseo, oli ikävä kyllä jo talvikauden alettua täysin kiinni. Alue näytti jännältä, etenkin valtavat mystiset putket. Seurasimme yhtä niistä kaupungin aktiivisen tehtaan pihaan. Kyseinen laitos on suuri ja pahan näköinen, ja haisee suuren osan ajasta pahasti kaalikeitolta. Sen lopputuotteesta ei vieläkään ole aavistustakaan.

Lähiseututurismin jälkeen suoritimme päivän kauppafailin. Suuren vaivan palkkiona saimme muun muassa huonoimmat kynsisakset ikinä, pekoninmakuista sulatejuustoa joka ei maistu pekonilta, ja liian lyhyet kengännauhat. Leirissä eli möksässä söimme päivällistä, ja purimme likomärän ja likaisen teltan. Tässä vaiheessa sade alkoi hämmentävää kyllä näyttää loppumisen merkkejä, ja pian pilvet hälvenivätkin täysin.

Kärsivällisen odottelun jälkeen, noin kello 19, palasimme Bodan luolastoon. Aloitimme seuraamalla Mirille aiemmalta reissulta tuttua sinistä köyttä alas monttuun, josta piti löytyä mystinen Matala Tila. Siellä olikin paljon kaikenlaista kiintoisaa. Surveyhin en kyseistä luolaston osiota mitenkään saanut sovitettua, en, vaikka kuinka yritin.

Myös Se Matala Tila tuli kuin tulikin vastaan, mutta sinne meno näytti sen verran ikävältä, että päätimme jättää myöhemmäksi. Sen sijaan lähdimme testaamaan toista ryömintäpätkää, ja sen avulla muuan teoriaani sijainnistamme. Kohtalaisen jännän ja matalan osion päästä löytyi uloskäynti, mutta ei lainkaan se, jota odotin, vaan jokiin ihan vieras. Tulikin siis todistettua, että kyseinen osio ei omistamaamme turistiluolaston karttaan sisälly ollenkaan.


Seuraavaksi lähdimme toteuttamaan minun pakkomiellettäni: halusin käydä läpi kaikki karttaan merkityt luolaston osat. Aluksi menimme pääsisäänkäynnille, ja siitä sympaattisen matalan osion kautta Pär-Saleniin. Sekään ei ollut siellä, missä aiemmin pinnalla olimme arvelleet sen olevan. Emme myöskään onnistuneet löytämään reittiä sieltä luolaston lounaisosaan. Kartta tosin olikin tältä osin aika epäselvä.

Nousimme jälleen maan pinnalle etsiskelemään lisää sisäänkäyntejä. Sydisin asemasta löysimme Stor-Sprickin, joka ei ollut kovin ihmeellinen pätkä. Pääsin tosin siellä suorittamaan päivän luola-akrobatian eräässä ahtaassa ja jyrkästi ylös nousevassa kohdassa.

Pinnallakin alkoi jo pimetä, mutta jatkoimme eteläisten sisäänkäyntien etsiskelyä kartan ja kompassin kanssa. Löysimme yhden, mutta se oli niin jyrkkä ja syvä, että olisi vaatinut köyden, jonka olimme jättäneet autoon. Lopulta löytyi sopivakin kolo, ja laskeuduimme Sydis Saliin, viimeiseen karttaamme merkatuista "saleista". Sieltä ylöspääsy osoittautui sen verran haastavaksi, että slingistä oli Mirille iloa.

Vilkaistuamme sisäänkäynnistä toiseen suuntaan lähtevään tunneliin päätimme, että nyt on päivän urakka suoritettu. Harhailimme autolle halki pimeän metsän, ja väsyneinä mutta tyytyväisinä takaisin leiriin.